1. yle.fi
  2. Uutiset

Historiallinen käänne: Suomessa jää nyt kiinni enemmän huumekuskeja kuin rattijuoppoja – myös liikenneturvallisuuden törkeät vaarantamiset selvässä kasvussa

Poliisi: "Ylinopeudet ovat aivan karmeita. Lähes joka viikonloppu on samanlaista."

liikennerikkomukset
Poliisilla kädessään pikahuumetesti.
Huumausaineiden alaisena ajavien määrä on lisääntynyt. Kuvassa poliisin pikahuumetesti.Tiina Jutila / Yle

Viime viikonloppuna Oulun poliisi narautti tien päältä runsaan ja hurjan saaliin.

Pakettiautoilija: 207 kilometriä tunnissa satasen alueella. Henkilöautoilija: 161 kilometriä tunnissa kahdeksankympin alueella, ratissa poikkeusluvalla ajanut 17-vuotias mies. Moottoripyöräilijä: 167 kilometriä tunnissa kahdeksankympin alueella. Toinen moottoripyöräilijä: 154 kilometriä tunnissa kahdeksankympin alueella.

Ja päälle tukku muita tapauksia, nekin perustienkäyttäjän silmin holtittomia: mopokuski täydessä maistissa, yksi viidenkympin ylinopeus, useita ajokieltoja ja kahdet kilvet pois. Oliko viikonloppu poikkeuksellisen hurja?

– Ei ollut. Tänä vuonna lähes joka viikonloppu on ollut samanmoista. Niin paljon kuin on valvontaa, niin paljon näitä tulee vastaan, sanoo Oulun poliisilaitoksen liikenneyksikön ylikonstaapeli Markku Nygård.

– Ylinopeudet ovat aivan karmeita. Ei edes muutamaa kymppiä yli sallitun vaan jopa toistasataa. Ei niitä pysty mitenkään ymmärrettävästi puolustelemaan.

Synkkä vuosi

Kuluva vuosi on ollut Suomen teillä poikkeuksellinen.

Liikenneturvallisuuden törkeät vaarantamiset ovat lisääntyneet viime vuoteen verrattuna reippaasti: noin 1 900 tapauksesta yli 2 900:aan.

Tiedot perustuvat Poliisihallituksen tuoreisiin tilastoihin.

Rattijuopumukset ja törkeät liikenneturvallisuuden vaarantamiset
Samuli Huttunen / Yle

Myös huumausaineiden alaisena ajavien määrä on lisääntynyt selvästi. Sen sijaan alkoholista johtuvat rattijuopumukset ovat vähentyneet.

Huumausaineet ohittivatkin nyt ensimmäistä kertaa alkoholin rattijuopumuksen syynä. Alkoholi oli tammi–kesäkuussa taustalla 4 767 tapauksessa ja jokin muu huumaava aine 4 774:ssä. Molempien sekoitus oli taustalla 724 tapauksessa.

Käytös muuttunut, mutta poliisikin on lisännyt valvontaa

Tapausmäärien kasvu on valtakunnallista, sanoo poliisiylitarkastaja Maria Hoikkala Poliisihallituksesta.

Mutta isoin piikki ei olekaan tältä kesältä, kun kuolinkolareista on uutisoitu, vaan jo koronakeväältä.

Syistä ei ole pitävää, tutkittua tietoa. Mutta valistuneita arvauksia on.

– Koronakevään aikana poliisilla oli enemmän mahdollisuuksia valvoa liikennettä. Kun liikennevirrat olivat pienempiä, sieltä oli helpompaa poimia kaahailijoita ja rattijuoppoja. Toisaalta liikennevirtojen pieneneminen saattoi myös antaa tilaisuuden ajaa kovempaa, Hoikkala sanoo.

Kaahari on edelleen useimmiten nuori mies. Naisten osuus on Hoikkalan mukaan hieman lisääntynyt. Alla oleva kalusto on laadukkaampaa, eli autoilla pääsee entistä lujempaa.

Osa tapausmäärän kasvusta liittyy siihen, että törkeät liikenneturvallisuuden vaarantamiset ja rattijuopumukset ovat yksi poliisin tämän vuoden painopistealueista. Kuten millä tahansa työpaikalla, tulostavoitteet ohjaavat toimintaa.

– Näppituntuma on, että koronalla on ollut vaikutus sekä ihmisten liikkumiseen että meidän valvontaamme. Kyllä poliisin haaviin jää aina tapauksia, kun vain ehditään valvoa, Hoikkala sanoo.

Huumekuskien testaamiseen uusia konsteja?

Näkyvän valvonnan lisääminen näyttää olevan paras lääke kaaharien kiinnisaamiseen.

Poliisi tiedotti perjantaina, että se valvoo liikennettä ensi viikolla tehostetusti koko maassa. Valvonta keskittyy erityisesti kesämökkipaikkakuntien rattijuopumuksiin.

Sen sijaan huumekuskien testaamiseen Poliisihallituksessa pohditaan uusia keinoja. Nyt huumausaineen käytön toteamisessa tarvitaan sylkitestin lisäksi lääkärin ottama verikoe, mikä sitoo partioita kuskaamiseen ja odotteluun.

Hoikkalan mukaan "ajatustasolla" on pohdittu testien ja lainsäädännön muuttamista niin, että selkeimmät tapaukset saataisiin todetuksi heti tien päällä puhallutusten tavoin.

– Toiveenamme on, että sylkitestaus olisi niin luotettava, että sen tulokset pitäisivät myös tuomioistuimissa ja oikeusturva toteutuu. Se nopeuttaisi prosessia kaikilta osin, hän sanoo.

Lue myös:

Tästä vuodesta on tulossa liikennekuolemien musta vuosi – Miksi liikenneturvallisuuden hyvä kehitys on hukattu muutamassa vuodessa?

Lue seuraavaksi