Siirtyminen lomalta töihin voi olla nyt tavallista vaikeampaa – Sanna Kranjc: Vasta toimistolle palaaminen tuntui töihinpaluulta

Osalle etätyö sopii hyvin, mutta sillä, ettei tapaa työkavereita kasvokkain, voi olla myös kielteisiä vaikutuksia.

etätyö
Retrieverin media-analyysipäällikkö Sanna Kranjc
Siirtymä lomanvietosta työntekoon samassa tilassa ei tuntunut siltä, että olisi taas aloittanut työt, sanoo Sanna Kranjc.Berislav Jurišić / Yle

Töihinpaluu loman jälkeen voi tavallisenakin kesänä tuntua hankalalta. Tänä vuonna koronaviruksen aiheuttamat poikkeusolot ja etätyö tuovat siihen oman lisänsä.

Edessä ei olekaan siistimpien vaatteiden etsiminen ja työkavereiden tapaaminen, vaan lomaltapaluu tarkoittaa monelle keittiön pöydän ääreen tai kotisohvalle asettumista kannettavan tietokoneen kanssa.

Osalle etätyö sopii hyvin, mutta sillä, ettei tapaa työkavereita kasvokkain, voi olla myös kielteisiä vaikutuksia, sanoo työpsykologi Liisa Uusitalo-Arola.

– Ihmiset alkavat kokea, että he alkavat irtautua työyhteisöstä. Kaikki tarvitsemme jonkun yhteisön tukea ja työyhteisö on aikuiselle ihmiselle tärkeä osa elämää. Kun yhteys sinne hapertuu, niin ihminen on paljon raskaammin omillaan.

Psykologi Liisa Uusitalo-Arola.
Työpsykologi Liisa Uusitalo-Arola työskentelee enimmäkseen kotona, ja poikkeusaikana etätyön määrä on kasvanut entisestään. Sasha Silvala / Yle

Virtaa työkavereista

Helsinkiläisen Sanna Kranjcin kesäloma oli palauttavaa aikaa, vaikka suunniteltu matka Meksikoon peruuntui ja perhe vietti osan lomasta mummolassa Sloveniassa.

Mummolamatkan jälkeistä karanteenia perhe vietti kotona Helsingissä. Siellä Sanna Kranjc myös työskenteli ensimmäisen viikon loman jälkeen. Siirtymä lomailusta työntekoon samassa tilassa ei tuntunut töihinpaluulta.

– Ensimmäinen viikko meni sellaisena orientaatioviikkona. Varsinainen töihinpaluu tuntui vasta kun pääsi takaisin toimistolle.

Heinäkuun puolivälissä Kranjc palasi koronakevään jälkeen takaisin työpaikalleen mediaseurantaa tekevän Retriever-yhtiön toimistolle Helsingin keskustassa.

Retrieverin media-analyysipäällikkö Sanna Kranjc
Pakollisesta etätyöskentelystä on ollut Sanna Kranjcin mukaan myös hyötyä, sillä nyt monilla työpaikoilla on parannettu etätyökäytäntöjä.Berislav Jurišić / Yle

Työkavereiden seurassa työskentely on pitkän etätyörupeaman jälkeen ollut virkistävää.

– On kiva kun on työkaverit ympärillä, ja isompi porukka tekee saman asian parissa töitä. Siitä saa ihan eri tavalla työn imun, kun on hyvä ilmapiiri ympärillä.

Etätyö oli Kranjcille vaikeinta poikkeusajan alussa, kun neljävuotias lapsi oli kotihoidossa, mutta molemmat vanhemmat tekivät töitä.

– Olin tosi tyytyväinen kun päiväkoti aukesi, sitä arvostaa ihan eri tavalla varhaiskasvatusta myös lapsen näkökulmasta. Oli tietenkin kiva, että yhteistä aikaa oli enemmän, mutta on se helpompaa, kun saa keskittyä erikseen työhön ja erikseen perheeseen.

