Kateutta piilotellaan ja hävetään, mutta siitä voi olla hyötyäkin, sanoo psykoterapeutti Emilia Kujala

Sosiaalista mediaa selaillessa kateus herää hyvin helposti. Somessa vertailukohteita on loputtomiin ja ihmiset esittelevät elämästään vain valikoituja siivuja.

kateus
Psykoterapeutti ja sosiaalipsykologi Emilia Kujala
Psykoterapeutti Emilia Kujalan mukaan kateus on tabu. Niin tehokkaasti siitä puhumista vältellään.Markku Pitkänen / Yle

Kateutta pidetään niin ikävänä ja alhaisena tunteena, että kateellisia ajatuksia on monesti vaikeaa myöntää edes itselleen. Niistä haluttaisiin vain äkkiä päästä eroon.

– Moni kokee kateuden yhdeksi häpeällisimmistä tunteista, psykoterapeutti ja sosiaalipsykologi Emilia Kujala sanoo.

Vaikka kateus lymyilisi taustalla, on paljon helpompaa todeta olevansa turhautunut, ärsyyntynyt, suuttunut tai tuntevansa riittämättömyyttä. Myös ahdistukseen voi kietoutua kateutta muiden tunteiden joukossa.

– Ahdistuksesta puhuminen on nykyään sosiaalisesti paljon suotavampaa kuin se, että sanoo kokevansa kateutta, Kujala toteaa.

Kateudesta pitäisi Emilia Kujalan mielestä puhua nykyistä enemmän. Kateuden tuntemukset eivät nimittäin vähene sillä, että ne vain torjutaan mielestä. Hankalat kateuden kokemukset eivät myöskään ole harmiton asia. Pitkään jatkuvan kateuden on todettu vahingoittavan itsearvostusta, saavan vetäytymään sosiaalisissa suhteissa ja voivan olla yhteydessä jopa masennusoireisiin. Kujala pureutuu aiheeseen ääni- ja e-kirjassaan Tunteella – Kateus (Otava).

Kateutta syntyy, kun arvioimme itseämme suhteessa toisiin ihmisiin. Sosiaalinen vertailu on niin luonnollista, ettemme pääse siitä eroon. Emilia Kujalan mukaan voimme kuitenkin harjoitella tekemään vertailua vähän joustavammin.

Psykoterapeutti ja sosiaalipsykologi Emilia Kujala
Perehdyttyään somekateudesta tehtyihin tutkimuksiin psykoterapeutti Emilia Kujala muokkasi myös oman @tunteellaemiliakujala -instagramtilinsä käyttöä. Ikäviä kateuden tunteita tulee vähemmän, kun itse tuottaa someen aktiivisesti sisältöä eikä pelkästään passiivisesti seuraa muita.Markku Pitkänen / Yle

Kateus kertoo, mikä itselle on tärkeää

Kateus on haitallista silloin, kun se syö ihmisen toimijuutta ja lamauttaa. Se voi saada kieriskelemään omassa kurjuudessa ja johtaa häpeänsekaiseen itsesääliin.

– Siihen liittyy tulkinta, etten minä voi ikinä saada sitä, mitä toisella ihmisellä on ja se on minulta pois. Toinen ihminen koetaan uhkana, Emilia Kujala kuvailee.

Parhaimmillaan kateudesta voi kuitenkin olla myös hyötyä. Se voi toimia herätyksenä, joka tuuppii omien arvojen mukaiseen suuntaan.

– Voinkin inspiroitua toisen ihmisen kokemuksesta ja huomaan, että hei, minäkin voisin tehdä jotain, mikä on minulle tosi tärkeää. Se voi viedä kohti omien toiveiden mukaista elämää.

Yleensä ihmiset eivät kadehdi asioita, joilla ei ole heille mitään henkilökohtaista merkitystä. Kateus voikin viestittää, mikä itselle on tärkeää ja mitä kohti haluaisi edetä. Se voi vinkata myös jostakin sellaisesta haaveesta, minkä on ehkä torjunut itseltään.

Somessa kateus herää helposti, kun vertailun kohteita on loputtomiin

Sosiaalisessa mediassa kateuden kokemukset nousevat erityisen herkästi pintaan. Somessa vertailun kohteita on loputtomasti, ja ihmiset tarjoilevat somessa elämästään vain valikoituja siivuja. Siihen, mihin somessa törmäämme, vaikuttavat paitsi omat valintamme, myös se, mitä algoritmit valikoivat.

Kateutta herättävät varsinkin tunnekokemukset. Materiaa ei kadehdita yhtä usein.

