40 vuotta sitten kisattiin Moskovan olympialaisissa – suomalaiset muistavat Miska-maskotin ja vilppikohun

Tutkija keräsi kisaturistien kokemuksia neuvostoajan kisoista. Kuuntele myös suomalaisurheilijoiden kultatunnelmat.

olympialaiset
Maskoten för de olympiska spelen i Moskva och de olympiska ringarna.
Miska, kuvittaja Viktor Tshizhikovin luoma kisamaskotti nauroi iloisesti Moskovan olympialaisten avajaisissa. Kun kisat päättyivät, karhun silmästä vierähti suuri kyynel.EPA/SERGEI CHIRIKOV

Moskovan olympialaiset 1980 eivät sujuneet ihan niin kuin piti.

Ensimmäinen ryppy tuli jo ennen kisoja. Moskovan olympialaisista jäi pois yli 60 maata vastalauseeksi, koska Neuvostoliitto oli puolisen vuotta aiemmin hyökännyt Afganistaniin. Suomi ei osallistunut boikottiin, vaan lähetti Moskovaan satakunta urheilijaa.

Toinen on keihäskisan skandaalinkäry. Epäiltiin muun muassa, että järjestäjät availivat stadionin portteja kisan aikana niin, että omille heittäjille puhalsi myötätuuli.

Kolmas järjestäjien harmi tuli, kun suuri joukko kisayleisöä lähti kesken kaiken katsomosta jättämään jäähyväisiä laulaja-runoilija Vladimir Vysotskille. Olympialaisten aikana 42-vuotiaana kuollut Vysotski muistetaan Suomessa ehkä parhaiten Ystävän laulusta (suom. Junnu Vainio).

Postimerkkejä Moskovan olympialaisista
Moskovan olympialaisten aikaan myös postimerkeissä urheiltiin nopeammin, korkeammalle ja voimakkaammin. Marko Melto / Yle

Moskovan harmit ovat loiventuneet ja kisojen isäntävaltio muuttunut historiaksi. Mutta yhden olympialaisten osallistujan tunnistavat melkein kaikki myös urheilupiirien ulkopuolella: kisamaskotti Miskan. Tai Mishan tai Mishkan, rakkaalla karhulla on monta kirjoitusasua.

Miska-karhu
Miska on yhä suomalaisten mielissä kisamaskottien ykkönen. Se voitti ylivoimaisesti äänestyksen, jonka Yle järjesti Rio Janeiron kisojen aikana 2016.AOP

Miska-karhu tuotteistettiin kisoihin hyvin

Tutkijatohtori Pia Koivunen on selvittänyt ihmisten kokemuksia osallistumisesta Moskovan olympialaisiin ja muihin Neuvostoliiton isoihin tapahtumiin. Olympialaisten maskotti Miska tuli tutkijaa vastaan melkeinpä kaikista arkistoista.

Koivusella itselläänkin on varhaisia muistoja hellyttävästä karhusta.

–Isovanhemmat olivat Moskovassa seuraamassa kisoja ja sain sieltä tuliaisiksi kumisen Miskan. Olin silloin kahdeksan kuukauden ikäinen. Se Miska ei ole enää tallella, mutta olen nähnyt valokuvista.

Neuvostoliitto sai olympiakisat järjestettäväkseen ensimmäisenä isona sosialistimaana. Se oli poliittisesti iso juttu.

Pia Koivunen

Moskovassa Miska-karhu liikkui ahkerasti kisa-alueella. Se oli lelujen hahmo ja sen kuvia oli mitä erilaisimmissa tavaroissa ja julkaisuissa. Miska oli ensimmäinen kunnolla tuotteistettu olympialaisten kisamaskotti.

– Niin kai voi sanoa, vaikka 'tuotteistaminen' ehkä kuulostaa hiukan oudolta, kun puhutaan edesmenneestä Neuvostoliitosta, Pia Koivunen sanoo.

Tutkija Pia Koivunen.
Pia Koivusella on kilpaurheilijan taustaa, joten Moskovan kisakokemukset olivat kiinnostava tutkimuskohde.Anna Sirén / YLE

– Neuvostoliitto sai olympiakisat järjestettäväkseen ensimmäisenä isona sosialistimaana. Se oli poliittisesti iso juttu ja he tekivät pitkän työn saadakseen kisat, Pia Koivunen kertoo.

