Lomautettujen määrä on kääntynyt laskuun Kaakkois-Suomessa – pahimmillaan pakkolomalla oli 7500 ihmistä

Ravintoloiden lomautukset ovat pääosin ohi.

lomautus
Kuvassa on Helsingin Senaatintorin jättiterassi heinäkuussa 2020.
Terasseilla on ollut jälleen asiakkaita kesän aikana. Arkistokuva.Silja Viitala / Yle

Lomautettujen määrä on kääntynyt laskuun kesän aikana.

Koronakevään tiukkoja kokoontumisrajoituksia lievennettiin kesäkuun alussa 10 henkilöstä 50 henkilöön. Samalla esimerkiksi kahvilat ja ravintolat avasivat ovensa uudelleen.

Rajoitusten vapautuminen on näkynyt Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeinotoimiston työttömyystilastoissa siten, että lomautettujen määrä on vähentynyt reilusti kesän aikana.

Viimeisimpien tilastojen mukaan Kaakkois-Suomen alueella oli kesäkuun lopussa pakkolomalla noin 5 200 työntekijää. Vielä huhtikuussa määrä oli lähes 7 500. Tuolloin ihmisiä oli lomautettu jopa kymmenkertainen määrä viime vuoteen verrattuna.

KSO:n lomautukset pääosin ohi

Eniten lomautuksia on ollut ravintola- ja palvelualoilla. Yksi lomautuslappuja jakaneista työnantajista on Kymen Seudun Osuuskauppa.

Henkilöstöpäällikkö Sanna Mäenpään mukaan KSO:n työntekijöiden lomautusajat vaihtelivat 4–5 päivästä yli kolmeen kuukauteen.

Nyt koronaan liittyvät lomautukset ovat pääosin ohi.

– Tällä hetkellä yksittäisiä ravintola- ja hotellipuolen työntekijöitä on lomautettu koronatilanteeseen liittyen, henkilöstöpäällikkö Sanna Mäenpää kertoo.

Kaikkiaan lomautusten piirissä oli Kymen Seudun Osuuskaupassa kevään aikana noin 200 työntekijää. Valtaosa lomautetuista oli ravintolatyöntekijöitä. Lomautukset koskivat myös erikoistavarakauppaa, liikennemyymälöitä ja autokauppaa. Osa väestä siirtyi väliaikaisesti töihin ruokakauppoihin.

Lue lisää: Kymen Seudun Osuuskauppa lomauttaa ensi vaiheessa 50 työntekijää koronavirustilanteen takia – lisää lomautuksia voi olla tulossa

Laajoilta irtisanomisilta on vältytty

Lomautusten määrä ampaisi nousuun maaliskuussa, jolloin Suomen hallitus asetti tiukat rajoitukset koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Koulut suljettiin, ja julkisia kokoontumisia rajoitettiin kymmeneen henkilöön.

– Tilanne muuttui kertaheitolla varsinkin ravintola- ja palvelualalla. Selkeästi alat, jotka ovat kärsineet koronan vaikutuksesta eniten, ovat ravintola- ja muut palvelualojen työntekijät sekä palvelu- ja hoivapalveluja tuottavat yrittäjät, muutosturva-asiantuntija Anita Kirkkopelto-Marttila Kaakkois-Suomen te-toimistosta kertoo.

Lomautuksia on jaettu myös esimerkiksi paperi- ja teollisuusaloilla. Toistaiseksi laajoilta irtisanomisilta on kuitenkin säästytty Kaakkois-Suomessa.

– Osa koronan vuoksi alkaneista lomautusjaksoista on voitu myös peruuttaa tai lomautusjaksot ovat jo päättyneet. Vielä meneillään olevia lomautuksia on edelleen, osalla eri pituisina jaksoina vuoden 2020 loppuun asti. Niiden osalta tilanne näyttäytyy selkeämmin syksyn ja vuoden loppuun mennessä, Anita Kirkkopelto-Marttila sanoo.