Tutkimus: Afrikkalaisten orjakauppa ja sen julmuudet näkyvät monilla tavoilla Amerikkojen geeniperimässä

Toinen tuore tutkimus kertoo kolmen Afrikasta siepatun miehen tarinan aivan orjakaupan alkuvaiheista 1500-luvulta. Heidän luurankonsa löytyivät unohtuneesta joukkohaudasta metrotyömaalta.

orjuus
Pieni musta lapsi selin isänsä harteilla, paidan selässä lukee "my life matters".
"Minun elämälläni on väliä", julisti lapsen T-paita mielenosoituksessa New Yorkissa heinäkuun alussa. Black Lives Matter -liike on tänä kesänä kerännyt mielenosoittajia ympäri maailmaa. Pacific Press / AOP

Orjuus kumottiin Yhdysvalloissa vuonna 1865 ja Amerikkojen maista viimeisenä Brasiliassa vuonna 1888. Tänä vuonna Black Lives Matter -liike on noussut muistuttamaan äänekkäästi, että orjuuden perintö elää mustien epätasa-arvoisessa kohtelussa.

"Mustien elämällä on väliä" -iskulauseelle nyökkäilisivät varmasti myös orjakauppiaat, omasta näkökulmastaan. Afrikasta siepatut ihmiset olivat rahanarvoista laivalastia, joka paha kyllä usein turmeltui pitkällä matkalla alusten sietämättömissä oloissa.

Esimerkiksi Teksasin markkinoilla 1850-luvun lopulla sai peltotöihin myydystä terveestä nuoresta miehestä keskimäärin 1 200 dollaria, nykyrahassa 36 000 dollaria.

Seuraavaksi eniten tuottoa sai synnytysikäisistä naisista, koska samalla myytiin tulevista sukupolvista koituvaa lisäarvoa. Kaikkein kannattavinta kauppatavaraa olivat kuitenkin pätevät käsityöläiset, varsinkin sepät.

Pikkulapset, vammaiset ja pakoa yrittäneet myytiin pikkurahalla, mutta kertyihän siitäkin tuottoa, kun määrä oli suuri. Heillekin oli eurooppalaisten plantaaseilla käyttöä varsinkin silloin, kun sota tai muu syy nosti sokerin, puuvillan ja muiden viljelytuotteiden hintaa.

Orjakauppa Atlantin yli jatkui kolme vuosisataa ja orjuuden sallivat lait vielä pitempään. Orjalaivoihin lastattiin yli 12,5 miljoonaa ihmistä. Arviolta kaksi miljoonaa ei selvinnyt merimatkasta hengissä. Orjuudessa syntyi 14 sukupolvea.

Suurten lukujen vastapainoksi tämän jutun lopussa kerrotaan ensimmäisten orjien joukkoon kuuluneiden kolmen miehen tarina, jonka tutkijat vastikään lukivat heidän luurangoistaan.

Mustavalkoinen pohjapiirros orjalaivan ruumasta, jossa on makaa vieri vieressä kahlehdittuja mustia
Täyteen ahdetuilla orjalaivoilla tehtiin miltei 40 000 matkaa Atlantin yli. Matka kesti kaksi kuukautta. Ranskalainen piirros on vuodelta 1843.New Yorkin kaupunginkirjasto

Slave Voyages (siirryt toiseen palveluun) -järjestön sivustolla voit katsella orjalaivojen kulkua kartalla (siirryt toiseen palveluun) ja 3D-videon siitä, miltä ranskalaisessa orjalaiva L'Auroressa näytti (siirryt toiseen palveluun). Se on ainoa orjalaiva, jonka pohjapiirustus on säilynyt kokonaisuudessaan.

Orjien Afrikan-kauppaa jatkettiin sisäkaupalla

Tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa selvitettiin DNA-kokeiden ja orjalaivojen rahdista laadittujen listojen ja muiden historiallisten asiakirjojen perusteella, miten orjuuden jäljet näkyvät väestön perimässä Amerikoissa ja Karibialla.

