Moona Kansanen ideoi uniikin tavan kierrättää farkkuja ja tähyää nyt kansainvälisille markkinoille – Vastuullinen tuottaminen on maailmalla kasvussa

Uusilla yrityksillä ekologisuus ja eettisyys on usein osa toimintatapaa. Moni on valmis maksamaan vastuullisuudesta.

farkut
Moona Kansanen ideoi vanhoista farkuista uusia tuotteita
Moona Kansanen ideoi vanhoista farkuista uusia tuotteita

Tamperelaisen Moona Kansasen työhuoneen hyllykkö Hervannassa pullistelee farkkua monessa muodossa. Suurin rivi on käytöstä poistettuja housuja, jotka odottavat uutta elämää. Loput hyllyt täyttää Kansasen suunnittelemat, denimistä ommellut erilaiset tuotteet.

Farkuista on pyritty käyttämään uusissa tuotteissa kaikki mahdollinen: vetoketjut, taskut, sivusaumat, vyötärönauhat, ja tietysti lahkeista saatava ehjä kangas.

– Farkut hajoaa itsellä aina reisistä ja sen jälkeen ne kerääntyvät vaatekaapin pohjalle. En ole koskaan halunnut heittää niitä roskiin, vaan olen aina tehnyt niistä uusia vaatteita ja asusteita. Siitä kehittyi idea hyödyntää vanhoja farkkuja laajemminkin, kertoo Piece Of Jeansin toimitusjohtaja Moona Kansanen.

Tällä hetkellä Kansasella on mallisuoja suunnittelemaansa, paloista ommeltuun farkkukuosiin Suomessa ja koko EU:n alueella.

– Neliön muotoinen pala, limittäissommittelu, saumurilangan näkyvyys yhteen tikattujen palojen reunassa, palojen värien sattumanvaraisuus, ja vielä se, että jokainen tuote on uniikki, listaa Kansanen mallisuojan määrittelemiä ominaisuuksia.

Vaaleahiuksinen nainen hymyilee kuvaajalle työhuoneessa.
Moona Kansanen on tehnyt jo nuoruudestaan asti vanhoista farkuista uusia tuotteita. Anne Savin / Yle

Tuotanto käynnistyi Suomessa

Nyt jo osakeyhtiönä toimiva Piece Of Jeans perustettiin pari vuotta sitten toiminimenä. Tuotantoa käynnisteltiin Suomessa yhden ompelijan voimin muutamalla tuotteella.

– Aika pian tuli vastaan se, että jos toimintaa halutaan pyörittää yrityspohjalta, ompelijaresurssia tarvitaan paljon lisää.

Siinä kohtaa sattuma puuttui peliin ja Moona Kansanen sai yhteydenoton suomalaiselta, pienompelimoa pyörittävältä mieheltä Puolasta.

– Hän oli nähnyt Facebook-mainokseni, otti yhteyttä ja tarjosi taitavia ompelijoita.

Reissulla Puolaan käytiin läpi tuotteen valmistukseen ja brändiin liittyviä asioita, ja ratkottiin parhaita mahdollisia tuotantotapoja.

– Olihan se huikeata nähdä, kun oma kädenjälki oli työn alla ja tajusi, että nyt siitä tehdään jotain isompaa.

Tuotteiden teettämistä Puolassa ei Kansasen mukaan ratkaissut yksistään raha.

– Siellä on tosi taitavaa porukkaa, joka valmistaa tuotteita. Olen käynyt paikan päällä tarkastamassa tuotanto-olot, ja ompelijat saavat kunnon korvauksen tekemistään tuotteista.

Vastuullinen tuottaminen laajenee

Tampereella perustettu vastuullisten tuottajien kauppapaikka Weecos on auttanut kuluttajia löytämään omia arvojaan vastaavia tuotteita jo seitsemän vuotta. Verkossa toimiva Weecos.com on näyteikkuna noin 200 yrityksille Suomessa ja ulkomailla.

Weecos.comin toimitusjohtaja Hanna Lusila on nähnyt, miten vastuulliset arvot ovat saaneet enemmän sijaa tuottajien piirissä.

Nainen seisoo punatiilirakennuksen edessä, aukiolla.
Hanna Lusila oli perustamassa Weecosia kahdeksan vuotta sitten, kun tarve löytää vastuullisesti tuotettuja tavaroita oli omakohtainen. Anne Savin / Yle

– Yritykset tekevät todella paljon töitä sen eteen, että tuottaminen on heillä eettisempää ja ekologisempaa. Uusilla yrityksillä arvot ovat automaattisesti ajateltu osaksi toimintatapaa. Moni yritys pyrkii myös käyttämään entistä enemmän teollisuuden ylijäämää, kuluttajan ylijäämämateriaaleja ja sitten esimerkiksi kierrätysmateriaaleja.

