A.T. Veeti ja Sheikki kilpailevat ravikuninkuudesta Seinäjoella

Lounaissuomalaisia tammoja ei nähdä tämän vuoden kuninkuusravien päälähdöissä.

raviurheilu
Hevonen nimeltä Sheikki juoksee.
Sheikki ja Arto Hammar.Ida Laine

Lounaissuomalaisittain kuninkuusraveissa saadaan jännittää vain oriitten puolesta.

Kuninkuutta pääsevät tavoittelemaan A.T.Veeti Köyliöstä ja Sheikki Liedosta. Ensimmäiseksi varahevoseksi nimettiin Larvan Hurmos Porista.

A.T. Veetiä valmentaa euralainen Pasi Teini. Hevosen omistaa ja sen on kasvattanut Aapo Teperi Köyliöstä.

14-vuotias A.T. Veeti on kuninkuuskilpailun senioreita, mutta ikä ei ravitähteä paina. Vuoden kolmesta startista on tuloksena pelkkiä mitalisijoja ja edellinen esiintyminen Porissa oli todella vakuuttava.

Liedon hallitsija Sheikki otti alkuvuoden aikana suuria harppauksia kohti avointa suomenhevoskärkeä. Monien lauantairavivoittojen joukkoon mahtuu mm. suurkilpailuvoitto Kavioliiga Grand Prix’sta, josta Sheikki saalisti 20 000 euron ykköspalkinnon.

Matti Lautamäen valmentama Sheikki on kuninkuusraveissa ensimmäistä kertaa. Sheikin omistaa Anna’s Stable Oy ja Esko Ketola on kasvattanut hevosen.

Tammojen puolella porilainen Ponutella karsittiin ja ruskolainen Varjonova valittiin ensimmäiselle varasijalle.

Kuninkuusravit käydään Seinäjoella kuun vaihteessa.