Iran vahvistaa pidättäneensä kaksi ruotsalaista epäiltyinä huumeiden salakuljetuksesta

Ruotsalaisen uutistoiomisto TT:n mukaan Iran vahvistaa nyt tammikuussa tehdyn pidätyksen.

Iran
Taustalla palaa suuri roihu, etualalla mies peittää kasvojaan huivilla.
Iran poltaa vuosittain takavarikoimansa huumelastit kansainvälisenä huumeiden käytön ja salakuljetuksen vastaisena päivänä 26. kesäkuuta. Kuva vuodelta 2014.Xinhua / All Over Press

Iran on pidättänyt kaksi ruotsalaista, joita se epäilee huumeiden salakuljetuksesta. Uutistoimisto AFP:n mukaan asiasta on kertonut Iranin oikeuslaitos tiistaina.

Oikeuslaitoksen mukaan ruotsalaisilla oli hallussaan huumeita, kun heidät pidätettiin. Pidätettyjen henkilöllisyyttä tai tapauksen muita yksityiskohtia ei ole kerrottu.

Oikeuslaitoksen mukaan Ruotsin lähetystölle on kerrottu pidätyksestä, ja pidätetyille on kerrottu oikeudesta konsuliapuun.

Ruotsalaisen uutistoimisto TT:n mukaan Iran vahvistaa nyt tammikuussa tapahtuneen pidätyksen, ruotsalaislehti Expressen kirjoittaa. (siirryt toiseen palveluun)

Tuolloin pidätettiin 20- ja 25-vuotiaat ruotsalaismiehet. Ruotsin ulkoministeriö kertoo TT:lle seuraavansa tapausta ja olevansa miehiin puhelinyhteydessä säännöllisesti.

Iranilainen äärikonservatiivinen Tasnim-uutistoimisto kertoi heinäkuun alussa, että kaksi kansainväliseen huumeliigaan kuulunutta ruotsalaista olisi pidätetty suuren operaation yhteydessä, ja samalla olisi takavarikoitu suuria määriä teollisia huumeita. Näitä väitteitä ei ole vahvistettu muista lähteistä.

Iranin huumelainsäädäntö on yhä erittäin ankara, joskin kuolemanrangaistuksen käyttöä on vähennetty viime vuosina. Viime vuonna 30 ihmistä teloitettiin huumausainerikosten takia, ihmisoikeusjärjestö Amnesty International kertoo. (siirryt toiseen palveluun)

Lue myös:

Iran raivostui Saudi-Arabian teloituksesta – Arvio: hirtti itse lähes tuhat viime vuonna

Lähteet: AFP