Jäitkö työttömäksi koronan takia? Tunnemyrskystä voi selvitä, vaikka pahalta tuntuukin – Poimi tästä asiantuntijoiden 6 vinkkiä

Alle 25-vuotiaiden nuorten työttömyys lähes kaksinkertaistui keväällä. Toivoa ei kuitenkaan kannata menettää, neuvovat asiantuntijat.

työttömyys
Kangasmaskiin pukeutunut nuori.
Tunteita ei kannata piilottaa, vaikka työttömyys hävettäisi tai pelottaisi. Tiina Jutila / Yle

Peruuntunut kesätyöpaikka, lomautus tai jopa irtisanominen vakituisesta työstä. Tuskin kukaan nuori osasi tulevaisuuden suunnitelmia tehdessään varautua siihen, mitä kevät ja kesä toisivat todella tullessaan.

Alle 25-vuotiaiden nuorten työttömyys nimittäin lähes kaksinkertaistui keväällä, kertovat työ- ja elinkeinoministeriön työllisyyskatsaukset. Kelan tilastojen mukaan erityisesti nuorten naisten osuus sekä perustoimeentulotuen että työttömyysturvan saajina on kasvanut koronavirustilanteen seurauksena.

Lue lisää: Lomautus teki restonomiopiskelija Julian, 23, tulevaisuudesta epävarman ja valmistuminen työttömäksi pelottaa – "Nuori on helposti heittopussina"

Irtisanomisen tai lomautuksen myötä moni nuori on täysin uudessa tilanteessa, joka saattaa pelottaa, hävettää ja turhauttaa. Kysyimme psykologi ja psykoterapeutti Soili Poijulalta sekä Mieli ry:n asiantuntija Outi Mäkiseltä, kuinka työttömyyden aiheuttamasta tunnemyrskystä voi selvitä.

1. Anna tunteiden tulla

Työttömäksi jääminen voi olla suuri kriisi. Tunteet vaihtelevat pettymyksestä suruun, huoleen ja vihaankin. Irtisanottu tai lomautettu voi tuntea myös häpeää ja haluttomuutta puhua koko asiasta.

– Vetäytyminen ei kuitenkaan kannata. On tärkeää puhua läheisten tai esimerkiksi samassa tilanteessa olevien nuorten kanssa. Pettymyksen ja häpeän tunteet häviävät nopeiten, jos ne purkaa sanoiksi ja jakaa muiden kanssa, psykologi ja psykoterapeutti Soili Poijula sanoo.

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ahdistus katoaisi kertalaakista. Vastaan tulee aina ylä- ja alamäkiä.

– Ei tule ajatella, että pitäisi olla koko ajan reipas ja vahva, muistuttaa Mieli ry:n asiantuntija Outi Mäkinen.

Lue lisää: Noora Lehtinen, 24, käytti opintoihin 120 000 euroa mutta ei saa alansa töitä – katso, mitä tässä taloustilanteessa kannattaa tehdä

2. Pidä kiinni rutiineista

Yhtäkkiä tyhjänä ammottavan kalenterin voi nähdä uhkana – tai mahdollisuutena. Soili Poijula ja Outi Mäkinen painottavat, että säännöllisen vuorokausirytmin ja rutiinin säilyttäminen on ehdottoman tärkeää.

Poijula ehdottaa, että päivän voi jakaa kolmeen osaan: 8 tuntia työn etsimiseen tai muuhun työllistymiseen tähtäävään toimintaan, 8 tuntia rentoutumiseen ja 8 tuntia nukkumiseen.

– On järkevää rajata itselleen aika, jonka käyttää tehokkaasti työnhakuun tai esimerkiksi opiskeluun tai itsensä kehittämiseen.

Aikatauluttaminen auttaa asettamaan terveitä rajoja arkeen. Tarkoitus ei nimittäin ole, että työnhaku pyörii mielessä jatkuvasti. Harrastuksille ja sosiaaliselle elämälle on myös jäätävä aikaa.

– Tasapaino on tärkeintä. Aktiivisuuden lisäksi on muistettava rentoutua. Vapaa-ajalla voi tehdä asioita, joista saa onnistumisen ja ilon tunteita. Tämä lisää hallinnan ja pystyvyyden tunnetta arjessa, Outi Mäkinen sanoo.

Lue lisää: Outi Ellilä teki kolmekymppisenä 60-tuntisia työviikkoja ja tienasi isoja summia, kunnes kriisi pysäytti hänet ja sai pohtimaan kohtuutta

3. Hyödynnä omia vahvuuksia vapaa-ajalla

Irtisanomisen tai lomautuksen myötä päälle voi iskeä suoranainen identiteettikriisi.

– Monelle meistä työ on iso osa sitä, kuka olemme. Työtön joutuu miettimään, miten nyt saan elämääni merkityksellisyyden tuntua, Mieli ry:n asiantuntija Outi Mäkinen sanoo.

Hän kannustaa olemaan itselleen lempeä.

