Yrittäjä Petri Pihlajaniemi on Kristiinankaupungin Unikeko

Unikeko on valittu Kristiinankaupungissa useiden vuosien ajan.

unikeonpäivä
En medelålders man med aningen grått kort hår står inne i en verkstad.
Yrittäjä Petri PIhlajaniemen projekteja Kristiinankaupungissa on vanha voimalaitosalue ja sen kehittäminen.Yle/Juho Teir

Kristiinankaupungin Unikeoksi tänään unikeonpäivänä nimettiin yrittäjä Petri Pihlajaniemi.

Pihlajaniemi on toiminut aktiivisesti kaupungin kunnallispolitiikassa. Kokoomuksen valtuutettuna hän on toiminut kaupungissa vuodesta 2001.

Pihlajaniemen yritysprojekteihin Kristiinankaupungissa kuuluu muun muassa uusimpana Pohjolan Voiman voimalaitosalue, jonka hän on hankkinut omistukseensa.

– Jotain työtä olen jo sen eteen tehnytkin, mitä tänne voisi saada. Se, kun Pohjolan Voima saa purettua laitoksensa, selkiyttää tilannetta. Uskon, että se on jonkun uuden alku, Pihlajaniemi sanoo.

Ett stort svart ankare ligger på en sten intill havet.
Unikeko on valittu Kristiinankaupungissa useiden vuosien ajan.Yle/Juho Teir

Perinteiseen tapaan Unikeko kastettiin aamulla mereen. Pihlajaniemi kertoo, että häntä ei kuitenkaan heitetty, vaan hän sai mennä veteen veneestä omaan tahtiinsa.

– Vesi oli kuulemma 15-16 -asteista. Se oli aika viileätä ja aika virkeä herätys, tuore Unikeko naurahtaa.

Lue seuraavaksi:

Naantalissa ei saatu valittua yhtä Unikekoa – valittiinkin neljä

Pikkuisen Kristiinankaupungin voimalaitosalue saa uuden elämän – hullujakin riskejä ottava yrittäjä teki suurinvestoinnin ja osti alueen