Hanhien karkottamisesta koirilla saatu tulosta Kokkolassa: "Sadat linnut vähentyneet muutamiin"

Vastaavanlaisia kokemuksia on raportoitu myös Etelä-Suomesta.

karkotus
Valkoposkihanhia.
Kalle Niskala / Yle

Hanhien karkottaminen koirilla vaikuttaa ainakin kesäkuukausina tepsineen Kokkolassa. Samanlaisia tuloksia on kokeilusta tullut myös muualta Suomesta.

Kokkolan kaupungilta kerrotaan, että pahimmillaan parisadan hanhen parvista kärsineessä Meripuistossa on bongattu enää noin kymmenen yksilön ryhmiä.

– Tilanne vaikuttaa tällä hetkellä hyvältä: lintuja on huomattavasti vähemmän kuin viime vuonna. Kokeilulla näyttäisi olevan vaikutusta, iloitsee kaupunginpuutarhuri Sini Sangi.

Toisaalta puistossa tehtävä remontti on saattanut ajaa linnut rauhallisemmille alueille, arvioi Sangi.

– Hanhet eivät enää koe puistoa yhtä houkuttelevaksi ja turvalliseksi.

Kokeilu jatkunee, jos koirakot haluavat jatkaa

Kanadan- ja valkoposkihanhien karkottamista kokeillaan nyt toista kesää Kokkolassa. Kokemukset jo viime kesältä ovat hyvät. Samaa metodia on kokeiltu myös pääkaupunkiseudulla.

Tarkoitus on opettaa hanhille, ettei alueelle kannata jäädä.

– Ne yritetään saada suuntaamaan muille alueille. Kokkolassakin on paljon luonnontilaisia alueita, vaikkapa Harrbådassa, kertoo kaupunginpuutarhuri Sangi.

Hanhien jätökset ovat vaikuttaneet puiston viihtyisyyteen ja aiheuttaneet ylimääräistä työtä.

Tänä kesänä karkottamista on tehty noin kerran viikossa. Hanhipartioon kuuluu puolen tusinaa koirakkoa.

– Meillä on whatsapissa hälyryhmä, missä puistotyöntekijät ilmoittajat koirakoille, kun hanhia näkyy. Onneksi ryhmässä on ollut nyt aika hiljaista.

Tilannetta seurataan syysmuuttoon saakka, jolloin linnut kokoontuvat suuriin parviin.

Lue lisää:

Valkoposkihanhia on Helsingissä enemmän kuin koskaan, paljastaa tuore laskelma – kanta kasvanut viime vuodesta noin kymmenen prosenttia

Koirat häätävät valkoposkihanhet pois tehokkaasti – turkulaisella golfkentällä hanhet vähenivät sadoista muutamiin

Kansalaisaloite valkoposkihanhien metsästämisen sallimiseksi keräsi yli 50 000 allekirjoitusta – peltovahingot ovat tuplaantuneet

Elma-koiran emäntä näki hanhien jäljet Kaivopuistossa ja halusi estää saman Kokkolassa – lintuja karkotetaan koirien avulla toista kesää

Kokkola kokeilee poikkeuskeinoja hanhien karkottamiseen: lintuja häädetään rannalta koirilla