Keskustan Etelä-Hämeen piirin puheenjohtaja Johanna Häggman: "Yhdellä henkilövaihdoksella ei Keskustan suunta muutu"

Häggman kuitenkin pitää hyvänä asiana sitä, että johtajan pestit herättävät puolueessa kiinnostusta.

puolueet
Keskustan logo mainoslakanassa.
Keskustan puoluekokous pidetään Oulussa 4.-6. syyskuuta 2020.Ismo Pekkarinen / AOP

Keskustan puoluejohtajapeli polkaistiin käyntiin torstaina, kun Annika Saarikko ilmoittautui istuvan puheenjohtajan Katri Kulmunin haastajaksi syyskuun puoluekokoukseen.

Keskustan Etelä-Hämeen piirin puheenjohtaja Johanna Häggman ei näe, että puolueessa olisi tarvetta henkilövaihdoksiin.

– Kulmuni on vasta vajaan vuoden ajan hoitanut puheenjohtajan pestiä. En näe, että henkilövaihdoksiin olisi tarvetta, koska yhdellä henkilövaihdoksella ei Keskustan suunta muutu.

– Toki puheenjohtajan vaihto varmaan on monen mielessä, jos kannatus ei nouse. Täytyy huomioida, että ei Keskustan kannatuksen lasku ole ollut mitenkään nopeaa, vaan se on tapahtunut ajan saatossa. Mielestäni on kohtuutonta ajatella, että yksi ihminen voisi saada kannatuksen nousuun. Kyllä siihen tarvitaan ihan koko keskustaväki, toteaa Häggman.

Häggman kuitenkin tunnustaa, että puolueen kannatusluvuissa on ollut haasteita ja pitää tilannetta vakavana.

– Töitä sen eteen täytyy tehdä. Nyt kun Kulmuni luopui valtionvarainministerin salkusta, on häneltä vapautunut aikaa myös puoluetyöhön. Todellinen kannatus kuitenkin mitataan vasta ensi kevään kuntavaaleissa.

"Näen hyvänä pöhinänä sen, että johtajan paikat kiinnostavat"

Puheenjohtajakisaan ei Saarikon lisäksi ole vielä ilmoittautunut muita ehdokkaita. Häggman itse tukee Kulmunia, eikä hänen mielestään ole väliä, kuinka monta ehdokasta kisaan lopulta asettuu.

– Tottakai se kuitenkin piristää puoluekokousta, kun ehdokkaita on.

Häggman pitää hyvänä asiana myös sitä, että johtajan pestit herättävät puolueessa kiinnostusta.

– Näen hyvänä pöhinänä sen, että johtajan paikat kiinnostavat. Se on aina hyvä merkki aktiivisesta puolueen toiminnasta.

STT:n mukaan Keskustan 20 piirijohtajasta yhdeksän kannattaa selkeästi tai varovaisesti Annika Saarikkoa puolueen puheenjohtajaksi. Nykyisen puheenjohtajan Katri Kulmunin puolesta liputti kolme piirijohtajaa. Loput kahdeksan eivät kertoneet suosikkiaan.

Lue myös:

Kahden naisen kisa puheenjohtajuudesta on keskustalle helpotus, arvioi politiikantutkija

Analyysi: Keskustalaiset pelkäävät repivää puheenjohtajakisaa – ehdokkaan uskottavuus ratkaisee vaalin