Pohjalaiset tanssilavat avaavat tänä kesänä oviaan vaihtelevasti

Osa tanssipaikoista ei kuitenkaan avaa oviaan lainkaan tänä vuonna.

tanssipaikat
Tanssivien parien jalkoja, parkettilattia.
Yle/Eva Pursiainen

Pohjalaiset tanssipaikat avaavat oviaan tänä kesänä vaihtelevasti. Esimerkiksi Kauhajoen Kasinolla ja Lappajärven Halkosaaressa on tanssittu jo heinäkuun puolivälissä.

Heinäkuun 25. päivä tanssitaan ensi kerran Luhurikan lavalla Lapuan Tiistenjoella ja Kauhajoen Aronkeitaassa.

Elokuun ensimmäisenä päivänä avaa ovensa Kalliojärven viihdekeskus Isossakyrössä.

Tanssipaikoilla noudatetaan koronapandemian mukanaan tuomia hygieniaohjeita, vaikka etäisyyden pitoon suosituksia ei luonnollisestikaan anneta.

Kalliojärven viihdekeskuksessa tilaa on normaalisti 1200 asiakkaalle, mutta nyt sisäänpääsy on rajattu 500 tanssijalle. Kaikille löytyy tarvittaessa istumapaikka ja pöydätkin löytyy tarvittaessa 400:lle.

Tanssimaan vasta ensi vuonna

Usea tanssilava ei kuitenkaan avaa oviaan lainkaan tänä vuonna. Esimerkiksi Lusan halli Kurikassa, Rantamaja Kortesjärvellä ja Kaarihovi Teuvalla pitävät ovensa kiinni tämän vuoden.

Urheiluseura Teuvan Rivakan omistamassa Kaarihovissa päätös kiinni pysymisestä tehtiin heinäkuun alussa.

– Kesän aikana Kaarihovissa on tehty remontteja ja ensi kesän ohjelmistoa on suunniteltu pitkälle. Ei tämä seuralle kultakaivos ole, mutta ensi kesänä on tarkoitus taas tanssia, sanoo Teuvan Rivakan Kaarihovijaoston puheenjohtaja Tapani Kesti.