1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Liimattala, Äänekoski

Äänekosken Liimattalassa tutkittiin vesinäytteitä – ei muutosta vedenkeittosuositukseen

Asukkaille on avattu vedenjakelupiste.

Kuva: Yle

Äänekosken Liimattalassa terveysviranomaiset ovat tutkineet putkistovesinäytteitä maanantain putkirikon jälkeen. Vedenlaatuun liittyy yhä terveysriskejä, joten maanantaista saakka voimassa ollut vedenkeittosuositus on yhä voimassa.

Kaikki juomavesi ja ruuanlaittoon käytetty vesi pitää keittää 5–10 minuuttia. Muilla alueilla kuin Liimattalassa vettä voi käyttää normaalisti.

Asukkaille on myös avattu vedenjakelupiste Sale Konginkankaan seinävesipostin yhteyteen. Vettä voi noutaa omiin astioihin kaupan aukioloaikoina.

Äänekoskella sattui maanantaina putkirikko, jonka seurauksena vedessä saattaa olla sairastuttavia bakteereja.