Weecos.comin verkkosivuilla vieraili viisi vuotta sitten noin 12 000 kävijää kuukaudessa. Tänä vuonna luku on jo noin 100 000, mikä kertoo kuluttajien kiinnostuksen kasvusta.

– Ihmiset ovat tänä päivänä paljon valveutuneempia. Sen huomaa, että isompi murros on käynnissä. Viimeisen parin vuoden aikana kasvu kuluttajien tietoisuudessa on ollut ihan huimaa ja hienoa nähdä.

Yksi osa vastuullisuutta on tuotteen tuottaminen niin, että kaikki saavat siitä oikeudenmukaisen korvauksen. Se nostaa tuotteen hintaa kuluttajalle, eli hinta ei ole silloin kilpailutekijä. Vaikka useimmille kuluttajille hinta määrittää valintaa, niin Lusila on nähnyt myös toisenlaista kehitystä.

– Meillä on tosiaan yhä kasvava ihmisjoukko, jolle hinta on toisarvoinen tekijä suhteessa tuotteen muihin ominaisuuksiin ja arvoihin, kuten juuri tähän eettiseen ja ekologiseen tuotantoon.

Vastuullisesti tuotettujen tuotteiden hinnanmuodostumisen tekeminen läpinäkyväksi auttaa kuluttajaa ymmärtämään, miksi tuote on kalliimpi kuin hinnalla kilpaileva halpatuotettu.

Laukun hinnanmuodostusta kuvaava havainnekuva.
Weecos.com avaa verkkosivuillaan esimerkein tuotteiden hinnanmuodostusta. Weecos.com, Laura Vesa

Kannustusta yrityskilpailusta

Vuosi sitten Moona Kansanen osallistui yrityksellään opiskelijoille suunnattuun Unikorni-kilpailuun, jossa etsitään kaupallistettavia liikeideoita. Suomen Ekonomien ja Tekniset akateemiset TEKin järjestämästä kilpailusta lohjennut voitto on siivittänyt osaltaan yrityksen jatkoa.

– Kilpailun taholta tullut luottamus ja innostus ideaa kohtaan ovat kannustanut jatkamaan liikeidean parissa ja viemään sitä maailmalle, Kansanen myöntää.

Kilpailu toi Piece Of Jeansille oman mentorin, ja lukuisia muita arvokkaita suhteita yritysmaailmaan. Viestinä oli myös kehotus luopua liiasta vaatimattomuudesta ja asettaa tavoitteet riittävän korkealle.

– Nyt kun on kokeiltu ja testattu ja myyty vaikkakin vähän pienemmässä määrin Suomeen, niin nyt tavoitteena voisi olla saada myyntiä myös Eurooppaan. Kyseessä on kuitenkin niche-tuote, jolle ostajakuntaa löytyy muualtakin.

Niche viittaa pieneen markkina-alueeseen, joka ei kiinnosta kilpailumielessä monia yrityksiä. Siksi niche-markkinoilla toimivat yleensä pienet yritykset, joiden asiakkaat ovat valmiita maksamaan korkeampaa hintaa erikoistuneista tuotteista ja palveluista.

Farkkutilkuista ommellut uudet farkut.
Piece Of Jeansin mallisuoja määrittää tarkkaan kuosin ominaisuuksia. Anne Savin / Yle

Piece Of Jeansin suurimpana haasteena on sama niin Suomessa kuin Euroopassakin, eli asiakaskunnan löytäminen. Täysin verkossa toimivana se luottaa markkinoinnissa paljon sosiaalisen median voimaan.

– Facebook-mainoksesta pääsee suoraan klikkaamaan meidän nettisivuille ja kauppaan. Mainontaa voi myös kohdentaa, joskin se vaatii paljon työtä ja analysointia, dataa ja pohdintoja siitä, kuka meidän asiakas oikeasti on. Se ei ole helppoa eikä nopeaa toimintaa.

Tällä hetkellä Piece Of Jeansin myynti tapahtuu pääasiassa Suomeen.

Nainen tutkii sovitusnukkea.
Moona Kansasen päällimmäinen tavoite on laajentaa myyntiä kansainvälisille markkinoille. Anne Savin / Yle

Tekstiilijätevuoret täyttävää farkkua varmasti riittää raaka-aineena, mutta jostain sekin on kerättävä ja toimitettava Puolaan ommeltavaksi. Piece Of Jeans tekee muun muassa yritysyhteistyötä farkkujen keräämiseksi Suomessa. Myös kuluttajat lähettävät käytettyjä farkkujaan yritykselle. Suomen lisäksi vanhoja farkkuja toimitetaan Virosta eteenpäin Kansasen tarpeisiin.

Päivitys 5.8.2020: Korjattu Suomen Ekonomit -yhdistyksen nimi oikein.