Annika Saarikko haastaa Katri Kulmunin ja pyrkii keskustan puheenjohtajaksi: ”En halua olla ihminen, joka jää nurkkapöytään jupisemaan”

Keskustalaiset valitsevat puheenjohtajan syyskuussa. Elinkeinoministeri Mika Lintilä sanoo, ettei ole lähdössä kisaan.

Suomen Keskusta
Annika Saarikko
Annika Saarikko kertoi tiedotustilaisuudessaan Annalan huvilalla, Helsingissä, tavoittelevansa keskustan puheenjohtajuutta syyskuun puoluekokouksessa. Voit katsoa lähetyksen tallenteen klikkaamalla kuvaa.

Annika Saarikko aikoo tavoitella keskustan puheenjohtajuutta syksyn puoluekokouksessa. Hän kertoi asiasta tiedotustilaisuudessaan Helsingissä tänään aamupäivällä.

  • Voit katsoa tallenteen Saarikon tiedotustilaisuudesta klikkaamalla jutun pääkuvaa.

Saarikon mukaan päätös ei ollut helppo, sillä hän kieltäytyi ehdokkuudesta vuosi sitten. Puolue haki tuolloin uutta johtajaa, kun Juha Sipilä jättäytyi tehtävästä eduskuntavaalien jälkeen.

Tänään Saarikko arvioi, että keskustan tilanne on nyt ”vaarallisen huono”.

– Sain voimaa tehtävän tavoitteluun niistä lukuisista yhteydenotoista, joissa on kannettu syvää huolta keskustasta. On kysymys siitä, onko keskusta suomalaisille uskottava vaihtoehto, hän sanoi.

– Haluan tarjota oman johtajuuteni ja persoonani keskustaväen arvioitavaksi. En halua olla ihminen, joka jää nurkkapöytään jupisemaan.

Annika Saarikko on kolmannen kauden kansanedustaja Varsinais-Suomesta. Juha Sipilän johtamassa hallituksessa hän toimi perhe- ja peruspalveluministerinä vuosina 2015–2019. Hän on ollut myös puolueensa varapuheenjohtaja vuosina 2010–2016.

Oulun puoluekokouksen kilpaan on ilmoittautunut jo Katri Kulmuni

Keskustan puoluekokous järjestetään syyskuun alussa Oulussa. Kokouksessa valitaan puolueelle uusi johto eli puheenjohtajisto ja puoluesihteeri.

Puheenjohtajavaaliin on toistaiseksi ilmoittautunut Saarikon lisäksi istuva puheenjohtaja Katri Kulmuni. Hänet valittiin tehtäväänsä ylimääräisessä puoluekokouksessa Kouvolassa viime syyskuussa.

Saarikko sanoi, että hän kokee istuvan puheenjohtajan haastamisen "vaikeana".

– Tunnen Katri Kulmunia kohtaan suurta myötätuntoa tilanteesta, johon hän joutui, hän sanoi viitaten alkukesän tapahtumiin.

Saarikon mukaan hän on käynyt kesän mittaan useita keskusteluita Kulmunin kanssa ja kertoi ilmoittaneensa tälle myös ratkaisustaan etukäteen.

– Se, millaiseksi kisa nyt muodostuu, riippuu vain ja ainoastaan meistä ehdokkaista ja tukijoistamme. Meillä on vastuu, ei vain kampanjoista, vaan myös puolueesta. Tämä on vastaukseni kaikille heille, jotka pelkäävät tämän puheenjohtajakisan repivän puoluetta, Saarikko sanoi.

Lintilä ei lähde kisaan, Kurvinen ja Honkonen eivät kommentoi

Tuore puheenjohtajaehdokas toivotti tänään myös muut kisaajat lämpimästi tervetulleiksi. Saarikko sanoi uskovansa, että useamman kuin kahden ehdokkaan kilpa saattaisi "repiä" puoluetta vähemmän.

Eilen vielä Demokraatille harkinnastaan kertonut elinkeinoministeri Mika Lintilä ilmoitti iltapäivällä, ettei lähde kisaan.

– Minulla oli päämääränä, että kisa tulee. Siksi olen pitänyt ovea auki. Nyt kun selvisi, että kisa tulee, niin en ole itse lähdössä, Lintilä sanoi Ylelle.

Lintilä ei ottanut kantaa siihen, kumpi nyt kisaan ilmoittautuneista ehdokkaista olisi hänelle mieluisampi vaihtoehto. Elinkeinoministeri on Saarikon kannalla siinä, että useamman kuin kahden ehdokkaan kisa voisi olla puolueelle kuitenkin hyväksi.

– Kannustan niitä, jotka tuntevat paloa kisaan. Eiköhän siellä olisi paikkaa nuorille leijonille nousta puolueessa kovempiin tehtäviin.