Vielä lähes 40 vuotta Moskovan olympialaisten jälkeen Miska muistetaan. Se voitti ylivoimaisesti Ylen äänestyksen kaikkien aikojen olympiakisamaskotista.

Miska-hahmon "isä", kuvittaja Viktor Tshizhikov kuoli (siirryt toiseen palveluun)ihan äskettäin 84-vuotiaana.

Lomamatkat vei suomalaiset kisakatsomoon

Moskovan olympialaiset kiinnostivat suomalaisia kisaturisteja. Kisat olivat lähellä ja mukana oli suomalaisia urheilijoita.

– Matkatoimisto Lomamatkat järjesti olympiamatkoja, joten täältä oli helppo hypätä kisamatkalle mukaan. Siellä päässä taas oli Neuvostoliiton virallinen matkatoimisto Intourist, Pia Koivunen kertoo.

Suomalaisten tutkijalle kertomat muistot olivat lähes poikkeuksetta hyviä. Kisaturisteja pidettiin hyvin, hotellit olivat uusia ja pienistä kommelluksistakin selvittiin.

– Paikalliset auttoivat, jos suomalaiset vaikka jäivät yhteiskyydeistä. Sitten vaan oli menty ummikkona metroilla tai raitiovaunuilla.

Moskovan olympialaiset pidettiin 19.7.–3.8.1980. Pia Koivunen arvelee, että kaupungissa oli kisojen aikana vähintäänkin satoja suomalaisia kisaturisteja.

Olympiapurjehduksia varten ei tarvinnut lähteä edes Moskovaan asti, sillä ne käytiin Piritan satamassa Tallinnassa.

Suomi ei osallistunut kisaboikottiin

Suomi sai Moskovan olympialaisista 1980 kolme kultaa. Pertti Karppinen voitti yksikkösoudun, Tomi Poikolainen jousiammunnan ja Esko Rechardt purjehduksen. Klikkaa nimistä, niin kuulet kultaisia suomalaistunnelmia Moskovasta.

Pertti Karppinen (1975).
"... Helsinki, Porilaisten marssi! Pertti Karppinen on soutanut kultaa."Pentti Pekkala

Himmeämpiä mitaleita Suomeen tuli kestävyysjuoksussa, naisten jousiammunnassa, 470-luokan purjehduksessa ja painissa.

Suomalaisjuoksijat Lasse Viren ja Kaarlo Maaninka kirivät miesten kymppitonnilla. Klikkaa nimistä ja kuuntele juoksun jännittävät loppuhetket.

Maanika toi Moskovasta lopulta kaksi mitalia, vaikka ei ollut mahtua edes kisakoneeseen.

Kaarlo Maaninka och Lasse Virén gratulerar Miruts Yifter, 10 000 meter OS 1980.
"... Maaningalla on vielä mahdollisuus, mutta Viren on menettänyt pelin ... Yifter tulee viemään voiton ... Maaninka toisena maalissa NYT ...". Kaarlo Maaninka, Lasse Viren ja etiopialainen Miruts Yifter.All Over Press

Lisää aiheesta

Pertti Karppinen teki Moskovan olympialaisten kisakylässä virheen, jolla oli vähällä olla kohtalokkaat seuraukset – maailman kuuluisin eskimokäännös jäi tekemättä

Kun maskottikin itki… toimittaja Arto Terosen havaintoja kisoista sekä kisakaupungista, joka oli tyhjennetty lapsista ja "epäsosiaalisesta aineksesta".

Bryggare epäili Venäjän toimintaa jo Moskovan olympialaisissa Moskovan olympialaisissa tehtiin kaikki, mihin ihmisen mielikuvitus pystyy, epäilee Arto Bryggare.

Kun maailmanpolitiikka ja urheilupolitiikka lyövät kättä Moskova ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen boikottikaupunki.

Neuvostolelu opetti arvostamaan työtä ja sosialismia Miska on itänaapurin lelujen keulakuva vielä 2010-luvulla.

Miltä Suomi näytti ja kuulosti 1980-luvulla?

YYA-sopimus – välttämättömyys, josta tuli hyve Mitä on suomettuminen, entä YYA-sopimus ja idänkauppa? Mikä naapuriystävyys tai ystävyysjuna?