Riitta Kylänpää ei suostunut tuomitsemaan Pentti Linkolaa fasistiksi, vaikka moni sitä häneltä vaati – Hänestä se ei kuulu elämäkerturille

Riitta Kylänpää sai juuri valmiiksi Claes Anderssonin elämäkerran. Seuraava hanke on jo vireillä.

Kulttuurivieras
Riitta Kylänpää
Ihmisten tarinat ovat aina kiehtoneet Riitta Kylänpäätä.Tiina Jutila / Yle

Kun Riitta Kylänpää alkaa tehdä elämäkertaa, ensimmäiseksi hän lukee kaiken, mitä kohteesta on kirjoitettu ja mitä tämä on kirjoittanut.

Pentti Linkolalla päiväkirjoja oli kymmeniä ja taas kymmeniä. 65 lintupäiväkirjaa, 45 kalastuspäiväkirjaa, satoja kirjeitä. Osa niistä oli homeessa ja haisi pahalta.

Claes Anderssonilla ei ollut yhtäkään. Hän oli hävittänyt kaikki sitä mukaa, kun oli käyttänyt niitä materiaalina runoissaan, näytelmissään ja kirjoissaan.

Kun Kylänpää on lukenut, hän haastattelee. Anderssonin kanssa tavattiin kerran tai pari viikossa enintään kaksi tuntia kerrallaan, Linkolan kanssa vähän milloin sattui sen verran kuin tarvitsi.

Haastatellessa hänestä tärkeintä on kuunnella ja rakentaa haastateltavaan luottamuksellinen suhde. Kysyessä on oltava rohkea muttei röyhkeä.

Aineiston kanssa Kylänpää vetäytyy kotitalonsa yläkertaan. Materiaalia kertyy niin paljon, että sen kanssa on oltava lähekkäin. Claes Anderssonista jo pelkkiä lehtileikkeitä oli kymmenen kiloa.

Jotteivät päivät sulautuisi toisiinsa, Kylänpää liikkuu. Hän hiihtää, vesijumppaa ja joogaa.

Ja sitten hän kirjoittaa.

Riitta Kylänpää
Ennen elämäkertoja Riitta Kylänpää teki pitkän uran toimittajana.Tiina Jutila / Yle

Tehnyt satoja henkilöhaastatteluja

Ennen elämäkertoja Riitta Kylänpää teki pitkän uran toimittajana. Viimeisimpänä 15 vuotta Suomen Kuvalehdessä, sitä ennen kymmenen vuotta Annassa, kuusi Me Naisissa, joitakin vuosia paikallislehdissä. Länsi-Uusimaassa, Karjaan Seudussa, Uutis-Jousessa. Yhteensä yli 35 vuotta.

Urallaan hän erikoistui henkilöhaastatteluihin. Niitä hän on tehnyt kyllästymiseen asti, vähintään satoja. Kylänpää ei osaa sanoa tarkkaan.

– Ihmisten tarinat ovat aina kiehtoneet minua.

Ihmisten tarinat ovat aina kiehtoneet minua. 

Riitta Kylänpää

Hän kirjoitti myös muutaman kirjan, henkilöistä nekin.

Otavan tilaamassa Nyt vasta näen -kirjassa tunnetut iäkkäät suomalaiset, muun muassa Pentti Linkola, muistelivat elämänsä suuria oivalluksia. Anna-lehteen tehdystä juttusarjasta syntyi Atena-kustannukselle Kasvaako sisiliskoista saunassa krokotiileja -kirja. Siinä tunnetut henkilöt muistelivat lapsuuttaan.

Otsikko tuli radiotoimittaja Olga K:lta. Hän kertoi Kylänpäälle kantaneensa lapsena heinäpellolta sisiliskoja pihasaunaan ja ajatelleensa, että ne kasvavat siellä krokotiileiksi. Kylänpäästä se oli suloinen tarina ja ansaitsi paikkansa otsikossa.

– Kaikki sanoivat, että se nimi on ihan mahdoton eikä kukaan tajua tai ymmärrä sitä.

Riitta Kylänpää
Riitta Kylänpää Lapinlahden vanhassa sairaalassa Aleksis Kiven huoneessa. Lapinlahdessa hoidettiin myös Pentti Linkolaa.Tiina Jutila / Yle

Kyllästyi klikkijournalismiin

Kylänpäästä ei tullut elämäkerturia sattumalta, muttei ihan tarkoituksellakaan.

Tärkein syy alanvaihtoon oli se, että hän oli kyllästynyt lehtimaailmaan ja halusi pois. 35 vuoden aikana ala oli muuttunut paljon, eikä enää tarjonnut Kylänpäälle sitä, mitä hän haki.

Hän teki kirjallisuustoimittajan töitä ja huomasi haastatelleensa tunnetut kirjailijat jo pariin kertaan, uusista hän ei aina jaksanut innostua. Eniten häntä kuitenkin rasitti alan kasvava kaupallisuus.

– Inhosin klikkausjournalismia. Minulle oli kohtuullisen sama, lukeeko niitä juttuja kukaan.

