HPK:n kiekkonaisten turnausmatkat pitenevät kun Rovaniemen RoKi sai sarjapaikan – samalla nousevat kustannukset

Viime kausi keskeytyi koronaepidemian vuoksi. Myös tulevaan kauteen on valmistauduttu poikkeusjärjestelyin.

HPK (Jääkiekon Naisten Liiga)
Jääkiekko, kuvituskuva
Tulevan kauden tavoitteena on joukkueen managerin Jorma Hassisen mukaan mitalipeleihin pääseminen.Tomi Hänninen

Jääkiekon Naisten Liigaa pelataan ensi kaudella aiempaa useammilla paikkakunnilla. Koronaepidemian vuoksi Jääkiekkoliitto tarjosi sarjapaikkaa Rauman Lukolle, Rovaniemen RoKille ja Turun palloseuralle. Jos kaikki kolme joukkuetta ottavat sarjapaikan vastaan, on alkusarjassa mukana 11 joukkuetta, jotka pelaavat kaksinkertaisen sarjan.

Ainakin RoKi on tähän mennessä ilmoittanut ottavansa sarjapaikan vastaan. HPK:n kiekkonaisten manageri Jorma Hassinen kertoo, että rovaniemeläisten mukaan tuleminen näkyy myös joukkueen budjetissa.

– Matkat on pitkät ja kustannuksia tulee huimasti lisää. Pelkästään bussimatkat Rovaniemelle ja kaksi yötä siellä vie äkkiä budjetista noin 10 prosenttia.

– Mutta tuo se ehdottomasti väriä sarjaan, kertoo Hassinen.

Tulevaan kauteen on valmistauduttu etätreeneissä

Monien urheilusarjojen tapaan myös Naisten Liigassa viime kausi keskeytyi koronaepidemian vuoksi ja pudotuspelit jäivät pelaamatta. Epidemia on vaikuttanut myös tulevan kauden valmistautumiseen.

– Pelaajat ovat harjoitelleet itsenäisesti kotipaikkakunnillaan ja raportoineet treeneistä valmentajille. Ensi maanantaina kokoonnumme joukkueena ja aloitamme harjoittelut yhteisesti, kertoo Hassinen.

Naisten Liiga on tarkoitus saada käyntiin syyskuun alussa. Kauden alkuun mennessä myös HPK:n kiekkonaisten Rinkelinmäellä sijaitsevan kotiareenan tulisi valmistua kattoremontista.

Tulevaan kauteen joukkue lähtee Hassisen mukaan korkein tavoittein.

– Toivottavasti pelaajat ovat nälkäisiä, kun viime keväänä jäimme niukasti mitalipelien ulkopuolelle.

Ensi kaudella HPK:n kiekkonaisten ja miesten joukkueen sarjaotteluita pääsee seuraamaan yhteisellä kausikortilla.