Opiskelija pulittaa lounaastaan syksyllä entistä enemmän – "Kuukausitasolla siitä kertyy ihan tuntuvia summia", toteaa Iida Henttu

Valtioneuvosto antoi keväällä asetuksen opiskelijoiden lounaan enimmäishinnan nostamisesta.

lounaat
Opiskelija syö lounasta yliopiston ravintolassa.
Opiskelijalounaiden syksyn hinta on vielä monen ravintolan osalta auki. Arkistokuva.Paulus Markkula / Yle

Korkeakoulujen opiskelijoiden lounaiden hinnat nousevat. Valtioneuvoston keväisen asetuksen (siirryt toiseen palveluun) mukaan aterian enimmäishinta on kuun vaihteesta alkaen viisi euroa aiemman 4,54 euron sijaan.

Kela maksaa opiskelijalounaista 1,94 euron ateriatuen, joten lounaan kustannus on ollut opiskelijalle 2,60 euroa.

Tuen muuttamisesta ei ole päätöksiä, joten korotukset menevät suoraan opiskelijoiden pussista, eli opiskelijalounas maksaisi opiskelijalle enimmillään 3,06 euroa.

– Eihän se korotus paljolta kuulosta, mutta opiskelijana sitä laskee pennosensa tarkkaan. Kuukausi- ja vuositasolla siitä kertyy ihan tuntuvia summia, sanoo toista vuottaan Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa aloittava Iida Henttu.

Samalla linjalla on yli 130 000 opiskelijaa edustava Suomen ylioppilaskuntien liitto.

– Opiskelijoiden jo valmiiksi alhaisen toimeentulon ja sosiaaliturvan vuoksi on tärkeää, ettei välttämättömiä elinkustannuksia kasvateta. Aterioinnin kustannukset ovat keskimäärin neljäsosa opiskelijoiden menoista, sanoo Paavo Antikainen SYL:n hallituksesta.

Semma korottaa maltillisesti, Juvenes maksimiin

Osa opiskelijoiden ravitsijoista on jo hintansa päättänyt.

Jyväskylässä Semmalla ei ole tarkoitusta nostaa hintaa niin paljon kuin mahdollista, vaan lounaan hinta opiskelijalle on elokuun ensimmäisestä maanantaista alkaen 2,80 euroa.

– Meillä ei ole tarvetta mennä maksimihintaan. Tällä korotuksella pystymme parantamaan valikoimaa ja raaka-aineita käymättä kohtuuttomasti opiskelijan kukkarolla, Jyväskylässä opiskelijaravintoloita operoivan Semman toimitusjohtaja Jarmo Sallinen.

Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan omistama Juvenes taas nostaa hinnan ylimmälle tasolle. Juvenesilla on toimipaikkoja Tampereen lisäksi muun muassa Oulussa, Vaasassa ja Seinäjoella.

– Tarvitsemme tätä korotusta kipeästi, jotta voimme taata opiskelijoiden lounaiden laadulliset ja ravitsemukselliset kriteerit, kommentoi Juvenesin toimitusjohtaja Päivi Lindén sähköpostitse.

Moni päättää vasta elokuussa

Monen suuren toimijan opiskelijalounaan hinta on vielä auki, mutta korotuksia lienee tulossa. Opiskelijalounaan hintaa korotettiin edellisen kerran kahdeksan vuotta sitten.

– Kokonaiskustannuksemme ovat nouseet sen jälkeen 17 prosentilla. Osa raaka-aineiden hinnoista on noussut enemmänkin, sanoo Semman Sallinen.

Lukuisia opiskelijaravintoloita eri puolilla Suomea pyörittävästä Sodexosta kerrotaan, että hinnat ja mahdolliset hinnankorotukset ovat ravintolakohtaisia.

– Tulemme käymään neuvottelut hinnoista sopimusasiakkaidemme kanssa, sanoo viestintäjohtaja Mira Perander.

Fazer Food & Co -ravintoloista vastaavasta Compass Groupista kerrotaan samaa kuin Sodexolta.

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Xamkin palvelupäällikkö Minna-Mari Mentula sanoo, että hintoja tullaan tarkistamaan, ja että Xamk tiedottaa aiheesta tuonnempana. Xamkilla on ravintoloita Mikkelissä, Savonlinnassa, Kotkassa ja Kouvolassa.

Helsingin opiskelijaruokailua tuottava Unicafe tekee hintapäätökset elokuun alussa.

– Korotuspaine on olemassa, ja koronakevät on lisännyt sitä. Toivomme, että emme joudu menemään maksimikorotukseen, sanoo MaRa-alan liiketoimintajohtaja Leena Pihlajamäki Unicafesta.

Nouseeko ateriatuki?

Opiskelijalounaan ylimmän korvattavan hinnan nostamisesta on siis jo päätetty, mutta opiskelijoiden ateriatuen kohtalo on auki.

Lounaan hinnan nostaminen on sikäli helppoa, että sillä ei ole vaikutuksia julkiseen talouteen. Ateriatuella sen sijaan on.

Opiskelijajärjestöjen, ravintola-alan liiton ja palvelualojen ammattiliiton keväällä julkaiseman vetoomuksen (siirryt toiseen palveluun) (SYL) mukaan vaikutus olisi 7,8 miljoonaa euroa vuodessa.

– Ateriatuen korottaminen on keskeisiä tavoitteitamme syksyn budjettiriiheen, sanoo SYL:n Paavo Antikainen.

Ateriatukea on aiemmin nostettu aterioiden hinnan perässä. Vaikka nostosta päätettäisiin syksyn budjettiriihessä, opiskelijoille jää silloinkin noin puolen vuoden reikä täytettäväksi omasta kukkarosta.

– Olisin toivonut, että ateriatuki olisi noussut samaan aikaan, eikä perusaterian hinnannousu olisi jäänyt opiskelijoille, sanoo Semman Sallinen.

Huomattava osa opiskelijoista syö opiskelijaruoan vähintään kerran päivässä. Monelle se on päivän pääateria.

– Lounas on vain maksettava, vaikka sen hinta nousee. Opintoraha ja opintolaina menevät elämiseen, ja tiukkaa tekee. Töihin ei haluttaisi mennä, koska se olisi opiskelusta pois, sanoo Iida Henttu.