Kobolttijalostamo Umicore Finlandilla sattui vaarallisen aineen onnettomuus Kokkolassa – rikkisäiliön eristepalo saatu sammutettua

Palon vahingot jäivät vähäisiksi, ei kukaan loukkaantunut.

onnettomuudet
Tehdasrakennus
Palo ei aiheuta katkosta Umicoren Kokkolan tehtaan tuotantoon.Raila Paavola / Yle

Kokkolan suurteollisuusalueella kobolttijalostamo Umicore Finlandilla sattui vaarallisen aineen onnettomuus perjantaiaamuna.

Rikkisäiliön eristeissä syttyi palo. Palo saatiin nopeasti sammutettua. Pieniä kytöpaloja sammuteltiin vielä aamun aikana. Pelastuslaitos joutui myös purkamaan säiliön eristeitä.

Palon vahingot jäivät pieniksi, eikä kukaan loukkaantunut, kertoo toimitusjohtaja Jöran Sopo.

– Säiliön ulkopuolella olevat villaeristeet joudutaan vaihtamaan, mutta tehtaan toiminta jatkuu normaalisti. Palo sai alkunsa ilmeisesti pölystä, joka pääsi vanhoihin villaeristeisiin. Säiliö on sisältä kuuma, noin sata-asteinen, kertoo Sopo.

Paikalla sammutustöissä oli useita pelastuslaitoksen yksiköitä sekä tehdaspalokunta.

Onnettomuudesta ei koitunut vaaraa ympäristölle tai ihmisille, eikä säiliö pelastuslaitoksen mukaan vuotanut.

Umicore Finland valmistaa kobolttia ja kobolttipohjaisia akkukemikaaleja.

Suurteollisuusalueella sijaitsevan kobolttijalostamon omistaja vaihtui viime vuonna. Belgialainen Umicore osti tehtaan Freeport Cobaltilta. Sen jälkeen nimi vaihtui Umicore Finlandiksi.

Kokkolan yksikön toiminnoista uudelle omistajalle siirtyi noin 60 prosenttia ja 250 työntekijää. Freeportin palvelukseen jäi Kokkolassa 180 työntekijää.

Uutista päivitetty 9:38 yhtiön nimellä ja kommenteilla