Toistaiseksi on kuitenkin ollut hiljaista. Puolueväen ja median veikkailuissa esillä olleet kansanedustajat Petri Honkonen ja Antti Kurvinen olivat tänään vähäsanaisia.

– En ota tässä kohtaa kantaa puoluekokoukseen enkä siellä tehtäviin henkilövalintoihin, Honkonen sanoi Ylelle.

– Tässä vaiheessa en halua millään tavalla kommentoida Oulun puoluekokouksen henkilövalintoja, sanoi puolestaan Kurvinen.

Kulmuni Taivalkoskella: Koen, että työni on vielä kesken

Istuva puheenjohtaja Kulmuni on parhaillaan kiertämässä Suomea "Kokeile kepua" -kuntavaalikiertueellaan.

Kulmunilta kysyttiin Taivalkoskella, mitä hän ajatteli Saarikon ilmoituksesta.

– Minä olen ilmoittanut tavoittelevani jatkoa työlleni ja koen, että työ on vielä kesken. Minun linjani on se, että keskustan täytyy olla alueellisen tasa-arvon, vihreyden, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja edistyksen puolesta. Jos joku on jotain muuta mieltä ja erilaisella linjalla, niin hän varmaan kertoo sitten siitä, Kulmuni kommentoi Ylelle.

Kysymyksiin muista mahdollisista haastajista Kulmuni vastasi toistamalla vastauksensa.

Heinäkuisessa Ylen kyselyssä Saarikko oli Kulmunia suositumpi ehdokas puheenjohtajaksi. Kyselyyn vastasi 95 keskustavaikuttajaa. Heistä Saarikkoa tuki 47 prosenttia, Kulmunia 38 prosenttia. 15 prosenttia ei osannut kertoa kantaansa.

Saarikko sanoi tänään, ettei hän aio julkistaa tukijalistaa. Kulmuni julkisti omansa aiemmin heinäkuussa.

Saarikko: Vanhanen saisi jatkaa valtiovarainministerinä

Saarikko palaa noin vuoden kestäneeltä perhevapaaltaan tiede- ja kulttuuriministerin tehtävään ensi viikolla. Tuossa tehtävässä hän aikoo omien sanojensa mukaan myös jatkaa, vaikka tulisi valituksi puolueen puheenjohtajaksi. Saarikko toivoo, että Matti Vanhanen (kesk.) jatkaisi valtiovarainministerinä.

– Jos tulen valituksi, Vanhanen saa hoitaa tehtävää niin kauan kuin hän itse katsoo sen mahdolliseksi, hän sanoi.

– Missään ei ole erityisesti sanottu, että hallituksen toiseksi suurimmankaan puolueen puheenjohtajan olisi oltava valtiovarainministeri. Ajattelen, että tiede- ja korkeakouluelämä on myös erittäin painava vastuualue.

Saarikko painotti tiedotustilaisuudessaan myös olevansa sitoutunut hallitusyhteistyöhön. Hänen mukaansa tämä on erityisen tärkeää nyt, kun Suomen tilanne on edelleen epävakaa johtuen koronasta ja sen taloudellisista seurauksista.

– Se ei silti tarkoita, etteikö keskusta voisi olla omaleimainen ja pitää kiinni tärkeistä tavoitteistaan. Kynnyskysymyksistä on välttämätöntäkin pitää kiinni, hän sanoi.

– Minua vaivaa se, että keskusta on tehnyt itselleen ongelman siitä, että keskusta on hyvin erilaisessa hallituksessa kuin viime vaalikaudella. Moni meidän omissakin joukoissa kokee, että eikö tämä ole linjattomuutta. Ei todellakaan. Se on merkittävää suomalaista voimavaraa, jota voi kutsua yhteistyökyvyksi ja sillanrakentamiseksi.

Saarikon mukaan keskustan omanarvontunto ”ei voi nojata siihen, millaisessa joukossa kulloinkin olemme”.

– Keskustan ratkaisu hallitukseen menemisestä ei ollut erityisen helppo, mutta käsitykseni mukaan merkittävä osa keskustan aktiivitoimijoista pitää tärkeänä, että kun vastuuseen on lähdetty, vastuuta kannetaan.

Voit keskustella aiheesta perjantaihin 31. heinäkuuta klo 23 saakka.

Juttua on päivitetty Kulmunin kommenteilla klo 13.21, Lintilän ilmoituksella klo 13.30 ja Honkosen sekä Kurvisen kommenteilla klo 14.22.

Lue myös:

Viisi asiaa, joista keskustan puheenjohtajakisaan lähtenyt Annika Saarikko tunnetaan

Ylen kysely keskustavaikuttajille: Annika Saarikko on Katri Kulmunia suositumpi keskustan puheenjohtajaksi

Analyysi: On vain ajan kysymys, milloin keskustan puheenjohtajakisa käynnistyy – eikä se ole mikään ihme