Nainen kuoli huoneistopalossa Helsingissä

Palo ei ehtinyt levitä huoneiston ulkopuolelle.

tulipalot
Helsingin pelastuslaitoksen paloauto.
Henrietta Hassinen / Yle

Yksi ihminen on kuollut varhain sunnuntaina tapahtuneessa huoneistopalossa Lauttasaaressa Helsingissä, kertoo Helsingin pelastuslaitos.

Pelastuslaitos sai kello kahden aikaan ilmoituksen tulipalosta kuusikerroksisen talon toisessa kerroksessa Itälahdenkadulla. Palokunnan saapuessa kohteeseen huoneisto oli täyden palamisen vaiheessa.

Pelastuslaitos kertoo, että savusukeltajat joutuivat murtautumaan huoneistoon ja löysivät asunnosta keski-ikäisen naisen, joka oli ilmeisesti hengittänyt savua ja menehtynyt.

Pelastuslaitos sai sammutettua tulipalon kaksiossa. Palo ei ehtinyt levitä huoneiston ulkopuolelle.

Pelastuslaitokselta kerrotaan, että naapuri oli havahtunut savun hajuun. Päivystävä palomestarin mukaan vielä ei ole varmuutta siitä, oliko asunnossa toimivaa palovaroitinta.

Palon syttymissyyn tutkinta menee poliisille, pelastuslaitokselta kerrotaan.

Kerrostalosta yksi perhe on päivystävän palomestarin mukaan lähtenyt hotellimajoitukseen, muut ovat jääneet koteihinsa.