American Journal of Human Genetics (siirryt toiseen palveluun) -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa käytettiin runsaan 50 000 ihmisen DNA-näytteiden antamaa tietoa.

Se täsmäsi kirjallisiin lähteisiin enimmäkseen hyvin, kertoo päätutkija, populaatiogeneetikko Steven Micheletti geenitestejä tekevästä 23andMe- (siirryt toiseen palveluun)yrityksestä.

Asiakirjojen mukaan eniten ihmisiä laivattiin nykyisten Angolan ja Kongon demokraattisen tasavallan alueilta. Geenitesteissä juuri niiden perimää löytyi eniten.

Yllätyksiäkin tuloksissa kuitenkin oli. Esimerkiksi nigerialaisen perimän osuus Yhdysvalloissa on paljon suurempi kuin rahtikirjojen perusteella voisi päätellä.

Historioitsijoilla oli DNA-tutkijoiden kummasteluun mahdollinen vastaus: Nigeriasta siepatut vietiin usein ensin Karibian brittiplantaaseille ja myytiin vasta sieltä Yhdysvaltoihin. Uuden maailman sisäkauppa jatkui vielä pitkään sen jälkeen, kun orjien tuominen Afrikasta oli kielletty.

Yhdistelmäkuva  painetusta myyntijulisteesta ja käsin kirjoitetusta 17 aluksen luettelosta
"Lasti hyvin tanakoita miehiä ja naisia, hyvässä kunnossa ja heti valmiit palvelemaan, juuri tuodut Afrikan Tuulenpuoleiselta rannikolta [Norsunluurannikolta] Two Brothers -laivalla", ilmoitti orjakauppias Amerikassa vuonna 1784. Two Brothers merkittiin orjalaivana myös Bristolin sataman alusluetteloon Englannissa vuonna 1749.New Yorkin kaupunginkirjasto & Britannian kansallisarkisto

Howardin yliopiston antropologi Fatimah Jackson, joka kommentoi tutkimusta The Scientist -lehdelle (siirryt toiseen palveluun), esittää vielä yhden vaihtoehtoisen selityksen nigerialaisperimän nykyiseen yleisyyteen.

Kun orjakauppa Afrikasta alkoi hiipua, Yhdysvaltain etelävaltioissa perustettiin lisääntymisleirejä, niin karkealta kuin se kuulostaakin. Sillä tavoin pyrittiin varmistamaan, että plantaaseille riittäisi orjatyövoimaa, Jackson kertoo.

Jos nigerialaisen DNA:n suuri osuus yllätti, senegalilaisten ja gambialaisten jättämä perintö puolestaan on pienempi kuin heidän osuutensa orjista. Siihenkin Micheletti kertoo saaneensa mahdollisen selityksen historioitsijoilta.

Afrikan riisinviljelyalueilta siepattuja ostettiin taitojensa takia riisiplantaaseille, joita eurooppalaiset alkoivat perustaa 1700-luvun alkupuoliskolla.

Soiset alueet olivat omiaan riisille mutta turmioksi ihmisten terveydelle. Moni nuori orja kuoli noilla alueilla riehuneeseen malariaan, eikä häneltä jäänyt jälkipolvia, tutkimuksessa päätellään.

Yhtenä mahdollisina syynä epäsuhtaan voi olla myös se, että Senegalin ja Gambian alueelta siepattiin keskimääräistä enemmän lapsia. Heillä oli pienempi mahdollisuus selvitä hengissä merimatkasta kuin aikuisilla, tutkijat toteavat.

