Poliisi paljasti laajan huumevyyhden – takavarikoitujen huumeiden arvo satoja tuhansia euroja

Rikoksesta epäiltynä on 14 henkilöä, joista yli puolet on vangittu esitutkinnan aikana.

huumeet
Poliisin takavarikoimat Subutexit.
Poliisin takavarikoimat Subutexit.Poliisi

Itä-Uudenmaan poliisi on paljastanut laajamittaisen huumausaineiden levitysorganisaation ja siihen kuuluvat epäillyt henkilöt.

Takavarikoitujen sekä välitetyksi epäiltyjen huumausaineiden yhteenlaskettu katukauppa-arvo on noin 400 000 euroa, kertoo jutun tutkinnanjohtaja rikoskomisario Rauno Jämsä poliisin tiedotteessa (siirryt toiseen palveluun).

Rikoksesta epäiltyjä kokonaisuudessa on yhteensä 14 henkilöä ja heistä kahdeksan on vangittu esitutkinnan aikana.

– Henkilöitä epäillään törkeistä huumausainerikoksista, huumausainerikoksista sekä ampuma-aserikoksista, Jämsä kertoo.

Poliisi epäilee, että organisaatiota on johtanut 1960-luvulla syntynyt mies Vantaan Koivukylästä.

– Toiminta on ollut hyvin johdettua, jossa jokaisella henkilöllä epäillään olleen oma rooli huumausaineiden hankinnassa, varastoimisessa sekä niiden levittämisessä, Jämsä sanoo.

Mittava poliisioperaatio

Poliisi aloitti organisaation toimintaan kohdistetun esitutkinnan jo lokakuussa 2019.

Ensimmäiset organisaatioon kuuluneet epäillyt henkilöt otettiin kiinni huhtikuussa 2020 ja osa touko-kesäkuussa.

Poliisin takavarikoima amfetamiini.
Poliisin takavarikoima amfetamiini.Poliisi

Kiinniottojen yhteydessä epäillyiltä ja heidän asuntoihin kohdistuneissa etsinnöissä poliisi takavarikoi yhteensä noin kaksi kiloa amfetamiinia, noin 4 000 Subutex -tablettia sekä pienempiä määriä kokaiinia ja ekstaasitabletteja.

Poliisi epäilee kyseisen organisaation hankkineen kaiken kaikkiaan lokakuun 2019 ja huhtikuun 2020 välisenä aikana noin 9 000 Subutex -tablettia sekä noin neljä kiloa amfetamiinia.

Poliisi on saanut jutun esitutkinnan valmiiksi ja kokonaisuus on siirtynyt syyteharkintaan tällä viikolla.

Korjattu 30.7.2020 klo 16.40 otsikkoon huumekartellin tilalle huumevyyhti.

Lisätty linkki poliisin tiedotteeseen 30.7.2020 kello 13:08.