Saksa torjuu Trumpin ehdotuksen ottaa Venäjä takaisin mukaan G7-ryhmään

Saksan ulkoministeri luonnehtii Saksan ja Venäjän tämänhetkistä suhdetta ”vaikeaksi useilla eri osa-alueilla”.

Heiko Maas
Heiko Maas
Heiko MaasClemens Bilan / EPA

Saksan ulkoministeri Heiko Maas torjuu Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ehdotuksen ottaa Venäjä takaisin mukaan johtavien teollisuusmaiden G7-ryhmään. Maas ilmoitti Saksan kannasta Rheinische Post -lehden haastattelussa. (siirryt toiseen palveluun)

Trump väläytti ajatusta Venäjän kutsumisesta takaisin ryhmään viime kuussa.

Venäjä kuului G8-ryhmään syksyyn 2014 saakka. Silloin muut maat päättivät erottaa Venäjän toistaiseksi Krimin niemimaan valtauksen vuoksi ja ryhmä kutistui G7:ksi.

Ulkoministeri Maas sanoo, ettei hän näe mitään syytä kutsua Venäjää takaisin ryhmään ennen kuin Krimin ja Itä-Ukrainan kriisiin on löydetty ratkaisu. Maasin mukaan Venäjä voi omalla toiminnallaan vaikuttaa siihen, että se on joskus taas G8-ryhmän jäsen.

Hän kuitenkin huomauttaa, että Venäjän toiminta Ukrainan kriisin selvittämiseksi on tuskallisen hidasta.

Maas luonnehtii haastattelussa Saksan ja Venäjän tämänhetkistä suhdetta ”vaikeaksi useilla eri osa-alueilla”.

Aiemmin myös muun muassa Kanadan pääministeri Justin Trudeau on torjunut Venäjän kutsumisen takaisin G7-tyhmään.

Trump on haukkunut G7-ryhmää vanhanaikaiseksi ja sanonut, etteivät nykyiset jäsenmaat edusta kunnolla koko maailmaa.

G7-ryhmään kuuluvat Kanada, Ranska, Saksa, Italia, Japani, Britannia ja Yhdysvallat.

Lähteet: Reuters