Oulun Patosilta avataan tänään osittain liikenteelle – remonttia on hankaloittanut ilkivalta

Patosillan remontti on edennyt suunnitelmien ja aikataulun mukaan.

sillat
Merikosken patosilta suljetaan liikenteeltä.
Merikosken patosilta on ollut suljettuna liikenteeltä 3.6. saakka. Arkistokuva.Timo Nykyri / Yle

Oulun Patosilta avataan osittain tänään illalla liikenteelle. Siltaa ei vielä avata kokonaan, vaan parin metrin leveydeltä.

Patosilta on ollut suljettu säännöstelypadon sillan kunnostustyön vuoksi kesäkuun alusta saakka. Patosillan remontti on edennyt suunnitelmien ja aikataulun mukaan. Koko silta avataan viimeistään 31.10.

Haasteena on kuitenkin ollut ilkivalta. Ramago Oy:n vastaava työnjohtaja Teemu Partanen kertoo, että koko remontin ajan työmaalta on viety tavaroita ja niitä on rikottu.

– Onneksi mitään isompaa ei kuitenkaan ole viety.

Patosillan kunnostustyö jatkuu ensi kesänä, silloin on luvassa saman mittainen katko liikenteelle.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)