Espoo hävittää lääkelistoja, jotka potilailla olisi oikeus saada – Tuhoamista perustellaan potilasturvallisuudella

Aluehallintoviraston mukaan potilailla olisi kuitenkin oikeus saada tiedot myös päivittäisistä lääkelistoistaan.

lääkkeet ja päihteet
Skyltar utanför sjukhuset i Esbo.
Espoon kaupunki kertoo tuhoavansa lääkelistoja muun muassa potilasturvallisuussyistä.Yle/Taisto Lapila

Svenska Yle sai vinkin henkilöltä, joka oli pyytänyt päivittäisen lääkelistansa Espoon sairaalasta. Listassa kerrottiin, mitä lääkkeitä hänelle oli annettu häntä hoitaneessa Espoon sairaalassa. Henkilö kertoo, ettei hänelle annettu dokumenttia sairaalasta sillä perusteella, että dokumentit tuhotaan eikä niihin pääse käsiksi jälkikäteen.

Hän joutui odottamaan tietoa parisen kuukautta.

– Hoitajien käyttämiä listoja ei saa ulos järjestelmästä, mutta voimme antaa listan lääkkeistä, mitä potilaalle on määrätty, Espoon sairaalan ylilääkäri Roope Leppänen sanoo.

Ero päivittäisen lääkelistan ja potilaalle määrättyjen lääkkeiden listan välillä on se, että edellä mainittu kertoo tarkasti, mihin aikaan kunakin päivänä lääkettä on annettu ja minkä muiden lääkkeiden kanssa.

Ylilääkäri: Olen itsekin hämilläni

– Olen itsekin hieman hämilläni. Järjestelmätoimittaja on luvannut, että tämä ominaisuus lisätään seuraavassa päivityksessä, Espoon sairaalan ylilääkäri Leppänen toteaa.

Ylilääkäri Leppäsen mukaan asia ei ole suuri ongelma, mutta valitettavaa. Leppäsen mukaan asiaa on selvitetty tietojärjestelmätoimittaja Tietoevryn kanssa.

– Listat tuhotaan sen vuoksi, ettei hoitaja vahingossa käytä väärää listaa, Leppänen sanoo.

Ylilääkäri Leppäsen mukaan kyse on nimenomaan turvallisuudesta.

– Tulosteet tuhotaan turvallisuussyistä. Terveydenhoito siirtyy yhä enemmän ja enemmän digitaaliseksi, jollon paperiarkistojen tarve vähenee.

Tietojärjestelmän toimittaja: Tietoja ei tuhota

Tietojärjestelmän toimittajan mukaan tietoja ei tuhota tietojärjestelmästä.

– Mitään lääkelistoja ei tuhota järjestelmästä. Espoon kaupunki tuhoaa lääkelistat potilasturvallisuussyistä. Siinä versiossa järjestelmää, jota Espoo käyttää, ei saa tulostettua jälkeenpäin listoja, Tietoevryn viestintäjohtaja Kia Haring sanoo.

Ylilääkäri Leppäsen mukaan tiedon saa järjestelmästä tarvittaessa.

– Saamme tietoa järjestelmästä myös viranomaisille, Leppänen sanoo.

– Järjestelmän viimeisimmästä versiosta voidaan tarkastella, mitä lääkkeitä potilaalle on annettu, Tietoevryn viestintäjohtaja Kia Haring sanoo.

Avi: Tavallista, ettei tietoja saa

Suomessa potilaalla on oikeus kaikkiin dokumentteihin, jotka koskevat hänen hoitoaan, myös lääkelistoihin.

– Vain poikkeustilanteissa voidaan tätä oikeutta rajoittaa. Esimerkiksi, jos informaatio voi vahingoittaa potilasta. Tämä voi tulla kyseeseen esimerkiksi psyykkisessä hoidossa olevilla potilailla, aluehallintoviraston ylilääkäri Anne Hiiri sanoo.

Kun Yle kysyi tapauksesta avin Hiireltä, hän sanoi, ettei voi kommentoida yksittäistapausta, mutta että asia kuulostaa kummalta.

– Jos potilaan terveydestä tehdään merkintöjä, niin miksi ne tuhoutuvat? Hiiri ihmettelee.

Ylilääkäri Hiiren mukaan on tavallista, että potilaat valittavat, etteivät ole saaneet tietoja.

– Monissa tapauksissa valitetaan muusta, mutta asian yhteydessä käy ilmi, että potilaat eivät ole saaneet tietoja kohtuullisessa ajassa.

Kuinka pitkä on kohtuullinen aika?

– Kahdesta viikosta kuukauteen, sanoo Hiiri.

– Mutta tämä ei ole laissa määritelty aika. Loma-aikana voi kestää pidempään, Hiiri sanoo.

Alkuperäisen Svenska Ylen artikkelin kirjoitti Lukas Rusk. Tero Valtanen suomensi artikkelin.

Esbo raderar läkemedelslistor som patienten lagligt har rätt till: "Om man gör vårdanteckningar, varför förstörs de?