Lehtien kysely: Selvä enemmistö suomalaisista hyväksyy EU-maiden elvytysrahaston yhteisvastuun

Naiset, nuoret ja kaupunkilaiset suhtautuvat elvytyspakettiin miehiä, ikääntyneitä ja maaseudulla asuvia myönteisemmin.

Euroopan unioni
ihmisiä kauppakeskuksessa
Noin neljännes vastaajista ajattelee elvytysrahaston olevan oikea ja tarpeellinen ratkaisu.Roni Rekomaa / Lehtikuva

Kaksi kolmesta suomalaisesta hyväksyy EU-maiden elvytysrahaston ja siihen liittyvän yhteisvastuun veloista, käy ilmi Maaseudun Tulevaisuuden (siirryt toiseen palveluun), Hufvudstadsbladetin ja Verkkouutisten teettämästä kyselystä.

Kaksi viidesosaa vastaajista pitää rahastosta maksettavia avustuksia ja yhteisvastuuta välttämättömänä pahana, jonka kuitenkin voi hyväksyä. Noin neljännes vastaajista taas ajattelee elvytysrahaston olevan oikea ja tarpeellinen ratkaisu.

Joka neljäs oli sitä mieltä, että EU-maiden viime viikolla sopima 750 miljardin euron elvytysrahasto on huono ratkaisu, joka pitäisi hylätä. Kymmenesosa vastaajista ei osannut sanoa kantaansa.

Miehet ovat selvästi naisia kriittisempiä elvytysrahastoa ja yhteisvastuuta kohtaan. Nuoret ikäluokat puolestaan suhtautuvat pakettiin keskimäärin myönteisemmin kuin ikääntyneet. Maaseudulla asuvat suhtautuvat pakettiin kaupungissa asuvia kielteisemmin. Myönteisimmin elvytyspakettiin suhtaudutaan pääkaupunkiseudulla.

Kantar TNS:n viime viikolla toteuttamaan kyselyyn vastasi hieman yli tuhat täysi-ikäistä suomalaista. Tulosten virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä molempiin suuntiin.

Mitä mieltä olet asiasta? Keskustelu on auki 30.7. kello 23:een asti.

Lue myös:

Analyysi: Saiko Suomi Brysselin yössä erävoiton vai selkäsaunan? Lue tämä juttu, niin ymmärrät mitä tarkoittaa Suomen asema EU:n nettomaksajana

Pääministeri Sanna Marin EU:n elvytysrahastosta: "Voin selkä suorana sanoa, että onnistuimme neuvotteluissa hyvin"

EU-johtajat pääsivät sopuun 1,8 tuhannen miljardin euron budjetista ja koronapaketista, pääministeri Marin tyytyväinen lopputulokseen