Hammashoidon etävastaanotosta hyviä kokemuksia Päijät-Hämeessä

Kun kiireettömiä hammaslääkäriaikoja jouduttiin viime keväänä perumaan koronan vuoksi, alettiin Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä testata etävastaanottoja.

hammashuolto
Hammaslääkärin instrumentteja.
Hammaslääkärin työkaluja. Kuvituskuva.Petri Lassheikki / Yle

Päijät-Hämeessä on kokeiltu hammashoidon etävastaanottoja. Ylihammaslääkäri Teija Niirasen mukaan kokeilussa saatiin onnistumisia, mutta etävastaanoton rajoitukset tulivat myös eteen.

Etävastaanotoilla pystytään arvioimaan hoidon tarvetta ja antamaan neuvontaa, mutta tarkempia suun tutkimuksia videon välityksellä ei voi tehdä.

Videoyhteydellä tapahtuvia vastaanttoja kokeiltiin kevään ja kesän aikana, kun kiireettömiä hammashoitoaikoja jouduttiin vähentämään koronapandemian vuoksi. Kokeilussa oli mukana kaksi suuhygienistiä ja yksi hammaslääkäri.

Etävastaanottoa aiotaan jatkossa käyttää ainakin lasta odottavien perheiden suun terveyden arvioinnissa. Arvioinnissa keskustellaan perheen hammashoidon käytännöistä ja annetaan ohjeita tulevan vauvan suun ja hampaiden hoidosta. Teija Niirasen mukaan etäyhteydellä toteutetut keskustelut koettiin toimiviksi, koska molemmat vanhemmat pääsivät osallistumaan niihin helposti vaikka kesken työpäivän.