Huomaamattaan someselailija suhteuttaa itsensä somessa näkemiinsä ihmisiin ja tilanteisiin. Mielikuvia syntyy nopeasti.

– Lomakuva somessa saa aivomme salamannopeasti assosioimaan siihen miellyttäviä asioita ja tunteita: läheisyyttä, kiintymystä toisiin ihmisiin, rentoutumista, energisyyttä, palautumista, mitä ikinä, Emilia Kujala sanoo.

Moni saattaa myös vertailla tykkäyksiä, joita kuvat tai tekstit keräävät. Jos jollakulla on paljon seuraajia tai hänen päivityksensä keräävät hurjasti tykkäyksiä, se synnyttää helposti mielikuvan korkeasta sosiaalisesta statuksesta. Sekin voi aiheuttaa kateuden vihlaisun.

Emilia Kujalan mielestä olisi kaikkien etu, jos some olisi nykyistä rehellisempi.

– Ettemme niin silottelisi ja kiillottelisi kaikkea, mitä toisille näytämme. Ja avaisimme hankaliakin keskusteluja, hän toivoo.

Psykoterapeutti ja sosiaalipsykologi Emilia Kujala
Sosiaalisessa mediassa jaetut sisällöt ovat usein kiilloteltuja, mikä lisää kateuden kokemuksia. Markku Pitkänen / Yle

Kateuden tunteita herättää Emilia Kujalan mukaan varsinkin passiivinen somen käyttö, jossa ei itse juuri jaeta sisältöjä tai osallistuta keskusteluun, vaan seurataan toisten päivityksiä. Kun oma somen käyttö on osallistuvampaa, kateuden kokemuksia ei synny yhtä helposti.

Tämän syistä on Kujalan mukaan toistaiseksi vain vähän tutkimusnäyttöä. Tutkijat ovat arvioineet, että passiivinen käyttö saattaa muun muassa herättää aktiivista käyttöä enemmän sosiaalista vertailua ja sen seurauksena itsensä ulkopuoliseksi tai vähemmän arvokkaaksi kokemista. Osallistuva käyttö puolestaan tuo mukanaan sosiaalisia verkostoja.

Myös tunnetila vaikuttaa siihen, kuinka somessa nähdyt sisällöt koetaan, ja kateus saattaa hiipiä mieleen helposti.

– Jos on valmiiksi vähän siipi maassa tai kaipaisi jotain muuta ajateltavaa, voisi kokeilla, mikä muu somen sijaan palvelisi sen hetken tarvetta, Emilia Kujala sanoo.

Oman kateuden tunnistaminen on jo hyvä alku

Miten hankalien kateuden kokemusten kanssa sitten pärjäisi paremmin?

Hyvä alku on se, että kokemansa kateuden tunnistaa, Emilia Kujala sanoo.

– Se on jo tosi tärkeä oivallus.

Kun kateuden on tunnistanut ja tunnustanut ainakin itselleen, voi tutkailla, millaisiin tilanteisiin ja asioihin oma kateus yhdistyy.

Liittyvätkö kateuden tunteet rakastuneiden onneen tai lapsiperheiden iloon, joista tuttujen somekuvat tuntuvat viestittävän? Vai liittyvätkö ne vaikkapa työelämän tilanteisiin, joissa kollega kerää kehut tai tekee vaativilta tuntuvat työt nopeasti ja vaivatta? Tai siihen, että jollakulla toisella on vakaalta vaikuttava työtilanne ja itselle ei sen sijaan löydy töitä?

Emilia Kujala kehottaa kyseenalaistamaan omia ajatuksia siitä, onko jokin kateutta synnyttävä asia oikeasti uhka tai itseltä pois.

– Usein kuvittelemme, että ajatuksemme ovat tosiasioita, jotka kertovat jotakin tärkeää maailmasta tai meistä itsestämme. Mutta kaikkia ajatuksia ei suinkaan kannata uskoa. Kateuden- ja häpeänsekaiset ajatukset ovat usein hyvinkin epäluotettavia.

Lisäksi näkökulmaa voi koettaa hiukan muokata. Kateuden kohde voi osoittaa, mikä on itselle tärkeää.

Emilia Kujalan mielestä kateuden tuntemuksiaan ei kannata väistellä. Kateus on hyväksyttävä tunne.

– Asiat, joita kadehditaan, ovat usein sellaisia, joita itse liitetään onnellisuuteen ja hyvään elämään. On tosi inhimillistä, että kaikki haluavat olla tyytyväisiä ja onnellisia.