Jotain oli keksittävä. Ei hän ollut erityisen kiinnostunut elämäkerroistakaan, mutta kyllä ne toimittajan työt voittivat.

Kylänpää pyysi Siltala-kustantamon johtajan Touko Siltalan kahville ja kertoi päättäneensä lopettaa toimittajana.

He alkoivat miettiä, kenestä pitäisi tehdä elämäkerta: sellainen saattaisi satoja henkilöhaastatteluja tehneeltä Kylänpäältä syntyä. Yksi ehdokkaista oli Pentti Linkola. Siltala lupasi, että jos saat Linkolan suostumaan, saat heti kustannussopimuksen.

Sitä oli yrittänyt moni muukin. Linkola oli hankalan ihmisen maineessa. Sanottiin, että hän on suuttuessaan paha suustaan, joskus tavaratkin saattavat lennellä.

Kylänpää tapasi Linkolan tämän naisystävän Sirkka Kurki-Suonion luona ja esitti asiansa. Linkola harkitsi asiaa.

Kun he tapasivat seuraavan kerran, Linkola alkoi heti kertoa lapsuudestaan. Kylänpää hämmentyi ja kysyi, tarkoittaako tämä nyt, että me tehdään kirja. Linkola nyökkäsi ja jatkoi puhumista.

Inhosin klikkausjournalismia. Mulle oli kohtuullisen sama, lukeeko niitä juttuja kukaan.

Riitta Kylänpää

Kylänpää ei tiedä, miksi Linkola suostui. Ehkä päätökseen vaikutti se, että Kylänpää oli haastatellut Linkolaa jo kerran aiemmin, ehkä se, että hän tunsi Kurki-Suonion hatarasti, ehkä Linkolan vain teki mieli puhua.

Kirjasta tuli menestys.

Pentti Linkola – Ihminen ja legenda ilmestyi elokuussa 2017 ja voitti marraskuussa Tieto-Finlandia-palkinnon. Linkolasta oli kyllä kirjoitettu paljon, mutta lähinnä luonnon ja ympäristön kautta. Nyt esiin nousi hänen persoonansa, ihminen ajatusten takana.

Vuoden kuluttua sovittiin seuraava projekti. Kylänpää kävi jälleen Touko Siltalan kanssa nimilistaa läpi ja mietti, ketä yritettäisiin.

– Sanoin, etteivät minua hirveästi kiinnosta muut kuin tämän tyyppiset ihmiset, jotka ovat ajattelijoita.

He päätyivät Claes Anderssoniin.

Riitta Kylänpää
Molemmat Riitta Kylänpään haastateltavat kokivat elämässään syviä masennuksia. Linkolan päiväkirjat olivat Kylänpään mukaan rankkaa luettavaa.Tiina Jutila / Yle

Kaikkea ei voi kertoa

Kylänpää etenee haastatteluissa ja kirjoittamisessa kronologisesti. Ensin lapsuus, sitten nuoruus ja niin edelleen.

Hän ajattelee, että niin saa selkeimmän käsityksen ihmisen elämän syy- ja seuraussuhteista. Lapsuus on hänestä tärkein muttei ainoa selittäjä sille, millainen ihmisestä tulee.

Elämäkerrassa ei voi kertoa kaikkea, vaan on keskityttävä ihmisen elämän päävaiheisiin ja valittava kertomisen arvoiset asiat. Siinä auttaa intuitio. Jos tarina kiinnostaa Kylänpäätä, hän uskaltaa luottaa siihen, että kyllä se kiinnostaa muitakin.

Claes Anderssonin elämäkertaa kirjoittaessaan Kylänpää tuskaili kohteen runsaiden kiinnostusten kanssa. Andersson oli kirjailija, runoilija, muusikko, psykiatri ja poliitikko. Vaikeuksia tuotti sekin, että Andersson oli itse ammentanut elämästään niin paljon teoksiinsa.

– Olin välillä ihan kauhuissani, että ei tästä paljastu mitään, että hän on käyttänyt jo kaiken.

Linkolan ja Anderssonin elämäkertojen kirjoittamista varjosti kohteiden heikkenevä terveydentila.

Olin välillä ihan kauhuissani, että ei tästä paljastu mitään, että hän on käyttänyt jo kaiken.

Riitta Kylänpää

Anderssonin haastattelujen aloittaminen viivästyi terveyssyiden takia, eikä Linkolakaan enää huippukunnossa ollut. Kylänpäätä mietitytti, onko Andersson siinä kunnossa, että häntä voi ylipäätään pyytää niin suuritöiseen projektiin. Kustantamon ja Anderssonin kanssa tultiin siihen tulokseen, että voi.

Projektin lopussa Anderssonin kunto kuitenkin vaihteli paljon ja loppua kohden heikkeni nopeasti. Andersson kuoli, ennen kuin kirja valmistui.

Haastateltavia yhdistivät myös mielenterveysongelmat.

Andersson kertoi Kylänpäälle syvistä masennuksistaan, itsemurha-aikeistaan, paniikkihäiriöstään, riippuvuuksistaan. Siitä, kuinka isä yritti tappaa hänet, ja kuinka hän koki terapiassa syntymänsä uudelleen. Vain naissuhteistaan hän ei suostunut puhumaan. Ne olivat vuosien varrella aiheuttaneet kotona "turbulenssia", jota Andersson ei kaivannut takaisin.