Piirretty ja väritetty kortti, koka mainostaa kankaiden alennusmyyntiä. Kuvassa  mustia miehiä, naisia ja lapsi korjaamassa puuvillaa isoihin koreihin, työnjohtaja ratsailla.
Puuvillaplantaasin työvoimaa kankaiden loppuunmyyntimainoksessa vuonna 1890. Orjuuden lakkauttamisesta oli 25 vuotta, mutta vapaan mustan asema ei käytännössä useinkaan poikennut orjan asemasta.Miamin yliopiston kirjastot

Fatimah Jackson epäilee kommentissaan The Scientist -lehdessä, ettei riisinviljelyalueiden malaria riitä selitykseksi tutkimuksessa todettuun epäsuhtaan, koska malariaa oli muuallakin. Hänellä on kaksi muuta vaihtoehtoa.

Kun orjat nousivat laivoilla kapinaan, johtajat olivat usein senegambialaisia. Epäonnistuneet kapinoijat tapettiin.

Toisaalta monet senegambialaisista olivat muslimeja eivätkä todennäköisesti menneet kovin helposti naimisiin muunuskoisten kanssa, Jackson sanoo.

Raiskaukset näkyvät geenipoolissa

Tutkimus on synkkää luettavaa myös naisten kohtelusta. Orjanaisten perimää on Amerikkojen geenipoolissa paljon enemmän kuin miesten, vaikka orjista yli 60 prosenttia oli miehiä.

Tulokset vahvistavat aikakirjojen karut kertomukset siitä, miten yleisesti eurooppalaiset isännät raiskasivat ja käyttivät seksuaalisesti hyväkseen afrikkalaisia naisia, varsinkin Keski- ja Etelä-Amerikassa.

Miesorjien perimän hiipumista puolestaan saattaa selittää se, että huomattavan monet kuolivat ennen kuin ehtivät isiksi.

Mustavalkoinen kuva orjakauppiaasta painamassa polttorautaa musta naisen selkään. Vieressä seisoo kaksi muuta valkoista miestä, takana istuu kolme kahlehdittua mustaa naista. Yhden sylissä on lapsi.
Orjakauppiaat polttomerkitsevät sieppaamiaan naisia Länsi-Afrikassa Guineassa. Kuva on vuonna 1854 ilmestyneestä Brantz Mayerin ja Theodore Canotin kirjasta "Kapteeni Canot, 20 vuotta orjakauppiaana Afrikassa". New Yorkin kaupunginkirjasto

Vaikka noin 70 prosenttia orjista tuotiin Latinalaiseen Amerikkaan, sen nykyisillä asukkailla on kaikkiaan vähemmän afrikkalaista perimää kuin Yhdysvalloissa, etenkin etelävaltioissa, joiden viljelmillä orjat pääosin työskentelivät.

Osaselitys ovat erilaiset rotupolitiikat.

Yhdysvalloissa mustat ja valkoiset pyrittiin pitämään erillään, joten pitkään geenipooleja sekoitti lähinnä vain seksuaalinen väkivalta. Etnisten ryhmien välisistä avioliitoista tuli laillisia koko liittovaltion alueella vasta vuonna 1967.

Sen sijaan Brasilia, jonne vietiin noin puolet kaikista orjista, harjoitti jo 1800-luvulla branqueament- eli valkaisupolitiikka. Samaa teki moni muukin Latinalaisen Amerikan maa.

Brasiliassa vain kolmannes väestöstä oli tuohon aikaan juuriltaan eurooppalaisia, ja eliitti pelkäsi, ettei Brasiliaa kelpuutettaisi sivistysvaltioksi, selittää Latinalaisen Amerikan tutkimuksen professori Barbara Weinstein Brownin yliopiston videolla. (siirryt toiseen palveluun)

Niinpä siirtolaislakia sovellettiin tavalla, joka suosi eurooppalaisten poikamiesten maahanmuuttoa. Heille tarjottiin myös rahallista tukea. Politiikan takana oli ajatus, että he avioituisivat mustien naisten kanssa ja lapsilla olisi sukupolvi sukupolvelta vaaleampi iho.

