1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. poliisitutkinta

Helsingin uimastadionilta löytyi jauhekätkö – poliisi tutkii mahdollisesti laitonta ainetta

Helsingin Sanomien tietojen mukaan valkeaa jauhetta on kahdessa eri paketissa yhteensä noin kilo.

poliisitutkinta
Kuvassa on yleiskuvaa Uimastadionilta, missä ihmiset ottavat aurinkoa ja uivat.
Helsingin uimastadion 12.6.2020. Arttu Timonen / Yle

Helsingin uimastadionin huoltotiloista on löytynyt valkeaa jauhetta sisältänyt reppu, uutisoi Helsingin Sanomat. (siirryt toiseen palveluun) Lehden tietojen mukaan valkeaa jauhetta on kahdessa eri paketissa yhteensä noin kilo. Poliisi tutkii heinäkuun toisella viikolla tehtyä löytöä, jota epäillään laittomaksi.

Poliisi ei toistaiseksi kommentoi aineen laatua, määrää tai epäiltyjä tekijöitä.

– Poliisilla on tutkinnassa kuvausta vastaava asia. Esitutkinta on kesken, eikä tässä vaiheessa ole mahdollista avata tutkintaa tai sen yksityiskohtia enempää, tutkinnanjohtaja, Helsingin poliisilaitoksen rikoskomisario Jari Nikonen ilmoittaa sähköpostitse Ylelle.

Myös Helsingin kaupunki vahvistaa asian.

– Meillä on tiedossa, että poliisi tutkii mahdollisesti laittomien aineiden löytymistä uimastadionin alueelta, muuta me emme tiedä ja tiedotusvastuu on poliisilla, joten en asiaa voi tämän enempää kommentoida, Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialajohtajaa sijaistava Katri Vänttinen pahoittelee.

Helsingin Sanomien tietojen mukaan reppu löytyi uimastadionin lukitusta huoltotilasta, johon ei pitäisi olla pääsyä muilla kuin kaupungin työntekijöillä.

Lue seuraavaksi