Keski-Suomesta raportoidaan runsaasti koronaoire-epäilyjä

Koronatartuntatilanne on maakunnassa muun Suomen tavoin yhä rauhallinen.

koronavirus
THL:n kyltti Mannerheimintiellä Helsingissä.
Koronatilannetta seurataan tarkasti, kun yhä enemmän rajoituksia puretaan..Tiina Jutila / Yle

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkopalveluun tulee runsaasti ilmoituksia koronaa muistuttavaista oireista Keski-Suomen alueella. Keski-Suomesta ilmoituksia on tullut maakunnista kolmanneksi eniten suhteessa väkilukuun.

Omaolo.fi (siirryt toiseen palveluun)-palveluun voi tehdä ilmoituksen, jos epäilee mahdollisesti saaneensa koronavirustartunnan. Oireiden perusteella palvelu ohjaa tarvittaessa koronavirustestiin.

Havaittujen koronatartuntojen määrässä ei viime aikoina ole tapahtunut isoa muutosta, vaan tilanne on rauhallinen. THL:n mukaan liikkeellä saattaa olla kesäflunssaa, joka aiheuttaa koronan kaltaisia oireita.

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus