Trumpin entinen asianajaja pääsee taas kotiarestiin – tuomarin mukaan Michael Cohen passitettiin vankilaan paljastuskirjahankkeensa vuoksi

Vankeusrangaistusta suorittava Cohen päästettiin aiemmin pois vankilasta koronaviruksen leviämisen vuoksi.

Donald Trump
Michael Cohen kasvosuojuksessa kuvaajien edessä.
Michael Cohen pääsi toukokuussa vankilasta kotiarestiin. Kuva on otettu 21. toukokuuta.Justin Lane / EPA

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin entinen asianajaja Michael Cohen pääsee jälleen vankilasta kotiarestiin. Tuomari päätti siirrosta tänään torstaina.

Tuomarin mukaan Cohenin oikeuksia rikottiin, kun hänet passitettiin takaisin vankilaan aiemmin tässä kuussa. Vankilaan palauttaminen tehtiin sen jälkeen, kun Cohen oli kieltäytynyt allekirjoittamasta sopimusta, joka olisi estänyt häntä julkaisemasta paljastuskirjan Trumpista.

Sopimuksessa Cohenia olisi myös kielletty puhumasta toimittajille ja julkaisemasta tietoja sosiaalisessa mediassa. Tuomari Alvin Hellerstein sanoi torstaina, ettei ole 21-vuotisen uransa aikana koskaan aiemmin törmännyt vastaaviin vaatimuksiin.

Tuomari määräsi osapuolet neuvottelemaan kotiarestin ehdoista, jotta ne eivät riko Yhdysvaltain perustuslain ensimmäisen lisäyksen takaamaa sananvapautta. Cohen pääsee pois vankilasta huomenna perjantaina.

Cohen oli siirretty toukokuussa vankilasta kotiarestiin koronavirustartunnan välttämiseksi. Hänet kuitenkin palautettiin aiemmin tässä kuussa vankilaan.

Cohen tuomittiin kolmeksi vuodeksi vankilaan sen jälkeen, kun hän oli tunnustanut rikkoneensa kampanjarahoituslakia ja valehdelleensa kongressille.

Trumpin henkilökohtaisena asianajajana toiminut Cohen maksoi vuoden 2016 presidentinvaalien aikaan hiljaiseksi kaksi naista, jotka väittivät olleensa suhteessa Trumpiin.

Trump on kiistänyt naisten, pornotähti Stormy Danielsin ja Playboy-malli Karen McDougalin, suhdeväitteet.

Michael Cohen aikoo vielä ennen marraskuun presidentinvaaleja julkaista paljastuskirjansa Donald Trumpista.

Lisää aiheesta:

Trumpin entinen lakimies joutui kotiarestista takaisin vankilaan – Ei suostunut noudattamaan vaikenemismääräystä

Yhdysvaltain oikeusministeriössä kuohuu jälleen: Presidentti Trumpin asianajajan toimia tutkiva syyttäjä on joutumassa syrjään – Syyttäjä: "En aio erota"

Trumpin ex-asianajaja Michael Cohen saapui vankilaan suorittamaan kolmen vuoden tuomiotaan

Mitä Trumpin ex-asianajajan kongressikuulemisten jälkeen – Nämä kolme asiaa edellyttävät Trumpilta vastauksia

Lähteet: AP, Reuters