Pohjois-Suomen pelastuslaitokset kehittävät tehokasta pumppausyksikköä kansainvälisiinkin tulva- ja metsäpalotehtäviin

Uuden pelastusyksikön pitäisi aloittaa toimintansa vuoden 2022 alussa. Tehtäviä saattaa tulla myös muualta Euroopasta.

pelastuslaitokset
Sammutusryhmä tauolle metsäpalon sammutuksen yhteydessä.
Uutta suurtehopumppausyksikköä voitaisiin hyödyntää esimerkiksi Muhoksen metsäpalon kaltaisissa kohteissa. Kuvituskuva.Risto Degerman / Yle

Pohjois-Suomen pelastuslaitokset ovat saaneet tärkeän EU-rahoituksen tulva- ja metsäpalotorjuntaan.

Valmisteilla oleva uusi itsenäinen pelastusyksikkö olisi nopeasti toimintavalmis, ja sitä voitaisiin hyödyntää tulvapumppauksissa ja metsäpalojen sammutusveden kuljetuksissa.

Oulu-Koillismaan, Jokilaaksojen sekä Lapin ja Kainuun pelastuslaitosten yhteishankkeen valmistelukustannukset ovat yli 800 000 euroa, josta suurin osa tulee nyt EU:lta.

Yksikön toiminta on tarkoitus aloittaa puolentoista vuoden kuluttua. Suurtehopumppausyksikön toiminta-aluetta olisi tilanteesta riippuen koko Suomi, mutta myös kansainväliset tehtävät ovat mahdollisia.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)