1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. USA:n presidentinvaali

Varapresidentin merkitys kasvanut USA:n vaaleissa – Demokraattipuolueen strategi perusteli Ylelle, miksi Biden tarvitsee aisaparikseen naisen

Joe Bidenin odotetaan päättävän varapresidenttiehdokkaastaan viimeistään ensi viikolla.

USA:n presidentinvaali
Reta Jo Lewis kuvattuna heinäkuussa 2020.
Yhdysvaltain demokraattipuolueen strategi Reta Jo Lewis uskoo, että Bidenin varapresidenttiehdokkaan rooli on poikkeuksellisen suuri nykyisissä kriisioloissa. Hans Peter Dhuy / Yle

WashingtonYhdysvaltain presidentinvaalikampanjassa on tapahtumassa ratkaiseva käänne. Demokraattien Joe Biden ilmoittaa viimeistään elokuun alkupuolella, kuka on hänen varapresidenttiehdokkaansa marraskuun vaalissa.

Varapresidenttiehdokkaan aseman uskotaan nousevan poikkeuksellisen tärkeäksi niin kampanjassa kuin myöhemmin Valkoisessa talossa, jos Biden voittaa.

Pyysimme Yhdysvaltain politiikassa pitkään toiminutta demokraattipuolueen strategia Reta Jo Lewista erittelemään tarkemmin, miksi varapresidenttiehdokkaalla on niin suuri merkitys. Hän listasi viisi syytä.

Lewis työskenteli Hillary Clintonin ja John Kerryn apulaisulkoministerinä. Hän on yksi demokraattien ja samalla Bidenin kampanjan tärkeimmistä naisvaikuttajista.

1. Bidenin varapresidenttiehdokas on mahdollisesti musta nainen

Eniten esillä on ollut neljä nimeä: Entinen Yhdysvaltain YK-suurlähettiläs ja Barack Obaman turvallisuusneuvontaja Susan Rice, senaattori Kamala Harris, kongressiedustaja Val Demings ja Atlantan pormestari Keisha Lance Bottoms.

Lewis arvelee, että Biden todellisuudessa harkitsee 8–10 ehdokkaan välillä. Hän ei ihmettelisi, vaikka esimerkiksi senaattori Elizabeth Warren ja kuvernööri Gretchen Whitmer olisivat vielä mukana kuvioissa.

Susan Rice
Presidentti Barack Obaman entistä turvallisuusneuvonantajaa Susan Ricea on pidetty yhtenä mahdollisena vaihtoehtona Joe Bidenin varapresidenttiehdokkaaksi. Drew Angerer / EPA

Vain se tiedetään jo varmasti, että varapresidenttiehdokas on nainen. Lisäksi Bidenin odotetaan päätyvän valinnassaan mustaan naiseen. Hän on puheissaan vihjannut siitä (siirryt toiseen palveluun).

– Jos Biden voittaa marraskuussa, naisen valinnalla varapresidentiksi ylitetään suuri este Yhdysvaltain politiikassa. Naisia on puolet kaikista äänestäjistä, mutta nainen ei ole aiemmin päässyt niin korkeaan virkaan, Lewis muistuttaa.

2. Biden on mahdollisesti yhden kauden presidentti

Bidenin uumoillaan tähtäävän Valkoiseen taloon vain yhdeksi kaudeksi. Näin hän olisi 1877 aloittaneen Rutherford B. Hayesin jälkeen ensimmäinen Yhdysvaltain presidentti, joka vetäytyisi vapaaehtoisesti eläkkeelle jo neljän virkavuoden jälkeen.

Huhut johtuvat ennen kaikkea Bidenin iästä. Hän on 77-vuotias. Biden ei itse ole vahvistanut, mutta ei myöskään kiistänyt huhuja.

– En ymmärrä, miksi Bidenia leimataan vain yhden kauden johtajaksi. Hän on asettunut ehdolle Yhdysvaltain presidentiksi, ja se on meille tällä hetkellä pääasia. Teemme demokraattipuolueessa kaikkemme, jotta hänet valitaan, Lewis kuittaa.

Kamala Harris.
Demokraattien presidenttiehdokaskilvasta vetäytyneestä Kamala Harrisista saattaa tulla Joe Bidenin aisapari marraskuun presidentinvaaleihin. Etienne Laurent / EPA

3. Musta nainen olisi Mike Pencen vastakohta

Presidentti Donald Trump on yksi kaikkien aikojen epäsuosituimmista presidenteistä mustien keskuudessa.

