Laukaassa ratkaistaan lauantaina kädenväännön Suomen mestaruus

Laji on mainettaan monipuolisempi, vakuuttaa jyväskyläläinen kädenvääntäjä.

Kädenvääntö
Kädenvääntöä.
Tomi Hänninen / Yle

Laukaan Peurungan kylpylähotellissa alkavat perjantai-iltana kädenväännön Suomen mestaruuskisat kilpailijoiden punnituksilla. Varsinaiset kisat väännetään läpi lauantaina.

Jyväskylästä mukana ovat Sami Pentinmikko ja Janne Kari. Pentinmikko on voittanut SM-kultaa miesten alle 25-vuotiaiden ja alle 70-kilon sarjassa ja pronssia miesten yleisessä sarjassa. Kari puolestaan on voittanut SM-pronssia alle 110-kilon sarjassa.

– Tulossa voi olla aika yllätykselliset kisat. Ihmisten kisakunto on voinut vaihdella koronakevään kuluessa. Vastassa on kovia nimiä. Saa nähdä, miten käy, Pentinmikko sanoo.

Monipuolinen urheilulaji

Kädenvääntö sai urheilulajina julkisuutta, kun Yle viime vuonna televisioi lajin SM-kisat, mutta lajin tunnettuuden parantamisessa on kädenvääntäjien mielestä vielä paljon tehtävää.

– Laji on Suomessa vielä aika lapsen kengissä. Meillä ei ole kuin muutama sata harrastajaa. Aina yritetään saada lisää porukkaa seuroihin ja lisää seuroja putkahtamaan eri puolille Suomea, Pentinmikko sanoo.

Kansan keskuudessa elää käsitys, että kädenvääntö on miesporukoiden keskinäistä testosteronin- ja kenties myös alkoholinhuuruista voimainkoettelua pikemminkin oikeaa urheilua. Janne Kari on toista mieltä.

– Se on palojn monipuolisempi laji kuin uskoisikaan. Aina oppii jotain uutta, Kari sanoo.