Turkki harkitsee eroamista kotiväkivaltaa torjuvasta Istanbulin sopimuksesta – Naiset protestoivat kaduilla

Kansainvälisestä sopimuksesta eroaminen olisi takapakkia myös seksuaalivähemmistöjen oikeuksille.

naisiin kohdistuva väkivalta
Heinäkuun loppupuolella Turkissa on järjestetty mielenosoituksia naisia kohtaan esiintyvää väkivaltaa vastaan.
Heinäkuun loppupuolella Turkissa on järjestetty mielenosoituksia naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Sunnuntaina naiset marssivat Istanbulissa. Kemal Aslan

IstanbulTurkin hallinto harkitsee eroamista Euroopan neuvoston naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, lähisuhdeväkivaltaa sekä syrjintää torjuvasta sopimuksesta.

Presidentti Recep Tayyip Erdoğanin hallinnossa useiden islamilaiskonservatiivien mielestä sopimus "uhkaa turkkilaista perherakennetta" ja islamilaisia arvoja.

Naiset ovat ympäri maata järjestäneet mielenosoituksia ja online-kampanjoita vastustaakseen niin kutsutusta Istanbulin sopimuksesta irtautumista ja yleisesti naisiin kohdistuvan väkivallan lisääntymistä.

– En haluaisi uskoa, että sopimuksesta voidaan irtautua, mutta niin paljon asioita on jo tapahtunut, joita emme olisi koskaan uskoneet voivan Turkissa tapahtua, sanoi sunnuntaina mielenosoitukseen osallistunut kolmekymppinen istanbulilaisnainen Ylelle.

Nainen ei halunnut antaa nimeään turvallisuussyistä – harva protestoijista suostui kommentoimaan naisten asemaa edes nimettömänä.

Heinäkuun loppupuolella Turkissa on järjestetty mielenosoituksia naisia kohtaan esiintyvää väkivaltaa vastaan.
Maski kasvoille ja kadulle. Mielipidemittauksen mukaan valtaosa turkkilaisista vastustaa Istanbulin sopimuksesta irtautumista, mutta kaikki eivät uskaltaudu kaduille pidätyksen pelossa.Kemal Aslan

Turkissa on tapahtunut viime viikkoina paljon asioita, jotka maallistuneiden turkkilaisten silmin näyttävät muuttavan maata islamilaiskonservatiivisempaan suuntaan.

Hagia Sofia avattiin perjantaina moskeijana Istanbulissa sekularistien ja länsimaiden vastustuksesta huolimatta.

Samalla hallinto koventaa nettisensuuria, ja useat valtaapitävät ovat antaneet homofobisia lausuntoja tai muutama on jopa puoltanut julkisesti lapsiavioliittoja.

Ei tukea sopimuksesta irtautumiselle

Riippumattoman MetroPOLL-tutkimuslaitosken mukaan yli puolet turkkilaisista, 64 prosenttia, vastustaa Istanbulin sopimuksesta irtautumista. Vain alle viidennes kannattaa eroamista ja muilla ei ole mielipidettä asiasta.

– Kaikkien naisten tulisi olla kaduilla tällaisena aikana, mutta loppujen lopuksi vain harva uskaltautuu kaduille, vaikka tätä vastustetaan voimakkaasti, nainen sanoi.

Kun mielenosoitus oli ohi, ainakin kahdeksan siihen osallistunutta naista pidätettiin myöhemmin samana päivänä Istanbulin joukkoliikenteessä tai kahviloissa.

Pidätetyt vapautettiin tunteja myöhemmin, riippumaton Arti Gerçek -nettiuustislehti kirjoitti sunnuntai-iltana.

– Estä murhat, älä naisia, huusivat mielenosoittajat sunnuntaina, kun poliisi oli ensin estänyt heidän pääsynsä puistoon, jossa tapahtuma oli alun perin tarkoitus järjestää.

Heinäkuun loppupuolella Turkissa on järjestetty mielenosoituksia naisia kohtaan esiintyvää väkivaltaa vastaan.
Naiset kokoontuivat Istanbulissa sankoin joukoin vastustamaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa.Kemal Aslan

Kesäkuussa surmattiin 27 naista

Tilastojen mukaan Turkissa naisten murhat ovat lisääntyneet jatkuvasti vuosien mittaan.

Viime vuonna surmattiin 474 naista, edellisvuonna 440 ja sitä edellisenä vuonna 409 naista.

Päivittäin surmataan ainakin yksi nainen, yleensä omassa kodissaan, raportoi Lopetamme naismurhat -foorumi, joka pitää kirjaa tietoon tulleista tapauksista.

Pelkästään kesäkuussa 27 naista tapettiin eri puolilla 84 miljoonan asukkaan Turkkia, foorumi raportoi. Vertailun vuoksi: 70 miljoonan asukkaan Ranskassa noin joka toinen päivä kuolee nainen puolison tai kumppaninsa surmaamana, Meksikossa surmataan noin yhdeksän naista päivässä.

Suomi on naisille Euroopan unionin toiseksi turvattomin maa.

Euroopan neuvoston Istanbulin sopimus solmittiin toukokuussa 2011, ja se astui Turkissa voimaan 2014. Myös Suomi on mukana sopimuksessa.

– Kyse on meidän hengestämme. Huomenna minullekin voi tapahtua jotain tai sinulle, Istanbulin sopimusta puoltava mielenosoittaja Yazgül sanoi.