Trumpin kannatus afroamerikkalaisten parissa oli ennen koronakriisiä ja George Floydin kuolemasta alkaneita mielenosoituksia korkeimmillaan 14 prosenttia (siirryt toiseen palveluun). Sen arvioidaan olevan tällä hetkellä reilusti alle kymmenessä prosentissa.

Lue lisää: Miten korona ja BLM-liike vaikuttavat Trumpin suosioon vaa’ankieliosavaltiossa? – Näin paikalliset asiantuntijat kuvailevat poikkeuksellista vaalivuotta

Val Demings
Kongressiedustaja Val Demings edustaa Floridan 10. vaalipiiriä. Orlandon entistä poliisipäällikköä on pidetty vahvana kandidaattina Joen Bidenin varapresidenttiehdokkaaksi. Greg Nash / EPA

– Bidenin ja naisehdokkaan kontrasti Trumpiin ja hänen aisapariinsa Mike Penceen on täydellinen. Kaikkialla maailmassa yritetään nyt ratkoa samoja ongelmia, kuten koronakriisiä, rasismia ja epätasa-arvoa. Tässä taistelussa naiset, etenkin värilliset naiset ovat eturintamassa. Siksi naisehdokas on nyt erityisen kiinnostava.

– Tutkimusten mukaan värillisten naisten äänet voivat jopa ratkaista vaalit. Joka tapauksessa he ovat nykyisin demokraattipuolueen selkäranka, Lewis perustelee.

4. Yhdysvaltojen kriisi koettelee varsinkin mustia ja muita värillisiä

Koronakriisi on vaatinut Yhdysvalloissa yli 140 000 kuolonuhria. Liittovaltion tartuntatautiviraston CDC:n mukaan mustien suhteellinen osuus sairastuneista on viisinkertainen valkoihoisiin verrattuna (siirryt toiseen palveluun).

Koronan takia työttömäksi on jäänyt eri laskutapojen mukaan 18–33 miljoonaa yhdysvaltalaista. Tarkasta luvusta on erimielisyyksiä, mutta määrä on joka tapauksessa valtava. Massatyöttömyyteen ajauduttiin parissa kuukaudessa. (siirryt toiseen palveluun)

Tälläkin saralla mustat ja muut värilliset ovat joutuneet kärsimään enemmän kuin valkoiset (siirryt toiseen palveluun).

– Korona on koetellut heitä kohtuuttomasti, mutta samanaikaisesti kansalaiset ovat lähteneet kaduille osoittamaan mieltään poikkeuksellisen laajalla rintamalla. Kaduilla marssii ihmisiä eri etnisistä ryhmistä, sukupolvista ja kulttuureista. Tämä kertoo laajasta muutoshalusta yhteiskunnassa, Lewis sanoo.

Keisha Lance Bottoms
Atlantan pormestarin Keisha Lance Bottomsin nimi on noussut esiin demokraattien pohtiessa varapresidenttiehdokasta.Paras Griffin / AFP

5. Etnisten vähemmistöjen äänet voivat ratkaista marraskuussa

Latinot ja mustat ovat Bidenille presidentinvaalin suurimpia äänestäjäryhmiä. Demokraattipuolueen strategi varoittaa kuitenkin Bidenia keskittymästä pelkästään heihin.

2016 vaaleissa Hillary Clinton jäi vaille varmoina pitämiään ääniä.

– Avain menestykseen on mahdollisimman monta ja laajaa äänestäjäliittoumaa. Meidän on varmistettava, ettemme menetä valkoisten naisten ääniä kuten Clinton. Meidän on löydettävä empivät naiset ja miehet ratkaisevissa vaa’ankieliosavaltioissa, Lewis kuvailee.

– Tarvitsemme väkeä sieltä täältä, emme yhtä tiettyä ryhmää. Niin milleniaaleja kuin eläkeläisiä. Kaikkia demokraattisen puolueen perinteisiä äänestäjiä on nyt houkuteltava, Lewis jatkaa.

Juttua korjattu 27.7.2020 klo 20.59. Korjattu, että Joe Biden on 77-vuotias, ei 78-vuotias.

Voit keskustella aiheesta tiistaihin kello 23:een saakka.

Lue lisää:

Joe Biden pyrki presidentiksi ensimmäisen kerran jo Reaganin aikaan – Ikuisella poliitikolla on ollut menestyksekäs mutta traaginen elämä

Valkoiseen taloon tähyävä Joe Biden hakee naista rinnalleen – sukupuolen lisäksi vaa'assa painaa ehdokkaan etnisyys

Joe Biden: Valitsen naisen varapresidenttiehdokkaakseni, jos voitan esivaalit

Lue seuraavaksi