Kanta-Hämeessä on rauhallinen koronatilanne – heinäkuussa ei ole todettu uusia tartuntoja

Kanta-Hämeen tartuntalukujen kasvu on ollut vähäistä huhtikuusta lähtien.

tartuntataudit
Terveysaseman ovessa on kyltti pandemiavastaanotolle.
Kanta-Hämeessä terveyskeskuksissa on pandemiavastaanotto useampana päivänä viikossa sekä näytteenottoa ja neuvontaa päivittäin. Anne-Maria Niskanen / Yle

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin mukaan heinäkuussa ei ole todettu yhtään uutta korona-tartuntaa. Maakunnassa on tähän keskiviikkopäivään mennessä todettu kaikkiaan 118 COVID-19-tartuntaa.

Hämeenlinnassa Kanta-Hämeen keskussairaalassa hoidetaan ja testataan kaikki sairaalahoitoa tai lääkärin arviota vaativat COVID-19-epäilyt. Keskussairaalassa otetaan joka päivä noin kymmenestä neljäänkymmeneen testiä. Näyte otetaan nenänielusta pumpulipuikolla.

Testinotto on nopea toimenpide, mutta testituloksen ja riskitekijöiden arvio vie aikaa ja positiivisen tuloksen seurauksena karanteeniselvitykset voivat koskea kymmeniä ihmisiä. Oireisena ei pidä mennä töihin tai oleskella riskiryhmään kuuluvien seurassa. Testituloksen saaminen vie yleensä 1–2 vuorokautta.

Sairaanhoitopiiristä muistutetaan, että Omaolo-palveluun on avattu digitaalinen oirearvio koronavirustartunnasta, jota kannattaa hyödyntää.

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus