WHO: Eilinen toi ennätysmäärän koronatartuntoja yhdessä päivässä

Myös kuolemantapausten määrä oli suurin siten huhtikuun.

koronavirus
Terveydenhoitaja ottaa koronatestiä potilaalta.
Suojavarusteisiin pukeutunut terveydenhuollon työntekijä otti koronavirustestiä potilaalta Kolkatassa, Intiassa. 23. heinäkuuta.Dibyangshu Sarkar / AFP

Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan eilen perjantaina havaittiin enemmän koronavirustartuntoja kuin koskaan pandemian aikana. Tartuntoja tilastoitiin yhteensä 284 196.

Edellinen ennätys, noin 260 000 tapausta, havaittiin heinäkuun 18. päivä.

Eniten tartuntoja todettiin Yhdysvalloissa. Brasiliassa, Intiassa ja Etelä-Afrikassa.

Koronapandemia aiheutti eilen myös lähes ennätysmäärän kuolemantapauksia. Eilen tautiin menehtyi 9 797 ihmistä, mikä on suurin luku sitten huhtikuun 30. päivän, kertoo WHO.

Peru ilmoitti eilen peräti 3 876 uutta kuolemantapausta. Tämä johtui tilastoinnoin täsmennyksestä. Keskimäärin Perussa on kuollut COVID-19-tautiin alle 200 ihmistä päivässä.

Brasilia ilmoitti eilen 1 284 kuolleesta ja Yhdysvallat 1 074 kuolemantapauksesta.

Uusimmat tiedot koronaviruksesta: Maskisuositus annetaan torstaina, Suomessa kaksi uutta kuolemaa ja 17 tartuntaa, Saksassa meneillään toinen aalto

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus