Tuija Siltamäki: Yhdenvertaisuus on niin tärkeä tavoite, ettei sitä pidä edistää puolitotuuksilla, pseudotieteellä ja pakottamalla, vaan vapaudella

On kauhistuttavaa, miten monet ovat valmiita luopumaan korkeakoulujen autonomiasta aktivismin takia, kirjoittaa Tuija Siltamäki blogissaan.

antirasismi
Tuija Siltamäki, Helsinki, 01.02.2019
Antti Haanpää / Yle

Juhannuksen tienoilla noin 1 300 entistä ja nykyistä taidealan opiskelijaa julkaisi adressin (siirryt toiseen palveluun), jossa he vaativat antirasismin opetusta taidealan oppilaitoksiin. Pian talkoisiin lähtivät muutkin.

Heinäkuussa nimiä kerättiin kansalaisaloitteeseen, jonka mukaan "antirasistista strategiaa" tulisi opettaa yhteiskunnallista valtaa käyttävien ammattien koulutuksissa. Näihin kuuluvat esimerkiksi opetusalat, virkavalta ja terveydenhuolto. Aloitteen on allekirjoittanut pian 20 000 ihmistä. He haluavat, että valtio säätäisi lain, jossa oppilaitokset velvoitettaisiin opettamaan antirasistisia strategioita.

Minusta se on aika kauhistuttavaa.

Ei siksi, että antirasismissa olisi jotain kamalaa, vaan siksi, että niin moni antaisi valtion määrätä, mitä oppilaitoksissa tehdään.

Suomessa korkeakouluilla on laaja autonomia. Se perustuu lakiin, ja sen tarkoitus on estää poliitikkoja sekaantumasta yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen toimintaan. Samalla se suojelee niitä poliittisilta pyrkimyksiltä.

Miettikää, mikä soppa syntyisi, jos perussuomalaiset ajaisivat aloitetta, jossa vaadittaisiin korkeakouluihin isänmaallisuuden opintokokonaisuuksia!

Molemmissa adresseissa ja monissa muissa julkaisuissa – joita muuten on viime aikoina piisannut, jos ette ole huomanneet – viitataan yhdenvertaisuusvaltuutetun kesäkuun alussa julkaisemaan selvitykseen afrikkalaistaustaisten suomalaisten kokemasta syrjinnästä (siirryt toiseen palveluun).

Laajasti siteeratun selvityksen mukaan 67 prosenttia afrikkalaistaustaisista suomalaisista on kokenut syrjintää koulutuksessa.

Se on vaikuttava tulos, muttei ihan totta.

Yhdenvertaisuusvaltuutetun selvitys toteutettiin enimmäkseen nettikyselynä, johon pystyi vastaamaan kuka tahansa – ja kuka tahansa vastasi. Kyselyä häiriköitiin ahkerasti. 679 vastauksesta lähes 400 jouduttiin hylkäämään. Yksilöhaastatteluja tehtiin 11 kappaletta.

Otos "afrikkalaistaustaisten suomalaisten kokemasta syrjinnästä" on siis vähintäänkin kapea. Raportissa valtuutettu toteaakin, että selvityksen tarkoitus on ollut tuottaa laadullista, ei määrällistä tietoa syrjinnästä. Silti sitä käytetään nyt vankkumattomana todisteena siitä, että lähes 70 prosenttia afrikkalaistaustaisista suomalaisista kohtaa kouluissa rasismia.

Ajatukset eivät automaattisesti ole hyviä, vaikka niiden esittäjä olisi oikealla puolella.

Toinen suosittu mutta kiistanalainen lähde antirasismikeskustelussa on yhdysvaltalaisen antirasismikouluttajan Robin DiAngelon bestseller White Fragility. Vuonna 2018 ilmestynyt hittikirja käsittelee otsikkonsa mukaisesti "valkoista haurautta" ja on Black Lives Matter -liikkeen varjolla noussut uuteen suosioon.

DiAngelon mukaan rasismista käytävän keskustelun tielle tulevat usein valkoisten tunteet. Rasismista on vaikea keskustella, koska valkoiset loukkaantuvat siitä, että jonkun mielestä he ja heidän yhteiskuntansa ovat rasistisia.

Rasismi puolestaan on DiAngelolle länsimaissa kaiken läpäisevä rakenne, joka vaikuttaa kaikkiin siihen syntyneisiin ja siinä eläviin. Se tekee valkoisista rasisteja ja mustista rasismin uhreja, joiden mahdollisuudet toimia ja menestyä yhteiskunnassa ovat ratkaisevasti heikommat kuin valkoisten.

Viime viikkoina DiAngelon ajatuksia on yhdysvaltalaislehdissä kritisoitu voimakkaasti.

The New York Times kirjoitti (siirryt toiseen palveluun) laajan jutun DiAngelosta ja antirasismikonsultoinnista, ja New Yorker muistutti (siirryt toiseen palveluun), että antirasismikoulutusten hyödyllisyys on kiistanalaista. New York Magazine kritisoi (siirryt toiseen palveluun) DiAngelon näkemyksiä rasistisiksi. DiAngelon maailmassa rotu määrää yksilöiden kohtalon, henkilökohtaisilla ominaisuuksilla ei ole väliä.

DiAngelon lisäksi on kritisoitu hänen opetuksistaan valaistuneita valkoisia. The Atlantic kirjoitti (siirryt toiseen palveluun) tiedostavasta kapitalismista ja keinotekoisesta aktivismista. Lehti irvaili, että kirjoja ostavan amerikkalaisyleisön isoin teko Black Lives Matter -liikkeen hyväksi oli ostaa valkoisen kirjoittama kirja valkoisuudesta.

Kaikki DiAngelon ajatukset eivät ole huonoja, mutta niitä vaivaa kehäpäättely.

DiAngelon teoriaa on mahdoton todistaa vääräksi (siirryt toiseen palveluun), koska teorian mukaan kaikki valkoiset ovat pohjimmiltaan rasisteja ja jokainen, joka ei myönnä rasistisuuttaan tai yrittää kritisoida teoriaa, on valkoisen haurauden sokaisema rasisti.

Ja siihenpä ei auta muu kuin kohtuuhintainen antirasismikoulutus!

Nykyään tuntuu unohtuvan, ettei hyvä yhteiskunnallinen tarkoitus pyhitä keinoja, joilla sitä tavoitellaan. Keinojen kritisoiminen puolestaan tulkitaan usein päämäärän vähättelemiseksi, vaikka kyse olisi päinvastaisesta.

Minusta yhdenvertaisuus on sen verran iso ja tärkeä kysymys, ettei vetovastuuta sen edistämisestä pitäisi antaa kehäpäättelevälle antirasistikonsultille tai satunnaisille nettiaktivisteille. Ajatukset eivät automaattisesti ole hyviä, vaikka niiden esittäjä olisi oikealla puolella.

Hyvien ihmisten ajatuksiin tulee suhtautua yhtä kriittisesti kuin pahojen.

Tuija Siltamäki

Tuija Siltamäki on Ylen toimittaja, joka ei osallistu somehaasteisiin, mutta kirjoittaa työryhmän kanssa kirjaa sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta.

Aiheesta voi keskustella 12.8. klo 23:00 asti.