Polkupyöräpoliiseista on hyviä kokemuksia Lahdessa: partiot eivät pysty kirjoittamaan sakkoja, mutta jo huomautukset ovat menneet perille

Poliisin mukaan ihmiset noudattavat liikennesääntöjä Lahden keskustassa melko hyvin.

lainvalvonta
Poliisin merkki polkupyörässä
Poliisi on partioinut Lahden kaduilla lähes viikoittain. Monet ovat halunneet tulla juttelemaan pyörän päällä olleille poliiseille.Ari Tauslahti/Yle

Polkupyöräpoliisit ovat valvoneet erityisesti kevyttä liikennettä Lahden kaduilla kesäkuusta lähtien. Hämeen poliisin vanhempi konstaapeli Joonas Salo arvelee, että ihmisten on ollut helpompi lähestyä poliisia, kun he ovat pyörän selässä kuin partioautossa.

– Meihin on suhtauduttu kivasti. Ihmiset ovat tulleet juttelemaan. Kun olemme ohjeistaneet pyöräilijöitä, he ovat osanneet ottaa opikseen. Pyöräilijöiden ajamiseen on helpompi puuttua pyörän päältä kun pääsee liikkumaan samoja reittejä kuin he.

Polkupyöräpoliisit ovat tehneet tiivistä yhteistyötä partioautojen kanssa, sillä heillä ei ole mukana esimerkiksi sakonkirjoitusvälineitä. Pyörissä ei ole myöskään autojen tarjoamaa kuljetuskapasiteettia. Pääosin liikennepoliisi on jakanut huomautuksia ja neuvonut ihmisiä liikennesäännöistä.

Salon mielestä kaupungissa liikkujat noudattavat liikennesääntöjä hyvin. Hän kehottaa kuitenkin ihmisiä kertaamaan risteysalueiden väistämissäännöt ja missä pyörillä saa ajaa.

– Esimerkiksi Aleksanterinkadun ja Rauhankadun risteyksessä Rauhankadulta tulevilla autoilijoilla on etuoikeus. Malttia liikenteeseen, sillä auton kanssa kolaroidessa kevyen liikenteen käyttäjä jää aina toiseksi.

Salo kertoo, että poliisit ovat hypänneet pyörän selkään kun muut työt ja säät sen ovat sallineet. Todennäköisesti pyöräilypoliisit jatkavat kaduilla partiointia vielä syyskuussa, jonka jälkeen pyörät laitetaan talvivarastoon.