– Oma arvo ei ole sidottu siihen, onko töissä vai ei. Moni on nyt samassa tilanteessa. Voi miettiä, miten lohduttaisi tai kannustaisi omaa ystävää vastaavassa tilanteessa.

Merkityksellisyyttä elämään voi hakea tavoitteellisesta harrastamisesta, itseopiskelusta tai vaikkapa vapaaehtoistyöstä, joka voi olla myös väylä työllistymiseen.

– Monelle meistä työ merkitsee elämässä toimeentuloa, mutta myös sitä, että pääsee käyttämään omia vahvuuksia. Kannattaa etsiä asioita, joista voisi saada samanlaisia merkityksellisyyden kokemuksia.

Lue lisää: Huoli sulaa nauruksi, kun vapaaehtoinen Kaisu Viljanmaa soittaa 82-vuotiaalle Anneli Kalliolle: "Eihän tässä olekaan mitään hätää"

4. Uskalla vain olla

Asiantuntija Outi Mäkisen mukaan myötätunto omaa itseä kohtaan on kaiken a ja o.

– Se on yksinkertaisimmillaan sitä, että kysyy, mitä minä tarvitsen juuri nyt. Yhteiskuntamme vitsaus on se, että meidät on opetettu suorittamaan koko ajan. Mitä jos olisikin niin, että saisi vain olla?

Hän kannustaa myös pitämään kiitollisuuspäiväkirjaa. Joka päivä voi listata esimerkiksi kolme asiaa, jotka elämässä ovat hyvin. Joskus ne voivat olla aivan pieniäkin asioita.

– Uutta arkea voi lähteä rakentamaan askel askeleelta. Ehkä jonakin päivänä riittää, että saa siivottua, psykologi ja psykoterapeutti Soili Poijula sanoo.

Lue lisää: Emmi Partanen, 27, päätti nauttia lomautuksesta ja koki päätöksestään syyllisyyttä – näin otat hyödyn irti ikävästä tilanteesta

5. Muista, että apua on tarjolla

Mitä jos arjen aikatauluttaminen, työhakemusten lähettäminen tai pyykkien pesu kuitenkin tuntuu ylitsepääsemättömältä tehtävältä? Silloin on aika pyytää apua, sanovat asiantuntijat.

Kääntyä voi esimerkiksi luotettavan läheisen puoleen.

– Nuorena on tarkoitus itsenäistyä, minkä vuoksi voi olla kiusallista tukeutua vanhempiin. On kuitenkin muistettava, että se avun pyytäminen on vain hyvä asia. Yksin ei pidä yrittää selviytyä, Soili Poijula sanoo.

Mielenterveydestä on syytä pitää huolta jo siksikin, että jaksaa täytyy niin työttömänä kuin työelämässäkin.

– Jos omasta hyvinvoinnista ei pidä huolta, on töissäkin vaikeaa vastata odotuksiin. Omasta itsestä huolehtiminen on ensisijaisen tärkeää, sanoo Outi Mäkinen.

Apua ja tukea saa esimerkiksi oman alueen nuorisotyöntekijöiltä, valtakunnallisesta kriisipuhelimesta (siirryt toiseen palveluun), Sekasin-chatista (siirryt toiseen palveluun) sekä TE-toimistosta.

Lue lisää: Kiia Innanmaa, 22, stressasi ennen kaikesta, kunnes luennoitsijan sanat pysäyttivät – nämä parikymmentä oiretta voivat kertoa stressistä

6. Luota tulevaan

Soili Poijula pitää tärkeänä, että työtön ei kadota toivonkipinää.

– Kannattaa pitää lopullinen tavoite kirkkaana mielessä. Sitä kohti mennään, vaikka matkalla olisikin monenlaisia esteitä.

Samaan kehottaa Outi Mäkinen. Vaikka negatiivisia ajatuksia tulee ja saakin tulla, niihin kannattaa suhtautua myös kriittisesti.

– On syytä yrittää erottaa omat ajatukset todellisuudesta. Voi tuntua, että ei tule koskaan löytämään töitä tai selviämään tilanteesta. Se ei kuitenkaan tarkoita, että niin olisi.

Mäkinen kannustaa kuvittelemaan, miltä elämä näyttäisi vuoden tai viiden vuoden päästä, jos kaikki sujuisi oikein hyvin. Samoin voi kaivella muistista aiempia vastoinkäymisiä ja miettiä, kuinka niistä selvisi.

– Se auttaa ymmärtämään oman vahvuuden. Toivosta kannattaa pitää kiinni, sillä työttömyyskään ei varmasti kestä ikuisuutta.

Lue lisää: Mitä jos homma ei suju? Tut­ki­jat listasivat 123 tek­niik­kaa mo­ti­vaa­tion ja käyt­täy­ty­mi­sen it­se­sää­te­lyyn

Mitä ajatuksia juttu herättää? Keskustele aiheesta ja jaa vinkkisi työttömäksi jääneille nuorille 26.7. klo 23 saakka.