Kuten kaikkialla maailmassa, surmaaja on yleensä naisen aviomies, poikaystävä, ex-mies tai joku muu naisen lähipiiristä.

Näin oli myös viime viikolla, kun Turkki havahtui poikkeuksellisen raakaan naismurhaan: päiviä kadoksissa olleen 27-vuotiaan Pinar Gültekinin murhaajaksi osoittautui poikaystävä.

Gültekinin läheisten mukaan hän oli yrittänyt erota miehestä. Mies on myöntänyt viranomaisille polttaneensa Gültekinin ruumiin ja peittäneensä sen betonilla mutta väittää toimineensa ohimenevän raivon vallassa.

Heinäkuun loppupuolella Turkissa on järjestetty mielenosoituksia naisia kohtaan esiintyvää väkivaltaa vastaan.
Turkin mielenosoituksissa on nähty kuvia Pinar Gültekinistä, jonka poikaystävä surmasi heinäkuussa.Kemal Aslan

Sopimuksessa painotetaan, että valtion tulee suojella uhria eri väkivallan muodoilta iästä, etnisestä taustasta, kansallisuudesta, sukupuolesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta huolimatta.

Juuri tämä kohta – maininta seksuaalisesta suuntautumisesta – kerää kritiikkiä Turkin konservatiivien joukossa. Heistä teksti avaa tulevaisuudessa ovet seksuaalivähemmistöjen vaatimuksille kuten homoavioliitoille uhaten samalla turkkilaisia perhearvoja.

– Tämä sopimus ei ole ihmisoikeuksien eikä Jumalan tahdon mukainen, se on huijausta, sanoi islamilaiskonservatiivinen kolumnisti Abdurrahman Dilipak Sözcü-lehden videohaastattelussa perjantaina.

Turkin lainsäädännössä homoseksuaalisuutta ei mainita, mutta se ei ole laitontakaan.

Vanhoillisten liian liberaaleiksi mieltämien ajatusten takia myös Puola harkitsee nyt Istanbulin sopimuksesta irtautumista.

"Jos kansa haluaa"

Presidentti Erdoğan ei näytä tehneen asiassa päätöstä vaan on sanonut sopimuksesta irtauduttavan "jos kansa niin haluaa".

Hallituskumppani, nationalistisen MHP-puolueen johtaja Devlet Bahçeli puolestaan näyttää vastustavan irtautumista.

Mielenosoituksissakin näkee huivipäisiä konservatiivisia naisia, jotka kokevat puheet sopimuksesta vetäytymisestä turvallisuuttaan uhkaavina.

Turkin naisliike oli saavuttanut melkoisesti edistystä parissa vuosikymmenessä, osaksi EU-uudistusten myötä ja myös presidentti Erdoğanin AK-puolueen valtakaudella.

Turkki oli ensimmäinen maa, joka ratifioi Istanbulin sopimuksen ja sääti siihen pohjautuvan lain naisiin kohdistuvan väkivallan estämiseksi.

Heinäkuun loppupuolella Turkissa on järjestetty mielenosoituksia naisia kohtaan esiintyvää väkivaltaa vastaan.
Joka päivä surmataan ainakin yksi nainen jossain päin Turkkia, naisjärjestöt sanovat.Kemal Aslan

Erdoğanin oma tytär Sümeyye Erdoğan oli mukana edistämässä asiaa perustamansa konservatiivisen naisjärjestön Kademin johdossa. Tämä järjestö haluaa Turkin pitäytyvän sopimuksessa, vaikkei kampanjoi sen puolesta kovin äänekkäästi.

Aikaansaatujen lakien noudattaminen on kuitenkin takkuillut, ja vanhat asenteet ovat muuttuneet yhteiskunnassa hitaasti.

"Tämä ei mene läpi"

Nyt monet naiset Turkissa pelkäävät, että hallinto haluaa viedä Turkkia takaisin menneseen.

– Vielä 15 vuotta sitten naisen surmaajan rangaistusta alennettiin, jos oikeus katsoi että nainen oli loukannut (miehen tai suvun) kunniaa, muistutti ihmisoikeusjärjestö IHD:n perustajiin kuuluva asianajaja Eren Keskin Ylelle.

Heinäkuun loppupuolella Turkissa on järjestetty mielenosoituksia naisia kohtaan esiintyvää väkivaltaa vastaan.
Tilastojen mukaan Turkissa naisten murhat ovat lisääntyneet jatkuvasti vuosien mittaan.Kemal Aslan

Vielä vuoteen 2002 asti mies oli virallisesti perheen pää ja sai halutessaan päättää asuinpaikasta, lasten kouluista sekä muista koko perhettä koskevista asioista.

Monille miehille on ollut kova paikka tottua siihen, että naisten on ollut helpompi saada avioero yksin, vaatia elatusmaksuja ja ylipäätään saada tukea viranomaisilta, jos hän yrittää erota väkivaltaisesta miehestä.

– Tämä ei mene läpi. En usko, että naisliikkeet antavat irtautua sopimuksesta. Uskon, että naiset näyttävät jälleen voimansa, 30 vuotta ihmisoikeus- ja naisasialiikkeessä toiminut Keskin sanoi.

Voit keskustella aiheesta torstaihin kello 23:een saakka.

Lue lisää:

"Älä sekaannu vaatteisiini!" – Turkin naiset protestoivat shortseja käyttäneitä naisia vastaan tehtyjä hyökkäyksiä

Erdoğan: Naisten ja miesten välinen tasa-arvo on vastoin luontoa