Epävarmuus syö jaksamista

Vaikka moni on jo ehtinyt tottunut poikkeusaikaan ja luoda uusia rutiineja, epävarmuus siitä, koska tavallinen arki taas koittaa, vie voimia, sanoo Liisa Uusitalo-Arola.

– Silloin kun tämä tilanne alkoi, aivan ensimmäinen reaktio monilla oli hälytysreaktio. Sen jälkeen alettiin sopeutua ja miettiä, miten käytännön asiat toimivat. Nyt ollaan siinä vaiheessa, että monen kohdalla voidaan puhua pitkittyvästä stressistä ja sillä on monenlaisia terveysvaikutuksia.

Toisaalta monella on jo kertynyt kokemusta etätyöstä ja se voi auttaa lomalta paluussa.

– Nyt on hyvä hetki muistella kevättä ja miettiä, mikä oli toimivaa omassa etätyön tekemisessä, ja mitä nyt haluaisi tehdä eri lailla, Uusitalo-Arola vinkkaa.

Etäkahvitauot käyttöön

Etätöissä työaika ja oma aika pitää rajata jotenkin. Kun työpäivä on ohi, parasta olisi siivota tietokone ja työpuhelinkin pois näkyvistä, hän neuvoo.

Uusitalo-Arola työskentelee itse enimmäkseen kotona, ja poikkeusaikana etätyön määrä on kasvanut entisestään. Esimerkiksi isojen ryhmien kouluttaminen etänä on eri lailla kuormittavaa.

– Kun ei olla samassa tilassa, tunnetyö korostuu, kun täytyy pitää mielessä ihmisiä joita ei näe, se on raskaampaa kuin livenä.

Psykologi Liisa Uusitalo-Arola.
Etätöissä työaika ja oma aika pitää rajata jotenkin, sanoo Liisa Uusitalo-Arola.Sasha Silvala / Yle

Etätöissäkin voi vaalia työkaverien kanssa yhdessä työskentelyä ja pitää yhteisiä kahvitaukoja, vaikka ei olisi samassa tilassa, Liisa Uusitalo-Arola ehdottaa.

– Työhöni kuuluu paljon kirjoittamista ja pidän kaverini kanssa kirjoitussessioita. Katsomme kellosta, koska on intensiivisen kirjoittamisen aika, ja koska on etäkahvitauko. Tiettyyn kellonaikaan voi pitää chättiä auki, että voi tuulettaa tunteita.

Sanna Kranjcille työnteon sosiaalinen puoli on niin tärkeä, ettei hän aio tehdä enempää etätöitä kuin pari päivää kuukaudessa, sitten kun se taas onnistuu.

– Niitä on kiva tehdä satunnaisesti, nyt on tuntunut vähän liialta olla koko ajan kotona.

Äkillisestä joutumisesta etätöihin on ollut hänen mukaansa myös hyötyä.

– Työpaikoilla on nyt mietitty etätyökäytäntöjen parantamista ja sitä, miten etäpalaverit toimivat.

Millaisia kokemuksia sinulla on etätöistä? Voit keskustella aiheesta 28.7. kello 23:een asti.

Lue lisää:

Onko etätyösuositus jo syytä purkaa? Akava: "Olemme ottaneet digiloikan, jota ei kannata jumpata pois"

Palaatko enää koskaan toimistolle? Fujitsu puolittaa etätöiden vuoksi konttorit Japanissa, Suomessa DNA on jo vähentänyt työpisteitä

Analyysi: Virtuaalikokouksissa pitää pinnistellä, koska toisen eleitä ja ilmeitä ei näe – etätyössä tunteet eivät välity

Yritykset eivät matkusta, vaikka rajoja avataan: videopalavereista ei ole paluuta entiseen, sanovat johtajat

Luuletko, että arjessa pitää vain jaksaa hampaat irvessä? Olet väärässä – lue 5 täsmävinkkiä uupumuksen itsehoitoon

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus