Kansalliset kouluratsastuskisat Kajaanissa viikonloppuna – kisasta odotetaan tasokasta

Perjantaina kisataan alueelliset sarjat.

kouluratsastus
Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta
Yle

Isoimmat ratsastuskisat hetkeen kisataan Kajaanissa viikonloppuna. Kajaanin Ratsastusseura ja Kajaanin Hevosharrastekeskus järjestävät alue- ja kansallisen tason kouluratsastuskilpailut Kuluntalahdessa.

– Meille tulee viikonlopun aikana noin 120 hevosta, Kajaanin Ratsastusseuran Sari Kuure kertoo.

Kisat alkavat jo perjantaina ja silloin nähdään kainuulaisratsukoita enemmän, kun alueluokissa kisataan yli 80 lähtöä.

Lauantain ja sunnuntain kansallisissa luokissa on yhteensä yli 150 lähtöä. Joka päivä luokat ratsastetaan kahdella ulkokentällä yhtä aikaa.

– Tasokkaita ratsukkoja on tulossa ja odotetaan hyvää tulostasoa helpompiinkin luokkiin, Kuure kertoo.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme (siirryt toiseen palveluun)

sähköpostiisi.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)