Lahden seudun hammashoitojonot ryöpsähtivät hallinnasta koronan takia

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueella kiirettömiin hammastarkastuksiin jonottaa 1 800 ihmistä. Hammashoitoon yritetään löytää lisää työntekijöitä.

hammashuolto
Potilas hammaslääkärissä.
Potilas hammaslääkärissä. Kuvituskuva.Tiina Jutila / Yle

Päijät-Hämeessä hammashoito on ruuhkautunut pahasti koronan seurauksena. Keväällä Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä joutui siirtämään kaikki kiireettömät ajat syksylle.

Edelleen hammashoidossa keskitytään kiireellisiin tapauksiin ja sellaisiin potilaisiin, joilla on esimerkiksi hammaskipua. Sen takia kiireettömiin hammastarkastuksiin ei saa tällä hetkellä lainkaan uusia aikoja varattua ja jonossa on 1 800 ihmistä. Avoimia aikoja olisi vasta marraskuulle, mutta yhtymä ei ota vielä sinne saakka varauksia.

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä yrittää löytää viisi lääkäriä ja viisi hoitajaa määräaikaisiksi purkamaan hammashoidon sumaa.

Yhtymän ylihammaslääkäri Teija Niiranen harmittelee tilannetta. Lahden alueelle kasautuneita hammashoitojonoja saatiin alkuvuodesta purettua ohjaamalla potilaita ympäryskuntiin, mutta koronapandemia sotki tilanteen uudelleen.

Niiranen muistuttaa, että kiireellisissä tapauksissa hammashoitoa kyllä järjestyy.

─ Ei saa jäädä kotiin odottamaan, jos on jotain vaivaa, Niiranen painottaa.