Raivostunut mies osoitti pistoolilla poliisia, mutta konstaapeli ei ampunut – poliisi ampuu yhä harvoin mutta etälamauttimen käyttö on moninkertaistunut

Poliisin voimankäytön vertailua vaikeuttaa kelvoton tilastointi. Edes ampuma-aseen käytöstä ei ole tarkkoja tilastoja.

poliisi
Poliisi kohtasi aseistautuneen miehen Pirkkalassa kesällä 2017
Poliisi kohtasi aseistautuneen miehen Pirkkalassa kesällä 2017

Poliisi ampui virkatehtävissä viime vuonna useammin kuin kertaakaan 2010-luvulla. Virka-ase laukaistiin yhteensä 28 tilanteessa.

Ampumistilanteiden määrä on kuitenkin niin pieni ja vuosittainen vaihtelu niin suurta, että laukausten perusteella ei voi tehdä suoria johtopäätöksiä poliisin työtehtävien muutoksesta.

Lisäksi jopa ampuma-aseen käyttämisen tilastot ovat epätarkkoja. Oikeustieteen tohtorin Henri Rikanderin mukaan voimankäyttötilastoihin onkin suhtauduttava lähinnä suuntaa-antavina.

Laukausten määrä on joka tapauksessa kansainvälisesti vertaillen alhainen. Suomessakin poliisin aseenkäyttö on vähentynyt pitkällä aikavälillä merkittävästi.

Poliisin etälamautin.
Poliisin etälamautin.Tiina Jutila / Yle

Jopa tämän jutun videolla näkyvässä tilanteessa poliisi jätti ampumatta asemiestä. Vasta kun mies ryösti poliisiauton, poliisi ampui partioautonsa renkaaseen.

Vielä 1980-luvulla tilanne oli täysin erilainen. Poliisiammattikorkeakoulun mukaan esimerkiksi vuosina 1982–1986 poliisi ampui yli 550 varoituslaukausta ja 155 kohtilaukausta. Nykyään varoituslaukaukset eivät poliisin voimankäytön oppeihin enää kuulu, ja kohtilaukaustilanteet ovat vähentyneet pariinkymmeneen vuosittain.

Poliisin virka-aseen käyttö aseella uhaten ja ammuttu.
Otso Ritonummi / Yle

Etälamauttimen käyttö lisääntyi

Moni voimankäytön tilasto vihjaa, että poliisi käyttää muitakin voimakeinoja enemmän kuin ennen. Poliisin voimankäyttöä tutkineen Rikanderin mukaan tarkimmat tiedot ovat saatavissa etälamauttimen käyttämisestä.

Suomen poliisi otti etälamauttimen koekäyttöön vuonna 2004 ja viralliseksi voimankäyttövälineeksi 2005. Kymmenen viime vuoden tilastot näyttävät, että sen käyttö on yleistynyt rajusti.

Poliisin etälamauttimen käyttökerrat 2010-2019 välisenä aikana.
Otso Ritonummi / Yle

Poliisitarkastaja Konsta Arvelin Poliisihallituksesta kertoo, että tilastointikäytäntöjä on parannettu merkittävästi viime vuodesta alkaen.

Puolivuotisvertailu kuluvan vuoden ja viime vuoden välillä osoittaa, että poliisi on tänä vuonna vetänyt aseen esiin huomattavasti useammin kuin samaan aikaan vuonna 2019.

Poliisin virka-aseen käyttö. Tapaukset joissa ase otettu esille.
Otso Ritonummi / Yle

Aseen esiin ottaminen ei ole voimakeino vaan varautumista, mutta se kertoo poliisitehtävän luonteesta.

– Poliisin hälytystehtävät eivät enää ole samanlaisia kuin aikaisemmin. Tänä päivänä poliisi törmää huomattavasti useammin tilanteisiin, jotka on ratkaistava ankarimmalla voimakeinojen käytöllä, Arvelin sanoo.

Väkivalta poliisia kohtaan lisääntyy

luodinreikiä tuulilasissa
Mies ampui poliisia omatekoisella haulikolla kasvoihin Lempäälässä 2018. Poliisi surmasi miehen usealla laukauksella. Poliisi

Voimankäyttötilanteet kokonaisuutena ovat Rikanderin mukaan lisääntyneet.

– Todellinen muutos tulee ihan puhtaasti poliisiin kohdistetun väkivallan kasvamisesta. Se on jatkuvassa nousussa, Rikander sanoo.

– On luonnollista, että poliisi käyttää voimakeinoja sitten samassa suhteessa.

Kun poliisiin kohdistuu enemmän väkivaltaa, myös poliisi käyttää väkivaltaa enemmän. Poliisin käyttämän väkivallan tulee perustua lakiin, ja siksi sitä kutsutaan voimankäytöksi.

Aiheesta voi keskustella tiistaihin klo 23.

Lisää aiheesta:

Puukoilla ja putkenpätkillä uhatuksi joutuminen nykyisin poliisin arkea – tavallinen keikka voikin paljastua ansaksi

Sumutti kaasua mopoilijan kasvoille, ampui etälamauttimella itsetuhoista miestä – nämä poliisien kovat otteet ovat päätyneet tutkintaan