Kädenojennus karavaanareille Mikkelissä – Kenkäveron lähistölle perustetaan matkaparkki

Mikkelin kaupungin ja Mikkelin kaupungin kehittämisyhdistys Mikke ry:n kokeilu kestää alustavasti elokuun ajan.

matkailuautot
Matkailuauto parkissa.
Kuvituskuva.Henrietta Hassinen / Yle

Mikkelissä tarjotaan elokuussa karavaanareille mahdollisuus yöpyä ilmaiseksi Kenkäveron pellon lähistöllä matkaparkissa.

– Kyse on rajatusta alueesta Pursialan tien parkkipaikalla, Kaihun kotaa vastapäätä, Mikkelin kaupunkikeskustan kehittämisyhdistys Mikke ry toiminnanjohtaja Kati Häkkinen kertoo.

Matkaparkilla tarkoitetaan leirintäaluetta niukemmin varustettua paikkaa, joka on tarkoitettu lyhytaikaiseen yöpymiseen matkailuajoneuvossa.

Häkkinen kertoo, että kyseessä on eräänlainen poikkeusolojen kädenojennus.

Suomessa vastaavaa on kokeiltu tänä vuonna esimerkiksi Hämeenlinnassa ja Tampereella, kertoo karavaanareiden valtakunnallisen etujärjestö SF-Caravan ry:n toiminnanjohtaja Timo Piilonen ja kehuu Mikkeliin avattavan parkin sijaintia.

Alueelle mahtuu kahdeksan autoa ja alueella voi yöpyä korkeintaan yhden yön kerrallaan.

Kokeilu kestää alustavasti elokuun ajan ja sitä jatketaan mikäli kaikki sujuu hyvin.

– Totta kai todella paljon vastuuta tulee karavaanareille itselleen. Paikat on pidettävä siistinä. Jos tämä toimii, niin jatkoa tarkastellaan
sitten, Häkkinen toteaa.

Parkki avataan jo mahdollisesti ensi viikolla, kunhan Häkkisen mukaan kaikki tarvittava liikennemerkeistä alkaen on saatu vietyä paikoilleen kohteeseen.