Suomeen on siirretty 16 turvapaikanhakijaa Kyprokselta – "Ryhmässä on sekä tyttöjä että poikia, vauvoista lähtien paljon pieniä lapsia"

Ryhmä koostuu viidestä yksinhuoltajaperheestä. Hallitus on päättänyt ottaa vastaan yhteensä 175 turvapaikanhakijaa Välimeren maista.

turvapaikanhakijat
Alaikäisiä turvapaikanhakijoita ilman saattajaa nousevat lentokoneeseen lähteäkseen Kreikasta kohti Portugalia 7. heinäkuuta.
Kreikka on pyytänyt yhteensä 1 600 turvapaikanhakijalapsen siirtämistä muihin EU-maihin. Kuvituskuvan lapset olivat heinäkuun alussa matkalla Kreikasta Portugaliin.Kostas Tsironis / EPA

Suomeen on siirretty yhteensä 16 turvapaikanhakijaa Kyprokselta, Maahanmuuttovirasto eli Migri kertoo Twitterissä. (siirryt toiseen palveluun) Ryhmä koostuu viidestä yksinhuoltajaperheestä.

– Ryhmässä on sekä tyttöjä että poikia, vauvoista lähtien paljon pieniä lapsia, Migrin sisäisten siirtojen projektipäällikkö Monna Airiainen kertoo Ylelle.

Ryhmä lensi Suomeen reittilennolla ja on saapunut valtion vastaanottokeskukseen Joutsenoon.

Tulijat ovat ensimmäiset kaksi viikkoa karanteenimaisissa oloissa varotoimenpiteenä. Heidät on testattu juuri ennen siirtoa koronaviruksen varalta, ja kaikkien testitulos oli negatiivinen.

Airiaisen mukaan tulijat ovat korkean turvallisuusriskin maista. Migri ei kerro tulijoiden taustoista tarkemmin. Pienen ryhmän jäsenet voisivat olla tunnistettavissa, mikä vaarantaisi heidän yksityisyytensä ja turvallisuutensa.

Kyprokselta ja Kreikasta tällä ja ensi viikolla siirrettävistä turvapaikanhakijoista kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat. (siirryt toiseen palveluun)

Suomi ottaa vastaan 175 turvapaikanhakijaa

Suomen hallitus päätti helmikuussa ottaa vastaan Välimeren maista yhteensä 175 haavoittuvassa asemassa olevaa turvapaikanhakijaa. Heistä sata siirretään Kreikasta, 26 Maltalta ja 30 Kyprokselta.

Ensimmäiset 26 ilman huoltajaa olevaa lasta saapuivat Kreikasta heinäkuun alussa. He ovat iältään 10–16-vuotiaita, ja suurin osa heistä on kotoisin Afganistanista.

Seuraava Kreikasta saapuva ryhmä on Migrin Monna Airiaisen mukaan tulossa Suomeen ensi viikolla. Tarkkaa päivää ei kerrota etukäteen turvallisuus- ja yksityisyyssyistä.

– Heitä on noin 25. He menevät Espooseen ryhmäkotiin karanteenia vastaaviin oloihin kahdeksi viikoksi, ja sieltä eteenpäin muihin ryhmäkoteihin ympäri Suomea, Airiainen kertoo.

Myöhemmin Kreikasta on saapumassa vielä kaksi ryhmää ja Kyprokselta toinen ryhmä. Maltalta saapuvista turvapaikanhakijoista odotetaan vielä tarkempia tietoja.

– Tiedetään, että suurin osa tulee olemaan yksinhuoltajaperheitä, mutta meillä ei vielä ole heistä tarkkoja tietoja eikä siirtopäivä ole vielä tiedossa, Airiainen sanoo.

EU kustantaa siirtojen kuluja

Siirtojen taustalla on Kreikan muille EU-maille esittämä avunpyyntö, johon on vastannut Suomen lisäksi kymmenkunta maata. Kreikassa on yli 5 000 ilman huoltajaa olevaa alaikäistä turvapaikanhakijaa.

Koronakriisi on hidastanut siirtojen toteuttamista. Kulujen kattamiseksi Suomi on saanut EU:lta 12 miljoonaa euroa.

EU-komissio kertoi heinäkuun alussa, että tarkoitus on siirtää pääasiassa ilman huoltajaa olevia lapsia. Lisäksi tuolloin oli mukana lapsia, joilla on jokin vakava terveysongelma, sekä heidän lähiomaisiaan.

Lue myös:

Miksi Suomen ja muiden EU-maiden tulisi auttaa Kreikkaa ja ottaa yksin tulleita alaikäisiä turvapaikanhakijoita? Lue lyhyet vastaukset

Euroopan komissio: Kreikasta on siirretty eilen ja tänään Suomeen ilman huoltajaa olevia pakolaislapsia