Mustavalkoninen valokuva mustista miehistä, naisisata ja lapsista hökkelin pihamaalla.
Orjien jälkipolvia Pettwayn plantaasilla Gees Bendissä Alabamassa vuonna 1937. "He elävät primitiivisissä olosuhteissa", kirjoitti Arthur Rothstein ottamansa kuvan oheen. Arthur Rothstein / Yhdysvaltain kongressin kirjasto

Kolmen orjan tarina

1980-luvun lopulla Meksikon pääkaupungissa Méxicossa uuden metrolinjan rakennustöissä löytyi alkuperäisväestölle tarkoitetun sairaalan unohtunut hautausmaa.

Edelleen toimiva Real de San José de los Naturalesin sairaala rakennettiin noin vuonna 1530, vain kymmenkunta vuotta sen jälkeen, kun espanjalaiset olivat valloittaneet Meksikon.

Arkeologien tutkimista luurangoista kolme poikkesi selvästi muista: yläleuan etuhampaat oli viilattu samalla tavoin kuin osassa Afrikkaa oli tapana tuolloin ja paikoin vielä nykyisinkin.

Myös DNA-analyysit näyttivät, että miehiksi osoittautuneiden vainajien perimä oli Saharan eteläpuoleisesta Afrikasta. Isotooppitutkimuksissa vahvistui, että he olivat orjakaupan varhaisia uhreja.

Heidän hampaissaan säilyneet, ruoasta ja juomasta kertovat alkuaineiden stabiilit isotoopit todistivat, että he olivat viettäneet lapsuutensa ja nuoruutensa Länsi- tai eteläisessä Afrikassa, kertoo saksalaisen Max Planck -instituutin (siirryt toiseen palveluun) tutkimus, joka julkaistiin keväällä Current Biology -lehdessä (siirryt toiseen palveluun).

Miehet olivat eläneet rankan elämän. Kaikissa oli merkkejä väkivallasta. Yhtä oli ammuttu, joskin nuo kupariluotien tekemät vammat olivat ehtineet parantua. Toisella oli murtumia kallossa ja jalassa.

Pääkallo, jonka etuhampaat on viilattu teräviksi, ja kaksi koeputkitarjotinta.
Miesten viilatut hampaat olivat muisto heidän nuoruutensa kotiseuduilta Afrikasta. Rogrigo Barquera / San José de los Naturales, Escuela Nacional de Antropología e Historia

Kahdella oli kalloluun ohentuma, mikä viittaa aliravitsemukseen ja anemiaan, ja heillä oli myös kroonisia sairauksia: toisella viruksen aiheuttama hepatiitti B ja toisella bakteerista johtuva yaws, syfiliksen trooppinen sukuinen, joka vaurioittaa ihoa ja niveliä.

Kummankin patogeenin kanta viittaa siihen, että tartunnat oli saatu ennen kuin miehet saapuivat Meksikoon, mahdollisesti orjalaivan äärimmäisen ahtaissa ja epähygieenisissä olosuhteissa.

Kummastakaan patogeenista ei tunneta Amerikoista vanhempia kantoja. Tutkijat päättelevät, että juuri orjakauppa toi nuo taudit valtameren yli. Etenkin yaws oli Meksikossa siirtomaa-aikana yleinen.

Vaikka miesten luut kertovat monesta vakavasta terveysuhasta, mikään niistä ei koitunut heidän kuolemakseen, tutkijat totesivat.

Koska miehet haudattiin sairaala-alueen joukkohautaan, heidät ehkä tappoi isorokko- tai tuhkarokkoepidemia, yksi Uuden maailman ensimmäisistä. Sellaisen merkkejä vainajiin ei kuitenkaan ollut tallettunut.

Kaikki olivat kuollessaan kolmissakymmenissä. Olivatko he ehtineet saada jälkeläisiä? Kenties. Tänä päivänä lähes kaikilla meksikolaisilla on perimässään ainakin pienenpieni muisto Afrikasta. Kolmikon Y-kromosomit olivat ryhmää, joka nykyisin on afroamerikkalaisilla tavallisin.

Korjattu 4.8. klo 13.30: trooppinen syfilis on yaws, ei yawn