Linkola puolestaan oli vaikean masennuksen takia useaan kertaan hoidettavana, muun muassa Lapinlahdessa.

– Hänen päiväkirjoissaan on kyllä aika rankkoja kohtia, Kylänpää sanoo.

Olisi ilmeisesti pitänyt siinä kirjassa sanoa, että hän oli törkymöykky eikä ansaitse kelvollisten ihmisten kunnioitusta.

Riitta Kylänpää

Elämäkerturi ei halua tuomita

Linkola-elämäkerta menestyi Kylänpäästä käsittämättömän hyvin. Pian julkaisun jälkeen alkoi kuitenkin tulla lunta tupaan.

Kylänpäältä kysyttiin, miksei hän tuominnut Linkolan ajatuksia ja tekoja, onko hän itsekin joku fasisti.

Linkolan mielestä ihmiskunta ajaa maailman tuhoon, ja luonnon kannalta olisi parasta, jos mahdollisimman monet ihmiset kuolisivat.

– Olisi ilmeisesti pitänyt siinä kirjassa sanoa, että hän oli törkymöykky eikä ansaitse kelvollisten ihmisten kunnioitusta.

Kylänpäästä palaute oli outoa. Elämäkerran tekeminen perustuu luottamukseen, eikä kohteen tuomitseminen Kylänpäästä ole elämäkerturin tehtävä.

– Eihän se sitten olisi elämäkerta vaan pamfletti.

Riitta Kylänpää
Seuraavaksi projektiksi Kylänpää suunnittelee sukuaan käsittelevää kirjaa.

Seuraava projekti vielä mietinnässä

Kun työ on valmis, Kylänpää haluaa unohtaa sen. Intensiivinen työ vie voimat.

Hän sanoo, että Linkolan elämäkerran tekeminen oli sinänsä raskaampaa kuin Anderssonin, mutta uusi työ seurasi edellistä hieman liian nopeasti. Välivuoden hän oli töissä Suomen Kuvalehdessä, eikä Linkola-kirjaa seuranneesta pyörityksestä jäänyt juuri aikaa toipua. Taukoa olisi saanut olla enemmän kuin vuosi.

– Luotin itseeni ehkä vähän liikaa. Onhan se aika paljon, jos saa ensimmäisestä elämäkerrasta Finlandian.

Kylänpää on Anderssonin elämäkertaan pääosin tyytyväinen. Jotain hän tekisi nyt eri tavalla, mutta enää ei voi kuin hengittää syvään. Jos kirjasta löytyy virheitä, ei voi mitään. Niiden kanssa on elettävä tai korjattava ne seuraavaan painokseen, jos sellainen tulee.

Claes Anderssonin elämäkerta julkaistaan suomeksi ja ruotsiksi Suomessa ja Ruotsissa 9. syyskuuta. Kylänpäällä on jo mielessä muutama ehdokas seuraavan elämäkerran aiheeksi, mutta "tuskin he suostuvat". Niin hän tosin ajatteli Linkolasta ja Anderssonistakin.

Hän suunnittelee myös katseen kääntämistä lähemmäs: omaan sukuunsa.

Luotin itseeni ehkä vähän liikaa. Onhan se aika paljon, jos saa ensimmäisestä elämäkerrasta Finlandian.

Riitta Kylänpää

Kylänpää kertoo olevansa herätyssaarnaaja Paavo Ruotsalaisen jälkeläisiä. Ruotsalaisen jälkeläinen oli Nilsiän kuulu rosvoparoni, Punka-Heikki Kuosmanen.

– Se oli hurja mies! Sillä oli vihitty ja vihkimätön vaimo ja viisikymmentä renkiä, joiden valintakriteeri oli se, että täytyi päästä täysi viljasäkki selässä hyppäämään aidan yli. Se kävi Kalliovuorilla pyydystämässä kalkkarokäärmeitä ja palasi yllään maata viistävä susiturkki.

Elostelun ja ryöstelyn täyteisen elämän loppu oli sen mukainen. Punka-Heikki kuoli ampumahaavoihin.

Tarina kiinnostaa Kylänpäätä, mutta tekotapa mietityttää. Sukutarina saattaa vaatia sitä, että hänen pitäisi kirjoittaa kirjaan itsensä, ja siitä hän ei ole lainkaan innoissaan.

Kunnes seuraava projekti hahmottuu, Kylänpää aikoo viettää miehensä kanssa aikaa Nilsiällä. He rakensivat sinne Syvärijärven rannalle seitsemän vuotta sitten omakotitalon sillä ajatuksella, että ollaan täällä sen aikaa kun viihdytään. Pääseehän sieltä vaikka Intiaan, Kylänpää kuvailee.

Tähän mennessä he ovat viihtyneet. Poika lapsineen asuu Kuopiossa 50 kilometrin päässä ja käy isovanhemmilla paljon kylässä.

– Minä olen mummi, se on minun päätyöni.