Italian senaatti purkaa Matteo Salvinin syytesuojan – joutumassa kahteen oikeudenkäyntiin siirtolaisia pelastaneiden alusten pysäyttämisestä

Salvinia voisi uhata jopa 15 vuoden vankeusrangaistus.

oikeudenkäynti
Legan johtaja Matteo Salvini istuu Italian senaatissa kasvosuojus kasvoillaan.
Matteo Salvinin mielestä oikeudenkäynti olisi poliittinen. Fabio Frustaci / EPA

Italian senaatti on päättänyt purkaa oikeistopopulistisen Lega-puolueen johtajan Matteo Salvinin syytesuojan. Päätös syntyi äänin 149–141.

Senaattorina toimiva Salvini voi nyt joutua oikeuden eteen, koska hän esti sisäministerinä 80 siirtolaista kuljettaneen Open Arms -meripelastusaluksen maihinnousun Italiaan viime vuoden elokuussa. Siirtolaiset pääsivät lopulta maihin Italian Lampedusan saarelle tuomarin päätöksellä.

Salvinia voi uhata jopa 15 vuoden vankeustuomio vapaudenriistosta. Salvinin mielestä mahdollinen oikeudenkäynti olisi poliittinen.

Kyseessä on jo toinen kerta, kun Salvinin syytesuoja puretaan.

Häntä vastaan käydään oikeudenkäyntiä heinäkuussa 2019 tapahtuneesta vastaavasta tapauksesta, jolloin hän ei päästänyt siirtolaisia pelastanutta Italian rajavartioston Gregoretti-nimistä alusta rantautumaan.

Toisen tapauksen oikeudenistuntoja on lykätty koronvirusepidemian takia, ja niiden on määrä alkaa lokakuun alussa.

Matteo Salvini toimi Italian sisäministerinä kesäkuusta 2018 syyskuuhun 2019.

Hänen johtamansa oikeistopopulistinen Lega-puolue on menettänyt kannatustaan mielipidemittauksissa. Puoluetta äänestäisi nyt noin 25 prosenttia italialaisista, kun vielä vuosi sitten sen kannatus oli 37 prosenttia.

Lue myös:

Italian Matteo Salvini : “En usko, että minua tuomitaan syylliseksi”

Joutuuko Italian Salvini oikeuden eteen maahanmuuttopolitiikastaan? Senaatti hyväksyi entisen sisäministerin syytesuojan kumoamisen

Italialaistuomari määräsi Open Arms -pelastusaluksen otettavaksi haltuun ja päästi kyydissä olevat siirtolaiset Lampedusan saarelle

Lähteet: AFP, AP, Reuters