Hongkong lykkää aluevaaleja vuodella koronatartuntojen takia – opposition mielestä epidemia on tekosyy

Vaalit oli tarkoitus järjestää syyskuun alussa.

Hongkong
Mellakkapoliisit piirittävät ostoskeskuksessa naista, jolla on kasvosuojus ja joka heristää sormeaan poliiseille.
Uusi turvallisuuslaki on kaventanut opposition toimintamahdollisuuksia Hongkongissa.Jerome Favre / EPA

Hongkong lykkää syyskuulle suunniteltuja aluevaalejaan vuodella, hallintojohtaja Carrie Lam kertoo. Lamin mukaan tarkoituksena on suojella ihmisten terveyttä koronavirustapausten lisäännyttyä.

Lamin mukaan päätöksellä on Kiinan keskushallituksen tuki.

Päätös on takaisku oppositiolle, joka oli toivonut vaalivoittoa. Hallintoa vastustavat lainsäätäjät epäilivät jo ennen ilmoitusta, että hallinto aikoo käyttää pahenevaa koronavirustilannetta tekosyynä vaalien siirtämiseen.

Vaalit olisivat olleet ensimmäiset sen jälkeen, kun Kiina sääti Hongkongiin kiistellyn turvallisuuslain kesäkuun lopussa.

Hongkongin aluevaaleissa valitaan puolet Kiinaan kuuluvan itsehallintoalueen lainsäätäjistä. Loput lainsäätäjät edustavat muun muassa liike-elämää, ja he ovat lojaaleja keskushallitukselle.

Hongkongissa on varmistettu yli 3 100 koronvirustapausta, joista puolet on havaittu heinäkuussa. Itsehallintoalue on kiristänyt turvavälisääntöjä, rajoittanut julkiset kokoontumiset kahden hengen suuruisiksi ja kieltänyt ruokailun ravintoloissa kello kuuden jälkeen.

Lue myös:

Kiinan kostotoimi: Ei tunnusta enää hongkongilaisten merentakaisia brittipasseja

Lähteet: Reuters, AP, AFP

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus