Kouvolassa palaa iso navettarakennus – ainakin neljä nautaa kuollut

Sammutustyö tulee pelastuslaitoksen mukaan kestämään iltapäivään asti.

tulipalot
Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta
Yle

Iso navettarakennus palaa Jaalassa Kouvolassa.

Aurantolantiellä sijaitsevasta navetasta on tuhoutunut pelastuslaitoksen mukaan tulipalossa ainakin kaksi kolmasosaa. Navetan lypsypuoli on palanut kokonaan ja pihatosta puolet.

Rakennuksessa ja sen ympäristössä oli palon syttyessä noin 150 nautaa ja kaksi kania. Tilan omistajat saivat pelastettua suurimman osan eläimistä palon alkuvaiheessa. Pelastuslaitos pelasti pihaton sisältä parikymmentä vasikkaa ja nuorta nautaa.

– Eläimet pyrkivät luontaisesti takaisin navetan sisään, päivystävä palomestari Saku Tauriainen Kymenlaakson pelastuslaitokselta kertoo.

Tulipalossa on kuollut ainakin neljä nautaa. Ensihoito tarkasti eläimiä pelastamassa olleet tilan omistajat, joita ei tarvinnut toimittaa sairaalaan.

Pelastuslaitoksen mukaan tulipalon jälkisammutus tulee kestämään iltapäivään saakka. Paikalla on kymmenen pelastuslaitoksen yksikköä. Palo ei ole vaarassa levitä.

Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta hieman ennen kello viittä aamulla.

Poliisi tutkii palon syttymissyytä.