SK: Rajavartiolaitos ja poliisi tutkivat Rauman sataman öljypäästöä

Satakunnan Kansan saamien tietojen mukaan tutkinta on kiinnostunut satamasta lauantaina poistuneen rahtialuksen liikkeistä.

öljyvahingot
Hamnen i Raumo.
Rauman satama-alueella havaittiin suuri öljylautta lauantaina.YLE/Anssi Leppänen

Rajavartiolaitos ja poliisi ovat käynnistäneet Rauman satamassa lauantaina sattuneen mäntyöljypäästön tutkinnan, kertoo Satakunnan Kansa (siirryt toiseen palveluun). Lehden tietojen mukaan mahdollisen ympäristörikoksen tutkinta kohdistuu satamasta samana päivänä poistuneeseen rahtialukseen. Selvityksessä on myös mahdollinen päästö lastitilojen huuhtelusta ulkomerellä.

Satama-alueella havaittiin suuri öljylautta perjantain ja lauantain välisenä yönä. Veteen oli päässyt joitain satoja litroja mäntyöljyä.

Satakunnan Kansan haastattelema Rajavartiolaitoksen Länsi-Suomen alueen rikostorjuntayksikön päällikkö, kapteeniluutnantti Jari Nieminen kuvailee päästöä merkittäväksi, mutta ei osaa vielä antaa arviota sen suuruudesta. Raakamäntyöljy on haitallista ympäristölle ja eliöille.

Pelastuslaitos puomitti öljyn ja sai estettyä sen leviämisen Rauman Kanaliin.

Satama-alueella on useita yrityksiä, joiden toimintaan mäntyöljy liittyy tavalla tai toisella. Alueella käy myös laivoja, joiden lastina on saattanut olla mäntyöljyä.

Lue lisää: Rauman satamassa öljyvahinko – mäntyöljyn pääsy kanaaliin ja Vanhaan Raumaan yritetään estää puomein