Ruotsin Karesuvannossa Suomen rajalla on useita koronatartuntoja vanhusten hoivakodissa

Yksi vanhainkodin asukas on kuollut. Yhteensä neljällä asukkaalla on todettu tartunta.

koronavirus
Vanhuksen kädet
ArkistokuvaJouni Immonen / Yle

Karesuvannossa Pohjois-Ruotsissa on levinnyt koronavirus paikallisessa vanhainkodissa kertoo Ruotsin yleisradioyhtiö SVT (siirryt toiseen palveluun).Tähän mennessä neljä vanhusta on saanut koronatartunnan ja yksi heistä on kuollut. Lisäksi kuudella työntekijällä on todettu tartunta.

Karesuvanto kuuluu Kiirunan kuntaan, joka kertoo että koronatapauksiin on tartuttu ottamalla koronatestejä ja lisäämällä henkilökuntaa. Sairastuneet on eristetty muista asukkaista.

Henkilökunnan mukaan tartunnan saaneiden asukkaiden oireet ovat olleet lieviä. Koko henkilökunta on testattu, mutta vielä torstaina testeistä ei oltu saatu tuloksia.

Myös Suomen Karesuvannossa kahdella asukkaalla on aiemmin todettu koronatartunta.

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus