Vesille ilmestyy yhä uudenlaisia rakennelmia – saunalautat ovat vanha juttu, nyt vesillä kelluu jo igluja ja pomppulinnoja

Veden päälle saa rakentaa miltei mitä tahansa, mutta kun rakenteella aletaan liikkua, muuttuu homma monimutkaisemmaksi.

kotimaanmatkailu
Kuvassa kelluva iglu Oulujoella.
Iglujen katossa ja sivuilla olevista ikkunoista avautuvat maisemat lähes jokaiseen suuntaan.Sipe Myllyniemi / Yle

Saunalauttojen rinnalle ovat tänä kesänä ilmestyneet kelluvat iglut, jotka ovat nimenomaan yöpymiskäyttöön tarkoitettuja. Samankaltaisia igluja on ollut aiemmin jo maastoon rakennettuina, mutta nyt samalla tavalla avoimen taivaan alla olevassa iglussa voi yöpyä veden päällä.

Kelluvien iglujen takana olevan kotimaisen AuroraHutin myyntijohtaja Tomi Sipola kertoo, että kelluvia igluja ei ole ollut saatavilla ennen viime syksynä markkinoille tulleita malleja. Liikuteltavia pilkkimökkejä on ollut jo iät ja ajat, mutta tällaisia ympärivuotisia ja kelluvia ei ole ollut. Vuoden aikana igluja on lähtenyt liikenteeseen muutamia kymmeniä.

Kotimaista Ylivieskassa valmistettavaa tuotetta on myyty Suomen lisäksi Norjaan ja Ruotsiin. Ensimmäisenä tuotetta markkinoitiin pohjoisen matkailuyrityksille, mutta tämän kesän aikana myös Etelä-Suomessa iglut ovat päässeet vesille.

Näköala igluveneen sängyltä Oulujärvelle.
Iglua ohjataan vesillä kaukosäätöisellä sähkömoottorilla, joten ohjaaminen onnistuu vaikkapa sängystä käsin.Jarmo Nuotio / Yle

Matkailuyrittäjät innostuivat igluista

Pohjoisen Suomen matkailuyrittäjät ovat laajentaneet majoituspalveluitaan ostamalla igluja matkailijoiden vuokrattavaksi. Esimerkiksi Oulussa kelluvia igluja on voinut vuokrata käyttöön heinäkuun alusta saakka Koivurannan saunalautalta.

Yrittäjä Antti Smal kertoo, että iglut ovat tämän kesän hitti. Hän innostui igluissa niiden ympärivuotisen ja monipuolisen käytettävyyden vuoksi, vaikka ei suoraan talvikäytön suunnitelmia paljastakaan.

– Näillä voi ajaa akkukäyttöisellä perämoottorilla vedessä ja talvella iglua voi mahdollisesti vetää moottorikelkalla lumen tai jään päällä. Iglun voi myös kuljettaa trailerilla tai kuorma-autolla mihin haluaa.

Myös Kajaaniin Oulujärvelle on saatu tänä kesänä yksi iglu koeajoon. Arctic Lake Experience Oy:n yrittäjä Kaisa Rikula kertoo, että Oulujärvellä käyttö on todennäköisesti kuitenkin enemmän talveen kuin kesään painottuva.

– Tuulisella Oulujärvellä tällaisen sijoittaminen tuulettomaan paikkaan on hieman haastavaa, koska tuulen suunta vaihtelee nopeastikin. Aika huonosti voi keikkuessa nukuttaa.

Tästä videosta voit kurkistaa sisään kelluvaan igluun.

Vaikka iglut tuovat matkailijoille mahdollisuuden yöpyä lähes rajoituksetta missä tahansa, täytyy yöpyjän ottaa huomioon muutama tärkeä seikka paikan valinnassa. Jossain järviolosuhteissa omalla ankkurilla voisi yöpyäkin, mutta kaikkialla ei voi lipua vapaasti, kuten Oulujärven tuulisissa olosuhteissa.

– Meillä on asennettuna Oulujoelle pariin paikkaan poijut, joihin voi kiinnittää iglun turvallisesti yöksi tai palata tähän satamaan yöpymään. Yläjuoksulle on tarkoituksena asentaa tulevaisuudessa lisää poijuja, Smal Koivurannan saunalautalta kertoo.

Kelluvia igluja löytyy Oulun ja Kajaanin lisäksi muun muassa Kalajoelta ja Kuusamosta.

Virallisesti iglu on vene

Myös saunalauttoja on ilmestynyt esimerkiksi Ouluun koko ajan lisää, mikä kertonee niiden suuresta suosiosta.

Tarkkaa määrää saunalautoista tai igluista Suomen vesillä ole saatavilla, sillä kaikkia olemassa olevia rakennelmia ei tarvitse rekisteröidä käyttöön. Saunalautan voi kuka tahansa rakentaa yksityiskäyttöön, mutta vasta myydessä täytyy lautalla olla CE-merkintä ja tarvittavat dokumentit.

Iglujen kohdalla pykälät saattavat kuitenkin hämmentää, sillä iglu ei äkkiseltään muistuta venettä eikä ole saunalauttakaan.

Liikenne- ja viestintävirastosta kerrotaan, että lähtökohtaisesti veden varaan tukeutuvien rakenteiden valmistaminen omavalmisteena on luvallista.

Kun rakenteella aletaan liikkua vesillä, täytyy huomioon ottaa vesikulkuneuvoille asetettuja vaatimuksia ja sääntöjä. Vesillä liikkuvien iglujen tulee täyttää vesikulkuneuvoja koskevat yleiset vaatimukset, eli samat vaatimukset kuin veneillä, ja niillä pitää olla myös CE-merkintä.

Saunalauttojen valmistaminen omaan käyttöön on ollut suosiossa jo pidemmän aikaa, mutta aika näyttää, aletaanko kelluvien iglujen myötä rakentaa myös muitakin kelluvia rakennelmia itse, liikenne- ja viestintäministeriöstä kerrotaan.

Erilaiset vedessä olevat rakennelmat ovat selvästi suosiossa. Oulun Linnasaaren edustalle nousi kelluva vesipuisto, jossa pääsee nauttimaan vesistöistä hieman erilaisella tavalla.

Mitä mieltä olet vedellä kelluvista saunalautoista ja igluista? Voit osallistua keskusteluun 29.7. kello 23:een saakka!