K-ryhmä paransi Etelä-Savossa myyntiään

Keskon Itä-Suomen aluejohtaja Jari Kuosmanen uskoo poikkeustilan vauhdittaneen Etelä-Savossa päivittäistavarakaupan sekä rakentamisen ja talotekniikan kauppaa.

Kesko
Kuvassa on ostoskärryt.
Ismo Pekkarinen / AOP

K-ryhmä kasvatti Etelä-Savossa tulostaan. Myynti oli tammi-kesäkuussa 2020 yhteensä 107,2 miljoonaa euroa, ja se kehittyi 7 prosentilla.

Kasvua tapahtui päivittäistavarakaupan myynnissä sekä rakentamisen ja talotekniikan kaupassa.

Päivittäistavarakaupan myynti oli 75,9 miljoonaa euroa, ja se kasvoi 6,4 prosenttia. Rakentamisen ja talotekniikan kauppa kävi 31,3 miljoonalla eurolla, ja se kehittyi 8,6 prosenttia.

– Kaupan hyvä myynninkehitys on osittain seurausta siitä, että ihmiset olivat poikkeustilan aikaan kotona. Ei matkusteltu tai ollut mahdollisuuksia käyttää ravintolan lounaspalveluja entiseen tapaan. Usea oli myös etätöissä, kommentoi Keskon Itä-Suomen aluejohtaja Jari Kuosmanen.

Poikkeustilan uskotaan vaikuttaneen myös rakentamisen ja talotekniikan kaupan kehittymiseen.

– Voisi sanoa, että terassilautaa on myyty tänä vuonna todella paljon.